Sumusta puskee Merops

Tiistai 19.5

Kevään kohokohta, kauan odotettu Utön reissu oli vihdoin edessä. Jukka ja minä lähdimme autolla ajelemaan kohti Pärnäisiä tiistaina vähän jälkeen aamuneljän. Ossi tuli Turusta omalla autollaan. Matkalla taivaalta sateli vettä hyvin heikosti. Laivamatkalla ei juuri staijattu, sillä sumu oli todella sankkaa. Hyvä kun näki ikkunasta ulos.

Saareen saavuttuamme sumu kuitenkin hälveni, ja loppupäivä oli kirkas ja aurinkoinen. Ensimmäisellä saarikierroksella näkyi mukavasti harmaasieppoja, hernekerttuja, kivitaskuja ja pajulintuja. Muutama tervapääsky paineli taivaalla, ja komea suopöllö saalisteli itäniityn nurkilla.

Sinirinta pomppi hotellin kulmien katajikoissa ja lapasotkapari näkyi merellä. Lintuja tuntui olevan saaressa ihan mukavasti, mutta kuulemma vähemmän kuin edellisinä päivinä. Ensimmäisenä retkipäivänä sain vuodenpinnoja peräti kuusitoista, muun muassa kultarinnasta ja törmäpääskystä.

Keskiviikko 20.5

Aamulla oli tarkoitus lähteä staijaamaan luotsiasemalle. Ikkunasta ulos katsoessa ulkona leijaili kuitenkin tiheä sumu, joten unia jatkettiin vielä jonkin aikaa.

Lähdimme kiertämään saarta, ja itäniityltä reissun lajiksi tuli merikihu. Lintuja tuntui olevan saaressa huomattavasti eilistä vähemmän. Saunalahden ruovikossa rytikerttunen veti muutaman lyhyen säkeen.

Päivän aikana saarta koluttiin ympäriinsä, mutta lintuja oli todella niukasti. Sumu olisi yleensä ihan hyvä juttu, koska tulisi niin sanottu pudotuskeli. Silloin linnut tipahtaisivat paikallisiksi, ja saaressa voisi olla aikamoinen vilinä. Yöllinen usva taas ei tuo paikalle uusia yksilöitä, ja iso osa vanhoistakin lähtee pois.

Myyriä oli saaressa runsaasti

Tenovuon Jorma kävi näyttämässä meille Gamla postenin takana olevasta männiköstä sarvipöllön pesän. Sieltä sarvipöllö tuijotti tiukasti meitä korvatupsut pystyssä. Velmun näköinen otus.

Iltapäivällä itäniityn rannalla lepäili yksinäinen lapinsirri, ja koulun ruokinnalta yhytimme punavarpusen. Kylän puista löytyi sirittäjä, joka piristi muuten vaisua lintupäivää.

Illalla retkiporukkamme sai täydennystä, kun Peter saapui saareen. Samalla Utöseen tuli myös iso kourallinen muitakin harrastajia. Lintujen etsijöistä ei ainakaan olisi pulaa, jotain mielenkiintoista saattaisi hyvin löytyä. Toivoimme kuitenkin, että sumu hellittäisi ja ilmat muuttuisivat muutenkin lintujen kannalta otollisemmiksi.

Jukka, kissojen ystävä

Torstai 21.5

Herätys taas puoli viiden aikoihin staijauspuuhat mielessä. Mietteet sai kuitenkin haudata nopeasti, sillä sumu peitti näkyvyyden tehokkaasti. Taas siirrettiin herätyskelloa muutama hetki eteenpäin, mutta ennen kuutta oltiin kiertämässä saarta. Lintuja oli selvästi enemmän kuin eilen, ja ne olivat myös paremmin äänessä.

Kylän puissa ja pensaissa pyöri pikkulintuja, esimerkiksi lehtokerttuja ja mustapääkerttuja. Satakieli näppäili koulun suunnalla, josta sain vuodenpinnan. Satakieliä oli tullut yön aikana saareen, useita yksilöitä havaittiin ympäri saarta.

Usva hälveni vihdoinkin alkuiltapäivästä, ja keli muuttui oikein aurinkoiseksi. Lähdimme Peterin kanssa yrittämään käärmeiden kuvausta. Etsimme luikertelijoita saaren parhailta käärmepaikoilta, lämpimiltä kallioilta ja kivikoista. Näimme kuitenkin vain yhden rantakäärmeen, joka ei kuitenkaan ollut kuvattavissa.

