Vuoden ensimmäinen retkipäivä
Tänään oli vuoden ensimmäinen retkipäiväni, ja kiertelimme Jukan kanssa Tampereella ja lähikunnissa.
Ensimmäiseksi suuntasimme Viinikanlahdelle pikku-uikkua etsimään. Iso osa järvestä oli jäässä, mutta Ratinan sillan lähialueet ja suvanto olivat sulana. Jään reunalla kökötti yhdeksän kalalokkia ja yksi harmaalokki. Sulassa uiskenteli kymmenien sinisorsien lisäksi muutamia isoskoskeloita. Pikku-uikkukin löytyi sukeltelemasta Ratinan suvannosta. Muista luontohavainnoista mainittakoon taivaalla näkynyt erikoinen ja todella kaunis haloilmiö.
Kalevankankaalta etsimme kappelin viereisistä lehtikuusista taviokuurnia, mutta niitä ei valitettavasti näkynyt. Ylilentävät kanahaukka ja punatulkku tulivat uusiksi vuodenpinnoiksi. Hautausmaalta päätimme lähteä kohti Lempäälää pähkinänakkelin toivossa.
Ja heti Höytämöön saavuttuamme näimme linnun ruokinnalla. Rosvonaamioinen veijari napsi vähän väliä apetta kookospallosta, ja lensi sitten lähipuihin kiipeilemään. Lähistöltä kuului myös räkättirastaiden ja käpylinnun ääniä sekä käpytikan vihellystä ja naputtelua.
Palasimme vielä Kalevankankaalle, mutta taviokuurnia ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Hautausmaalta sain kuitenkin hienon maisemakuvan kaupungista halon kera.
Ajoimme Nokialle Edeniin katsomaan punakylkirastasta. Innokkaiden sadan vuodenpinnan keräilijöiden mukaan lintu olisi ihan helposti nähtävissä autostakin. Kiersimme bussipysäkin viereisen aroniapensaan pariinkin kertaan, mutta emme onnistuneet näkemään lintua. Ehkäpä se oli lentänyt jonnekin muualle yöpymään.
Kävimme myös Nokian keskustan puistossa katsomassa sinisorsien joukossa jo jonkin aikaa viihtynyttä haapanaa.
Tampereelle palattuamme ylitsemme lensi Rantatiellä kymmenen joutsenen parvi kohti etelää.
Nyt on lintuvuosi 2009 saatu käyntiin. Ei muuta kuin nokka kohti uusia retkiä ja haviksia!
Meri