Elisputki

Toisinaan lintujen havainnointi ja siihen liittyvä bongailu voi onnistua yli odotusten. Näin tapahtui itselleni tässä muutamana kesäkuun alun päivänä. Sain kahdessa päivässä kolme uutta elistä. Tuntuu aivan mukavalta!

Maanantaina (2.6.) piippariin tuli ennen puoltapäivää tieto Säkylän Sarvonlahdella oleilevasta komeasta silkkihaikarasta. Tämä haikaralajihan on ollut viime vuosien aikana kovin vaikeasti bongailtavissa. Joskus vuosia sitten silkkihaikara oli käymässä Vilppulassa. En kuitenkaan vielä tuolloin ollut kiinnostunut rarien perässä juoksemisesta. Kaikessa rauhassa mietin hetkisen tilannetta. Syötyäni päätin lähteä yrittämään silkkihaikaraa, koska retki sopisi aikatauluuni ja Säkylään ei olisi kovin pitkä matka. Niinpä astelin autoon ja lähdin liikkeelle.

Matka kesti hiemen yli tunnin. Matkan aikana tuli linnusta ja sen havainnoinnista täydentävää tietoa. Kaikki näytti lupaavalta. Paikan päällä Sarvonlahdella ei joutunutkaan tyytymään lintutornin antamiin havaintomahdollisuuksiin. Hyvä näin, koska tätä upeaa haikaraa ei olisi kenties nähnyt lainkaan lintutorniin!

Oli saatu lupa mennä poikkeuksellisesti Huovinrinteen varuskunnan alueelle upseerikerhon rantaan. Tähän rantaan silkkihaikara näkyi todella komeasti. Haikara seisoi kivellä koko sen ajan, kun sitä rannalta muiden havainnoitsijoiden kanssa katselin. Todella miellyttävä hieman yllätyksellinen elis!

Silkkihaikara seisoi kivellä jokusen lokin ja tiiran kanssa. Se näytti yllättävän pieneltä. Jalohaikara on esimerkiksi selvästi kookkaampi. Kaukaa ja nopeasti katsoen silkkihaikaran voisi jopa sekoittaa lokkeihin tai tiiroihin. Sarvonlahden silkkihaikara ei suostunut ainakaan minulle kunnolla näyttämään keltaisiaan varpaitaan, vain hieman vilautti niitä.

Tästä huonohkosta kuvasta voi aavistella, miten korealta silkkihaikara näyttää:

Elisputki jatkui tiistaina (3.6). Piippariin tuli tieto Espoon Laajalahdella laulavasta sepelsieppokoiraasta. Laamasen Kari soitti ja kysyi, olenko lähdössä Espooseen. Kari itse ehtisi siinä puolenpäivän korvilla. Tämä aikataulu sopi itsellenikin. Päätimme lisäksi seurata tilannetta hieman.

Sepelsieppo on jo pitkään ollut yksi sellainen puute, jonka olen halunnut paikata. Mutta tähän asti se ei ole onnistunut. Sepelsiepot ovat olleet usein saaristossa, jonne en ole viitsinyt tämän lajin vuoksi lähteä. Joensuussa tosin lauleskeli koirassepelsieppo pari vuotta sitten pitkään, mutta sinnekään en jostakin syystä saanut lähdettyä. Muutkin mahdollisuudet ovat tulleet huonoon aikaan.

Laajalahden sepelsieposta tulikin päivitys. Niinpä soitin Karille ja sovimme, että lähdemme liikkeelle Lempäälän Pirkan Hovista klo 11.30 Karin autolla. Oli aika ”hoitaa” tämä kummallakin ollut vakava vajaus!

Saavuimme Laajalahdelle. Sepelsieppo oli vain muutaman sadan metrin päässä autojen jättöpaikasta. Sieppokoiras oli valinnut laulureviirikseen korkeaa koivua ja haapaa kasvavan alueen. Kun lähestyimme paikkaa pitkospuita pitkin, kuulimme jo etäältä sepelsiepolle kuuluvia ominaisia ”hiippailuääniä”. Lintu lauloi myös jatkuvasti.