Sääaseman tienoilla ylitsemme lensi yksinäinen valkoposkihanhi, reissun- ja vuodenpinna. Pikkulepinkäisiä lenteli pari yksilöä itäniityn kulmilla, ja puskissa pyöri runsaasti hernekerttuja ja harmaasieppoja.

Kylän rannassa kuvasimme räystäspääskyjä, jotka hakivat rannasta savea pesänrakennusaineeksi. Auringonvalo sai pääskyjen höyhenpuvut hohtamaan kauniisti kaikissa sinisen eri sävyissä.

Kuvauspuuhamme keskeytyivät, kun kissa tuli laiturin nurkille väijymään lintuja. Sen jälkeen pääskyt eivät enää uskaltaneet tulla mutaa tonkimaan.

Luotsiasemalla Ossi ja Jukka staijasivat innokkaasti. He olivat nähneet sinisuohaukkanaaraan, mutta muuten meno oli hiljaista.

Armeijan kallioilla olevassa pihlajassa pyöri vanha pikkusieppokoiras, jota saareen saapuneet huippulintukuvaajat kyttäsivät. Mekin menimme pihlajan luokse sieppokuvien toivossa. Lintu oli harmittavan usein varjossa tai oksien katveessa. Muutaman kerran pikkusieppo kuitenkin tuli mukavasti näytille. Sivutuotteena tuli myös pari onnistunutta kuvaa hernekertusta.

Illalla näkyväisyys oli hyvä, joten staijasimme muutaman tunnin perinteisesti luotsiasemalla. Juuri mitään mainittavaa ei merellä mennyt. Muutama mustalintu- ja alliparvi, pari ruokkia, myös joitakin merikihuja näkyi. Hyvässä seurassa oli silti mukavaa, vaikkei lintuja paljon näkynytkään.

Perjantai 22.5

Ensimmäinen selkeä aamu retken aikana, vihdoinkin pääsi aamustaijille. Muuttoliikehdintä oli aika olematonta, joten luotsiasemalta jalkauduttiin ympäri saarta katsastamaan muuta lintutilannetta. Itse lähdin Jukan kanssa tsekkaamaan saunalahden puskat. Oksilla pomppi tavallisen tapaan kerttuja, fyllareita ja harmaasieppoja.

Pian sain soiton Peteriltä, että itäniityn raripuskassa on kirjokerttu. Lähdin sinne nopein askelin, sillä en ollut ennen lajia havainnut. Lintu ruokaili nätisti puskan oksilla, ja oli varsin luottavainen kuvaajia kohtaan. Muutaman kuvan sain siitä räpsäistyä. En ollut kuvitellut kirjokerttua erityisen kookkaaksi, mutta se olikin selvästi suurempi kuin muut kertut. Linnuista oppii aina jotain uutta.

Kerttua ihaillessamme alkoi tapahtua, kun Peter huomasi jonkin erikoisen linnun pensaassa. Se lennähti äkkiä puskasta katajikon suuntaan, itse ehdin nähdä linnun vain lennossa, enkä erottanut tarkempia tuntomerkkejä. Lintu oli ollut jokin kerttunen, yleisväritykseltään lämpimän ruskea ja siiven projektio lyhyt. Myös Kaijasen Tomi oli aiemmin aamulla nähnyt jonkin lämpimän ruskean kerttusen. Kyseessä saattaisi olla harvinainen kenttäkerttunen, joten olo oli varsin jännittynyt.

Kun Ossi ja käpykaartilaiset olivat saapuneet paikalle, soitimme muutaman kerran kenttäkerttusatrappia. Komppasimme itäniityn ruovikon, josta saldona oli ainoastaan rytikerttunen ja todennäköinen ruokokerttunen. Kiikaroimme kallion katajapuskat tarkkaan, mutta lintua ei löytynyt uudestaan. Oliko lintu sitten viitakerttunen vai kenttäkerttunen, se jää arvoitukseksi.

Kolme käpyä ja kolme dudea. Ei vaan, meidän retkiporukka ja käpykaartilaiset.

Iltapäivällä alkoi kunnon sade, ja sumua pukkasi taas saarelle. Kovimman sateen aikana ei kauheasti viitsinyt ulkona kierrellä, joten silloin oli hyvää aikaa ottaa pienet päivänokoset.

