Bongailua perusretkeilyn ohessa

On aika avata tämä Pilyn blogi omalta kohdaltanikin. Viime viikot ovat olleet melkoisen kiireisiä, koska kevät ja alkukesä ovat mielestäni parasta aikaa liikkua luonnossa ja tarkkailla lintuja Lintujen havainnoinnin yhteydessä on mukava myös seurata, miten paljas, lumen alta vapautuva maa alkaa viheriöidä ja kukkia. Puut saavat pienet hiirenlehdet, joiden peitosta kuuluvat ensimmäiset mustapääkertun, kirjosiepon ja sirittäjän säkeet.

Eilen (6.5.) retkeilin jälleen kerran Orivedellä tutuissa maisemissa. Matkaseuranani oli aina yhtä innokas lintumaailman ihailija Eila Smolander. Niinpä ajelin aamusta hänen kotipihaansa Oriveden Lyytikkälässä. Yö oli ollut melkoisen kylmä. Onneksi sentään hyinen edellispäivän tuuli oli tuntuvasti vaimentunut, mutta tuuli tuntui kuitenkin edelleen melkoisen jäätävältä aamusta.

Menomatkalla pysähdyin pikaisesti tarkastelemaan Oripohjanjärveä, joka näkyy jotenkuten Jyväskylän tien varrelta. Siellä on jälleen suurehko naurulokkiyhdyskunta pesimispuuhissa. Laskeskelin järveltä ainakin 250 naurulokkia. Muutoin järvessä uiskenteli näkyvissä vain muutama silkkiuikku sekä yksinäinen punasotkakoiras.

Pian pääsimmekin Lyytikkälästä reissun päälle Eilan kanssa. Lyytikkälän lähialueilta teimme jo jokusen kiintoisan havainnon. Laahuksen järvessä piti mekkalaa 60 pikkulokkia. Saa nähdä, yrittävätkö pikkulokit pesiä siellä tänä vuonna. Laahuksessa olevassa pienessä saarekkeessa oli myös ruokailevia kahlaajia. Löysimme sieltä 15 liroa, kaksi komeaa suokukkokoirasta ja yhden mustaviklon.

Teimme pienen poikkeaman läheisen lehdon tuntumaan, josta kuului muutaman kerran mustapääkertun huilumaiset loppuäänet lavertelun lisäksi. Oriselän rannoilla kuuntelimme rantasipin ja metsäviklojen keväisiä ääniä.

Siirryimme sitten Pappilanlahden rantamille. Leiripappilan alueella on lehtomaista lehtipuumetsää, jossa voi ihailla sirittäjien, mustapääkerttujen, kultarintojen, satakielten sekä muiden yölaulajien mestarillisia otteita. Lehtipuut olivat saaneet jo täälläkin upean keväisen vihertävän puvun. Lintuja oli runsaasti äänessä, mutta edellä mainituista lajeista kuulimme tällä kertaa vain sirittäjän. Pikkutikka kiikitteli nyt Hiedanrannassa.

Pappilanlahti on ollut tänä keväänä melkoisen vähälintuinen -johtuen varmaankin osittain korkeasta vedentasosta. Yksittäisen ruokokerttusen katkonainen rahistelu kantautui korviini. Alueella usean päivän viihtynyt lapasorsapariskunta oli edelleen paikalla. Yksittäinen komeavärinen jouhisorsakoiras uiskenteli ja ruokaili arvokkaasti lahdella.

Pappilanlahti on myös hyvä kahlaajapaikka, kunhan vain vesi on riittävän alhaalla. Tänä vuonna kahlaajia on ollut niukasti. Nyt tosin lahden luhtarannoilla ja pienillä vesimättäillä ruokaili ainakin 50 liroa. Liron ääniä kuului jatkuvasti lintujen vaihtaessa vilkkaasti paikkaansa.

Alla olevassa kuvassa keväisiä Pappilanlahden laulujoutsenia:

 

Tarkastelimme Eilan kanssa myös tulevan lintutornin paikkaa. Eila oli käynyt pari päivää sitten rakentelemassa pitkospuureittiä tornipaikalle. Torni rakennetaan Leiripappilan välittömään läheisyyteen miellyttävän lehdon suojaan. Toivottavasti torni valmistuu pian, jotta Orivedelläkin voidaan osallistua Tornien taistoon lähivuosina.

Leiripappilan rannalla on hyvä paikka maistella eväitä. Eila oli jälleen kerran taikonut mukaansa todella herkulliset eväät. Tämän taidon hän tuntuu osaavan liiankin hyvin! Linturetkellä on tärkeää hyvä seura ja hyvät eväät. Nämä seikat avustavat sitä, että myös lintuja jää silmiin ja korviin runsaasti. On miellyttävää viivähtää hetken kiireettömänä keväisen lehdon laulupaljouden suojissa.

Leiripappilasta suuntasimme Parpolan ja Sukkavartaan alueelle Oripohjanjärven ja Oriselän rantamille. Kuulimme jokusen niittykirvisen äänen, ja näimmekin kirvisiä. Peltosirkku ei ollut vielä saapunut perinteiselle pesimäpaikalleen. Peltosirkkujen kohtalo on Pirkanmaalla todellakin synkkä. Orivedeltä tämä laji on tyystin katoamassa. Olen viime vuosina löytänyt Orivedeltä korkeintaan muutaman reviirin. Viime vuonna tapasin vain tämän Sukkavartaan alueella reviiriään pitäneen peltosirkun.