Sepelsiepon näkeminen hyvin oli vaikeaa, koska se liikkui nopeasti koko ajan korkealla puiden latvaosissa lehvästön suojassa. Kari näki linnun jonkin ajan päästä melko hyvin. Tämä onnistui itsellenikin varsin pitkän yrittämisen jälkeen.

Oli kiintoisaa kuunnella jatkuvasti ja selkeästi laulavaa koirassepelsieppoa. Eliksen saaminen linnusta onkin parhaimmillaan, kun linnun näkee riittävän hyvin ja lisäksi lintu laulaa aktiivisesti. Näin saimme Karin kanssa tämän pahan elispuuteen korjattua.

Matkalla Espoosta kotiin poikkesimme Hauhon Alvettulan kautta, jossa oli juuri löydetty mustaotsalepinkäinen istumassa tien vieressä puhelinlangoilta. Siinähän tämä komea mustaotsainen lepinkäinen istuskeli edelleen. Nautimme Karin kanssa linnusta hieman aikaa ja jatkoimme sitten kohti Pirkan Hovia, jonne olin jättänyt autoni. Luulin, että jo nyt onnistunut retkemme olisi päätöksessä. Karikin menisi vielä jatkamaan töitänsä muutamaksi tunniksi. Olin kuitenkin väärässä!

Juuri, kun olin saapumassa Tampereelle, kännykkä ilmoitti viestin saapuneen. Lukaisin sen läpi. En voinut uskoa lukemaani. Keltajalkaviklo Lempäälän Lokkisaaressa! Linnun havainnoitsijat R. Mäkelä ja T. Itkonen. Soitin heti Rainerille ja kysäisin, onko tämä vitsi vai totta. Rainer totesi, että totta on ja lintu näkyy hyvin.

Jouduin ehkä pienoiseen paniikkiin ja valitsin väärän reitin, kun yritin kääntyä takaisin Lempäälän suuntaan. Autojono seisoi paikoillaan, ja hermoni alkoivat kiristyä. Onneksi sentään hetken päästä pystyin ajelemaan sujuvasti kohti Lempäälän Ahtialanjärveä, joka tuntuu olevan Pirkanmaan todellinen lintukeidas.

Keltajalkaviklo on todella kova laji. Yritin sitä jo tänä keväänä kertaalleen Porista, mutta tuolloin keltajalkaviklo vaihtui isokokoiseksi keltajalkaiseksi liroksi. Mutta nyt oli tosi kysymyksessä!

Paikalla Ahtialanjärven rannassa Valkeakoskentien bussipysäkin kohdalla oli jo kymmeniä lintuharrastajia.  Keltajalkaviklo oli hetki sitten näkynyt hyvin, mutta oli nyt hieman lenneltyään kateissa. Alkoi hektinen linnun etsiminen kaukoputkella lokkisaaren lammikkojen tuntumasta ja heinikosta. Lokkisaaressa vilahteli punajalkavikloja, jänkäsirriäisiä, suokukkoja, mutta itse illan päätähti pysyi edelleen näkymättömissä.

Lintuharrastajia alkoi saapua entistä tiiviimpään tahtiin paikalle. Vihdoinkin joku tokaisi, että tuossa on yksi hyvä kandidaatti! Löydetty lintu näkyi aluksi vain hämärästi sen kulkiessa lokkisaaren kasvuston suojissa. Mutta onneksi se näytti itsensä kyllin hyvin. Siinähän oli keltajalkaviklo koreine keltaisine ja pitkine jalkoineen. Ja linnun muotokin oli juuri oikea! Alkoi kättelyt ja oma hermostuneisuutenikin vaihtui jonkinlaiseen onnelliseen hymyyn! Kolmas elis kahden päivän sisällä oli nähnyt päivänvalon. Tämä elis oli todella yllätyksellinen. Enpä olisi aivan heti uskonut, että seuraava Pirkanmaalta saamani elis olisi keltajalkaviklo! Tästä eliksestä lankeaa suurkiitos Rainerille, Tatulle ja Laurille kovasta uurastuksesta lokkisaaren hyväksi.

Joskus tosiaan kaikki voi mennä putkeen. Voi syntyä jopa elisputki!

Jukka T.