Neljän aikoihin Peter näki ruisrääkän Gamla postenin kulmilla. Sitä sitten hetki pienellä porukalla etsittiin kuumeisesti, mutta rääkkä pysyi piilossa. Olisi ollut hauskaa nähdä lintu, mutta se kätkeytyi tehokkaasti katajikkoon.

Illalla näkyvyys parani inasen, joten kävelimme Ossin ja Peterin kanssa luotsiasemalle kahlaajamuuton toivossa.  Muutosta ei ollut tietoakaan, mutta viidenkymmenen suosirrin parvi rundasi lähikallioilla. Vettä vihmoi taivaalta armottomasti, ja tuuli puhalsi tuimasti. Päätimme vielä pikaisesti käväistä ennen yhdeksältä alkavaa iltahuutoa itäniityn rannalla, josko sinne olisi tipahtanut joitain kahlaajia. Eipä rannalla kahlureita ruokaillut, mutta ohitsemme lensi kaksi vesipääskyä. Kannatti siis kuitenkin rämpiä vaatteet litimärkänä toiselle puolelle saarta.

Iltahuuto pidettiin Tenovuon Jorman mökissä, ja saavuimme sinne itäniityn keikan takia muutaman minuutin myöhässä. Iltahuudon aikana tuumin, että mahtoi olla hieman erikoinen näky, kun siellä yli kymmenen miehen joukossa istui tällainen viisitoistavuotias tyttö. Sulauduin porukkaan kuitenkin hyvin. :)

Tänään oli kilpailu, millä saarella havaittaisiin eniten lajeja keskiyön ja iltaseitsemän välillä. Skabassa olivat mukana Utön lisäksi Jurmo, Lemlandin Lågskär ja Kirkkonummen Rönnskär. Kisa meni todella tiukaksi, mutta onnistuimme peittoamaan Lågskärin yhdellä lajilla. Utössä nähtiin 103, (näkemämme vesipääskyt eivät valitettavasti ehtineet kisaan mukaan), Lågsilla 102, Jurmossa 99 ja Rönskillä 86 lajia. Lågskärilla havaittiin perjantaina paljon kovia lajeja, kuten riuttatiira, mustatiira, muuttohaukka ja pohjantikka, kun taas Utön paras laji taisi olla ruisrääkkä. Peruslajeilla voitettiin, ja ne usein ratkaisevatkin tällaiset kisat.

Lauantai 23.5

Vettä satoi edelleen heti aamusta kiitettävästi, ja vaatteet kostuivat ulkona mukavasti. Kylällä pyöri säästä huolimatta pikkulintuja, useita mustapääkerttuja, leppälintuja ynnä muuta sellaista. Lisäksi näin elämäni ensimmäistä kertaa satakielen pomppimassa koulun pihakivillä. Aiemmin olin vain kuullut linnun laulua. Itäniityn rannalla oli kolme kuovisirriä paikallisena. Punaisenkirjavat linnut piristivät mieltä muuten ankeassa säässä.

Matkalla luotsiasemalle huomasin puskassa jonkin erikoisemman pikkulinnun. Ensin luulin sitä joksikin kertuksi, mutta sitten tajusin sen olevan kerttunen. Lintu kuitenkin ehti kadota katajikkoon, enkä ehtinyt sitä paremmin näkemään.

Hetken päästä Jukka ja Peterkin tulivat etsimään lintua. Aluksi havaitsimme vain satakielen, joka intoutui myös laulamaan. Sitten äkkäsimme matalasta pihlajasta kerttusen. Lintu oli avoimesti näytillä, ja saimme tarkastella sitä hyvän aikaa. Lopulta lintu lensi kadoksiin, emmekä löytäneet sitä uudestaan. Todennäköisesti otus oli luhtakerttunen.

Iltapäivällä sade hellitti hieman. Saaressa oli joukko lukion tokaluokkalaisia, jotka olivat Velmalan Hannun ohjaamalla ekologian kenttäkurssilla. Peter oli lupautunut vetämään heille linturetken, ja minä sekä Jukka lähdimme myös porukalle oppaiksi.

Ryhmässä oli muutamia, jotka olivat varsin innostuneita siivekkäistä. Oppilaat katselivat innoissaan niin kalatiiraa, sarvipöllöä, merikotkaa, tavia, keltavästäräkkiä kuin kuovisirriäkin.

