Kaakkurilammella
Kaakkurin kohtaaminen sen oikeassa ympäristössä -erämaisella lammella- on aina kokemus. Orivedellä pesii vielä joitakin kaakkuripariskuntia. Kiertelin eilen ja tänään (30.7.-31.7.) niitä alueita, joilla kaakkureita voi tavata.
Alla kuva kaakkuriemosta, jonka tapasin tänään aamulla kaakkureiden pesimälammelta (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin)
Löysin jo eilen kaksi kaakkuripariskuntaa sopivilta pesimälammilta, mutta poikasia en havainnut. Tänään jatkoin retkeäni tarkoituksenani löytää poikasiakin. Oriveden alueella on vielä useita sellaisia paikkoja, joissa kaakkuri voisi pesiä. Valitettavasti vain ihmisasumukset ovat levittäytyneet jatkuvasti yhä syvemmälle rauhallisiin erämaihin. Kaakkuri ei tosin ole enää vain arka erämaalintu, vaan se voi selviytyä aivan ihmisten läheisyydessä, kunhan kaakkureille suodaan riittävä rauha. Tästähän on esimerkkejä aivan tiiviin asutuksen läheisyydessä Tampereella pesineistä kaakkureista.
Kuva kaakkurilammesta Orivedeltä ( Kuvan ottaja: Jukka T. Helin)
Kuulin aluksi kaakkureiden lentoääntä. Kaakkureita tuntui olevan useita. Lentoääntähän voi kuulla myös pesimäalueen ulkopuolella. Orivedellä kaakkureita tapaa yleisesti pitkin kesää mm. Pappilanselällä. Joskus kaakkuri lentää myös kesämökkini yli Oriveden Rönnissä. Mutta kaakkureiden äänet ovat oma elämyksensä juuri siellä, mihin ne sopivat parhaiten. Tällainen paikka on rauhallinen erämainen lampi.
Lentoäänten lisäksi kuulin myös kaakkureiden valitusta. Tätä valitusta ovat jotkut kuvanneet karmivaksi ääneksi. Omasta mielestäni valituskin sopii hyvin suomalaiseen erämaaluontoon. Se on alkukantainen suomalainen ääni, joka kuvastaa, että vielä on toivoa jäljellä alkuperäisen suomalaisen luonnon säilyttämiseksi.
Sitten löysin yhdeltä lammelta kaksi kaakkurinpoikasta. Siellä ne odottelivat kaikessa rauhassa emoaan. Pian kaakkuriemo laskeutuikin lammelle ja sillä näytti olevan kala mukanaan. Poikaset havahtuivat ja uivat nopeasti emon viereen. Lähistöltä kuului ainakin kahden muun aikuisen kaakkurin ääniä.
Aamulla tapaamani kaakkuriemo poikasineen (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin).
Olin tyytyväinen, että ainakin yksi kaakkuripariskunta oli onnistunut pesinnässään Oriveden alueella. Seurasin puiden suojassa tovin kaakkureiden perhe-elämää. Emokin yritti ottaa hiukan aikaa itselleen. Se suki ja puhdisteli pukuaan ja lepäsikin muutaman hetken pää painettuna alas.
Kaakkuriemo ja poikaset viettävät aikaa (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin).
Jukka T.