Valkoselkäistä riemua Oriveden joutsenlaskennassa
Osallistuin Pilyn järjestämään joutsenlaskentaan Orivedellä ja Kuhmalahdella. Laskennan tavoitteena on selvittää, miten runsaasti laulujoutsenia viivyttelee marraskuun loppupuolella Pirkanmaan maisemissa. Samalla voi havainnoida muitakin mahdollisesti viivytteleviä vesilintuja ja tehdä muistakin linnuista miellyttäviä haviksia.
Orivedellä alkavat pienet järvet ja matalat lahdet olla jäässä. Sen verran kylmää on viime päivinä pitänyt. Pelloilla on ohut luminietos, ja maa on kovettunut. Pelloilta ei joutsenia enää löytyne. Joutsenet viihtyvät avoimina pysyvissä sulapaikoissa, varsinkin, jos niiltä löytyy ravintoa.
Alkutalven päivä on lyhyt ja hämärä. Hämäryys alkaa saapua jo klo 15.00 jälkeen. Jouduin pitämään aika kiirettä, että ehdin käydä läpi mahdollisia hyviä joutsenpaikkoja Orivedellä ja Kuhmalahdenkin puolella.
Löysinkin Orivedeltä yhteensä 506 viivyttelevää ravintoa nauttivaa ja lepäilevää joutsenta. Parilla paikalla joutsenet olivat hyvin hankalasti laskettavissa, joten tuo summa saattaa olla jopa hieman alakanttiin. Oriveden aseman lähistöllä Pappilanlahdella ja Pappilanselällä oleskeli yhteensä 191 laulujoutsenta. Etenkin Pappilanlahden joutsenia on mukava tarkkailla juuri valmiiksi saadusta lintutornista Pappilanniemestä käsin.
Laulujoutsenia Oriveden Pappilanlahdella©Jukka T. Helin
Myös Oriveden Rönnin ympäristössä oli runsaasti joutsenia. Laskeskelin tuolta alueelta vähintään 187 valkoista tai tummahkoa kansallislintua, jotka olivat päättäneet jäädä uhmaamaan kylmyyttä sulana pysyneeseen veteen. Joutsenet viettivät siestaa jään reunalla, ahmivat ravintoa tai uivat upeissa ryhmissä olemassaolon riemua toitottaen järvellä. Todella upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa!
Kuhmalahden puolella järvet olivat päässeet pahasti jäähän, joten joutsenten määrä ei ollut suuri. Längelmäveden Enonselältä, joka vielä suurimmaksi osaksi auki, löysin kuitenkin 59 joutsenta.
Joutsenlaskennan yhteydessä havaitsin Oriveden Rönnissä yhdeksän kanadanhanhea, jotka lepäilivät jään reunalla. Isokoskeloita oli vesistöissä yllättävän vähän, ja vain pari harmaalokkia sekä yksi kalalokki oli näkyvillä.
Todellinen riemunkiljahdus oli kuitenkin päästä, kun kävelin Pappilanniemen tornilta pois. Kuulin aivan tien reunalta tikan ääntä ja koputtelua. Tuo ääni oli huomattavan pehmeä -paljon pehmeämpi kuin käpytikan vastaava ”kjypittely”. Jo äänen perusteella määritys oli selvä. Valkoselkätikka! Laitoin nopeasti kaukoputken tien viereen ja lähdin varovaisesti koivikon puolelle etsimään äänten aiheuttajaa. Pitihän se nähdä perusteellisen hyvin, koska olen etsiskellyt valkoselkätikkaa Orivedeltä vuosia turhaan. Vihdoin näin sen askartelevan matalahkon kannon päässä. Siinä se oli lähietäisyydellä. Koreannäköinen naaraslintu!
Valkoselkää tarkaillessani huomasin, että Pirjo ja Timo Peltoniemi kävelivät joutuisaa vauhtia kohti lintutornille johtavia pitkospuita. Huikkasin heille, että täällä olisi valkoselkätikka. Kun sitten palasimme yhdessä etsimään tikkaa, sitä ei enää löytynytkään. Mutta kaikeksi onneksi Pirjo ja Timokin näkivät valkoselän hieman myöhemmin tornille johtavien pitkospuiden tuntumassa. He saivat myös tarkkailla luottavaista tikkaa varsin läheltä. Kuulin myöhemmin, että valkoselkätikka oli molemmille elämänpinna. Onnittelut siitä heille! Tuollaisen elämänpinnan saaminen tuntuu varmaankin erityisen mukavalta tutussa lintupaikassa.
Maamme on kokenut varsin voimakkaan valkoselkätikkavaelluksen tänä syksynä. Pirkanmaaltakin on runsaasti havaintoja tästä lajista. Toivottavasti ne löytävät uusia pesimäreviireitä Pirkanmaankin rantakoivikoista. Jokainen lintujenystävä varmaan muistaa, että valkoselkätikan havainnointi on suoritettava tavalla, joka ei häiritse lintua! Tämä koskee kaikkia -niin vain tavallista luonnossa kulkijaa kuin kaikenmaailman pinnojen keräilijääkin.
Minulla oli siis kaikinpuolin mukava retkilauantai Oriveden ja Kuhmalahden maisemissa. Sain viettää hämärän, mutta kuitenkin kirkkaan talvisen päivän kansallislintujemme ja valkoselän seurassa.
Jukka T.