Illaksi selkeni huomattavasti, joten lähdimme viimeisen illan staijille luotsiasemalle. Viime vuonna Utön reissun viimeisenä iltana havainnoimme eteläkärjestä mahtavaa kahlaajamuuttoa. Tänä vuonna meno ja meininki taisi olla kovempaa staijikalliolla kuin merellä.

Mainittavimpia havaintoja muutama ruokki, yksi kuikka, paikalliset merikihut, kahdeksan tukkasotkaa, saman verran pieniä kahlaajia muuttavina ja mustalintuparvi.

Sunnuntai 24.5

Viimeinen aamu Utössä, ja selkeän ilman ansiosta taas staijaamaan. Gaviamuutto oli voimakasta, päivän yhteissummaksi ynnättiin yli 2000 lintua. Kylällä ei kummempia näkynyt, samat tutut mustapääkertut ja harmaasiepot kuin aiempinakin päivinä.

Kämpillä poiketessani huomasin sarvipöllön istumassa läheisellä kivellä. Ehdin ottaa siitä muutaman kuvan, ennen kuin lintu jatkoi saalistustaan.

Peterin kanssa lähdimme vielä saunalahdelle kuvaamaan mustakurkku-uikkuja. Lahdella kellui kolme mukuruparia, ja odotimme vauhdikkaita taistelutilanteita. Niitä tuli kuitenkin vain yksi, muuten linnut ottivat varsin rauhallisesti. Pitkän odottelun jälkeen yksi pari tuli lähelle rantaa, ja kamerat lauloivat.

Juuri silloin alkoi kännykkäni soida. Manasin mielessäni, että pitääkö äidin juuri tällä hetkellä soittaa, enkä aikonut heti vastata. Soitto kuitenkin jatkui, ja päätin vilkaista puhelinta. Soittaja olikin Ossi. Puhelu jäi varsin lyhyeksi, isoveljen sanat ”kaksi meropsia itäniityllä” riittivät minulle. Ei kulunut kauaa, kun olin jo juoksemassa itäniityn suuntaan. Kappelin luona kuulin, että mehiläissyöjät olivat lentäneet koulun notkon suuntaan. Siinä sitten laitettiin putket pystyyn, ja etsittiin lintuja puiden kätköistä. Hetken hakemisen jälkeen linnut löytyivät oksistosta. Sen jälkeen kiirehdittiin lähemmäs, jos ne näkyisivät kylältä paremmin.

Puista toinen lintu siirtyi hetkeksi erään keltaisen talon antennille istumaan. Noin puolen minuutin ajan saimme ihailla tätä todella komeaa säihkylintua. Sen jälkeen mehiläissyöjä otti siivet alleen ja katosi. Lintuja etsittiin saaresta, ja jotkut näkivät niiden laskeutuvan läheisen Ormskärin koivikkoon. Se jäi viimeiseksi havainnoiksi näistä kauniista surisijoista.

Mehiläissyöjiä haettiin isolla porukalla

Parempaa päätöstä Utön retkelle ei olisi voinut toivoa. Niillä luoteistuulilla en olisi uskonut, että tänne kaksi mehiläissyöjää eksyisi. Ei pidä liikaa tuijottaa tuuliin, linnut osaavat toisinaan yllättää. Mehiläissyöjä oli todella komea ilmestys. Jukka kuittasi meropseista prosun, ja me muut eliksen.

Jukka, Peter ja minä nousimme Eivoriin yhdeltätoista, Ossi jäi saareen vielä täksi päiväksi. Laivamatkalta tuli tieto, että itäniityllä oli pyörinyt hetken paikallinen niittysuohaukkakoiras. Olisihan sekin ollut hienoa nähdä, mutta mehiläissyöjän ansiosta ei paljoa harmittanut.

Mielelläni olisin saaressa ollut vielä pitempäänkin. Vaikka muutamana päivänä säät olivat syvältä, lintuja näkyi yleisesti ottaen mukavasti. Valokuvia tuli otettua runsaasti, ja muutamia hyviä otoksia syntyi niin linnuista kuin lintuharrastajistakin. Oli taas aivan mielettömän hauskaa Utössä, ensi keväänä taas jollekin saarireissulle.

Meri