Vappuretkeilyä

Hauskaa alkaa kirjoittaa tänne Pilyn omaan blogiin! Pidän nettipäiväkirjaa myös Diabetesliiton nuortensivuilla, ja sinnekin olen useasti linnuista tarinoinut. Tänne vaan on ehkä mukavampi kirjoittaa, kun ei tarvitse esimerkiksi kaikkia termejä ja lyhenteitä ruveta selittelemään.

Vappuaamuna lähdin isosiskoni Ainon ja Helinin Jukan kanssa linturetkelle. Pienen pohdinnan jälkeen suuntasimme kohti Pöytyää kattohaikaroita etsimään. Muutaman mutkan kautta löysimme perille Lankkiseen. Erään talon pihassa huuteli käenpiika, joka oli vuodenpinna kaikille. Haikaroita ei kuitenkaan näkynyt pellolla, joten ajoimme toiseen paikkaan, josta linnut voisi nähdä paremmin.

Ja siellähän ne seisoivatkin. Melkein heti autosta noustessamme nämä kolme kaveria lähtivät lentoon. Ne kuitenkin kaartelivat melko pitkään lähistöllä, joten niitä saattoi kunnolla ihailla. Lopulta ne katosivat pilviin. Aika hyvä ajoitus meillä, viisi minuuttia myöhemmin ei haikaroita olisi enää näkynyt. Kattohaikara oli elis Ainolle ja minulle, ja komealtahan linnut näyttivät.

Mietimme, palaisimmeko Pirkanmaalle, mutta päätimme lähteä kohti Poria, jossa oli nähty kaksi lampivikloa. Kaarluodon parkkipaikalla kuulin vuoden ensimmäisen tiltaltin. Sen ääni on aina yhtä hauskan kuuloinen. Tornissa putkeeni osui heti mustapyrstökuirin oloinen lintu, ja sehän siinä tepastelikin. Kuiri oli komean näköinen, ja varsin mukava spontaani havainto. Pienen hakemisen jälkeen  löytyi myös rantavedessä kahlaillut lampiviklo. Tämä oli jo toinen elämänpinna tälle päivälle.

Tornista näkyi muutenkin kaikenlaista mukavaa, kuten heinätavipariskunta ja yli sata punakuiria. Niitä oli mielenkiintoista seurata, kun kaikki linnut olivat erivärisiä. Myös suokukkoja oli kaikenkirjavia lämpimän punaruskeasta mustaan. Muutama haarapääsky lensi ylitsemme, ja pensaista kuului muutaman kerran myös hernekertun laulua, molemmat vuodenpinnoja.

Seuraava kohde oli Preiviikin kalasatama, jossa mustajoutsen oli viihtynyt jo pitemmän aikaa. Kävelymatkalla metsäkirvinen lauloi itsensä vuodariksi. Satamassa kävi kova vilske, tiiroja lenteli ympäriinsä, ja lokit kaklattivat suureen ääneen.

Joutsenparvesta löytyi myös se mustajoutsen. Hienon näköinen otus, vaikka tuskin onkaan luonnonvaraisesti tänne harhautunut.

Tukkasotkia kellui siellä täällä, ja yksi valkoviklo kipitti hiekalla. Korea mustakurkku-uikkupari oli todella sykähdyttävä, ei niitä liian usein pääse näkemään.

 

Auton luona Jukka kuuli tarkkakorvaisena peukaloisen, ja hetken päästä Aino ja minäkin hoksasimme sen. Kauniistihan peukku lauloi, ja ihmettelin, miten niin pieni lintu saa itsestään niin voimakkaan äänen.

Teemuluodossa oli melko hiljaista. Matkalla tornille ei kuulunut kuin peippoja, punarintoja, punakylkirastaita ja tiltaltti, vaikka jotain muutakin olisi ehkä odottanut. Tornista näkyi harmaahaikaroita, komea ruskosuohaukkanaaras, punajalkavikloja, valkovikloja sekä värikkäitä suokukkoja. Vesi oli todella matalalla, mikä lienee syynä kahlaajien runsauteen. Pikkuinen rantasipi sekä muutaman säkeen laulanut pajulintu olivat uusia lajeja tälle vuodelle.

Parkkipaikalla haeskelimme nokkavarpusia, ja melkein heti löysimme yhden linnun istumasta koivun latvasta. Erikoista lintua kelpasi ihailla, ja se oli Ainolle elämänpinna.

Sen jälkeen ajoimme takaisin Pirkanmaalle, ja käväisimme Pirkkalan Korteniityllä. Tulvalammikossa oli useita naurulokkeja, ja töyhtöhyypät esittivät hurjia lentonäytöksiä ilmassa ujeltaen. Myös monia kahlaajia ruokaili lammikossa, havainnointia vain haittasi vähän ikävä vastavalo. Suokukkoja, valkovikloja ja kuoveja näkyi, ja lisäksi muutama liro ja mustaviklo, joista tuli vuodenpinnat. Kannattaa muuten katsoa mustaviklokandidaatit tarkasti, ettei vahingossa tule määrittäneeksi suokukkoa mustavikloksi…

Lopuksi kävimme vielä Villilänsaaressa, jossa sirittäjä siritteli itsensä elikseksi. Sirittäjä oli ehkä helpoin puute listallani. Lintu myös näyttäytyi pikaisesti, ja se oli erittäin kaunis kellanvihertävässä höyhenpuvussaan. Lehdossa oli muutenkin paljon lintuja äänessä, kuten mustarastaita, peippoja, punakylkirastaita ja pajulintu. Kesäaamuina Villilänsaaressa taitaa olla oikein kunnon lintukonsertti, kun lajeja on vielä enemmän.

Vappureissu oli onnistunut, uusia eliksiä tuli peräti kolme ja vuodenpinnoja 21. Pinnat eivät kuitenkaan ole niitä tärkeimpiä asioita, vaan itse linnut ja tietysti hyvä seura. Omasta mielestäni retken paras havis oli ehkä mustapyrstökuiri, kaunis spontaani lintu jotenkin vain jäi parhaiten mieleen.

Meri