Havaitsimme myös kaksi kivitaskupariskuntaa, jotka olivat pesänkunnostustoimissa. Kivitasku on aina mukava havainto, koska tälläkään lajilla ei välttämättä mene kovin hyvin.

Seuraava kohteemme oli Onnistaipaleen Myllyjärvi. Tämä matala järvi on mielenkiintoinen retkikohde, jonne kannattaa käydä tutustumassa. Alkukesällä järven ympäristössä on monipuolinen yölintulajisto. Olen itsekin laskenut sieltä esimerkiksi runsaat viisi viitakerttusta pieneltä alueelta.

Tällä kertaa havaitsimme järvellä kaksi laulujoutsenpariskuntaa, naurulokkiyhdyskunnan, muutama kymmenen liroa ja pari suokukkoa. Vesilinnustoon kuului taveja, tukkasotkapariskunta, nokikanoja, silkkiuikkuja ja pari haapanapariskuntaa. Varpushaukka kaarteli järven yllä. Lähipelloilta kuului kuovin ja töyhtöhyypän ääniä.

Suntasimme sitten Lakkasuolle. Ajatuksenamme oli löytää pohjantikka tai pohjansirkku. Kumpaakaan emme tällä kertaa kuitenkaan havainneet. Palasimmekin Lakkasuolta auton luokse vain lähinnä palokärki havaintopussissamme.

Vähän ennen autoa kännykkä piippasi. Luin nopeasti, että Porista oli löytynyt keltajalkaviklo. Tämä laji olisi itselleni elis, ja se on tavattuna lajina hyvin harvinainen maassamme. Sanoinkin Eilalle, että olen pahoillani, mutta nyt retkemme täytyy tällä kertaa keskeyttää, koska ajattelin lähteä Poriin yrittämään tuota hieman liroa suurempaa, keltajalkaista kahlaajaa. Eila ymmärsi tämän heti eikä tuntunut ottavan yhtään pahakseen. Kiitos siitä hänelle!

Niinpä ajelimme nopeasti Lyytikkälään, josta hyppäsin omaan autooni. Matkan aikana yhdistelimme porukoita siten, että Tampereelta pienen miettimisen jälkeen lähdimme minä, Aarne Ohtonen, Seppo Laine ja Hannu Sippola Aarnen autolla kohti Poria, jossa oli jälleen nähty vilaus tuosta linnusta liroparvessa.

Saavuimmekin Porin Launasiin hevosaitauksen luokse, johon linnun oli nähty uudelleen palanneen liroparvessa. Paikka oli melkoisen hankala tarkkailtava, koska niitty oli jo sen verran korkeaa, että lirot katosivat hyvin ruohon peittoon. Vain toisinaan ne näkyivät avoimesti pienen kosteikon laitamilla. Itse löysin vain liroja -tosin yksi liro tuntui muilta suuremmalta ja jalatkin keltaisemmilla kuin muilla liroilla. Mutta kokoeron arviointi on aina vaikeaa. Samaten valoisuus ja aurinko voi muutella värejä arvaamattomastikin. Tosin tällä lirolla oli samanmallinen vaalea juova silmäkulmassa kuin liroillakin -ainakin minusta näytti siltä. Mutta niityn suojiin saattoi kätkeytyä se oikea keltajalkaviklo!

Yhtäkkiä lirot nousivat ilmaan, ja se suurempi lintu lirojen joukossa. Joku huusi, että tuossa se nyt lentää!  Sain muita liroja suuremman linnun putkeeni, mutta vaikeaa oli nopeasti lentävästä ja kääntyilevästä linnusta tehdä kovin tarkkoja havaintoja. Siinäkö se sitten oli ja meni! Varpushaukan karkuun ajaman liroparven mukana!

Kun liroparvi ei palannut takaisin, päätimme jonkin ajan kuluttua lähteä Yyterin lietteille, jossa oli tavattu lyhytvarvaskiuru, ja siellä olisi kenties kahlaajia. Varsinkin päivänpinnamies Sippola ja kuukausipinnamies Laine tahtoivat käydä tarkistamassa lietteet, vaikka ajoittainen vesisadekin alkoi. Kun on porukassa mukana, on kuunneltava myös muiden mielipiteitä. Niinpä suuntasimme lieterantojen parkkipaikalle ja kävelimme lietteille, jossa vesi oli matalalla. Onneksi tuuli ei ollut kova!

Lietteiltä löytyikin pienen etsinnän jälkeen lyhytvarvaskiuru, joka oli itselleni vuodari. Siellä oli myös runsaasti punakuireja, tyllejä ja punajalkavikloja. Lapinsirrin ääni kuului. Suosirrejäkin näkyi. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin parkkipaikalle ja lähdimme kotia kohti. Kaarluodon avosetti ei enää jaksanut kiinnostaa ketään. Avosettihan oli lisäksi tänä keväänä ollut upeasti nähtävissä Pirkanmaalla Lempäälän Ahtialanjärvellä.

Sellainen retkipäivä, joka kääntyi perusretkeilystä bongailuksi. Itselläni nämä perusretkeilypäivät ovat kuitenkin alkaneet muuttua yhä harvemmin hektiseen bongaukseen kesken kaiken. Kiireetön retkeily ajan kanssa kauniissa luonnossa on sitä, mitä on alkanut kaivata kaiken muun kiireen keskellä.

Jukka T.