Kahlaajaretkellä Porissa

Taas kerran hereillä tuntia ennen kellon soittoa. No, olipahan aikaa juoda kahvit ja lukea aamulehti ennen retkeä. Päivän retki oli sovittu alkavaksi kello seitsemän, kohde oli vain hieman epäselvä edelleen. Eväät ( ne tärkeimmät ), kiikarit, kaukoputki, kumisaappaat ja lintukirja mukaan. Sääennuste oli luvannut lämmintä ja mittari näytti jo ennen seitsemää 19 astetta. Ottaisiko takin vai ei? Ehkä sittenkin, olisi siitä ainakin suojaa hyttysiä ja palamista vastaan, ja ainahan sen voi jättää autoon. Jukka ilmestyi paikalle sovitusti kello 7.  Mitään mielenkiintoista bongattavaa -ainakaan sellaista, että Jukka olisi viitsinyt lähteä vartavasten katsomaan, ei ollut ilmaantunut illan tai yön aikana, joten kohteeksi valittiin lyhyen neuvottelun jälkeen Porin Yyterin kahlaajalietteet. Lietteillä oli tosin käyty jo viikko sitten, mutta vesi oli ollut luvattoman korkealla, eikä kahlaajia ollut paljoakaan. Josko nyt olisi enemmän lintuja liikkeellä?

Matkan alusta tuli ruodittua kovasti Jukan uuden tietokoneen ominaisuuksia ja tietotekniikan ihmeellistä maailmaa. Joko tästä, tai myöhäisestä matkakohde valinnasta johtuen, yhtäkkiä iski ahaa-elämys: ”Hetkinen, mihinkäs ihmeeseen me ollaan menossa?!?” Auton keulan osoittaessa sillä hetkellä Vammalan suuntaan. No, kyllähän niitä kahlaajia olisi saattanut löytyä Stormin altailtakin, mutta siirryimme kuitenkin takaisin Porin tielle. Loppumatka sujui kommelluksitta ja retkipinnoiksi kertyi lähinnä varislintuja ja sepelkyyhkyjä.

Lämmin sää oli vastassa Yyterissä. Vesi oli matalalla ja ensimmäiset kahlaajat olivat heti pitkospuiden päässä. Pysähdyimme katsomaan mitä lajeja oli lähimpänä. Liroja tietenkin ja yksittäinen mustaviklo kuului sivulta. Äkkiä jokin ajoi kahlaajat ja rannassa mellastavat varikset ilmaan. Merikihu oli niin saalistuksen lumoissa, ettei huomannut meitä vajaan 10 metrin päässä laisinkaan.  Kihuja pääsee harvoin tarkkailemaan näin läheltä. Hetken kaarreltuaan kihu poistui kauemmaksi lietteelle ajaen kahlaajaparvia ilmaan. Tänään ainakin olisi runsaasti kahlaajia paikalla.

Lintutornin puuttuessa improvisointia Porin Preiviikissä. ©Jukka T. Helin

Seuraamme liittyi pari muutakin alan harrastajaa ja jatkoimme kahlaamista lietteelle. Vettä oli vain nilkkoihin asti, vaikka olimme noin 30 metrin päässä ruovikon rajasta, jossa viikko sitten oli vettä puoleen sääreen. Hiekkasärkällä oli noin 60 ristisorsaa ja suuri parvi tyllejä. Lisäksi särkältä löytyi tavanomaiseen lajistoon kuuluvia räyskiä ja valkoposkihanhia. Tyllien, suosirrien ja lirojen massaan vaihtelua toivat suokukot, muutama valkoviklo, 3 isosirriä ja kaunis, hohtavan vaalea pulmussirri. Lähes samanaikaisesti särkän toisella reunalla havaittiin hurjasti kipittävä jänkäsirriäinen.  Kaksi kuoviakin laskeutui särkälle: jos suokukko näyttää isolta tylleihin verrattuna, niin kuovi on valtavan kokoinen suokukkoonkin verrattuna.  Yyterin lietteillä pääsee hyvin vertaamaan kahlaajien kokoa keskenään. Seurasimme särkän kahlaajien touhuja ja horisontissa tapahtuvaa merimetsoliikennettä jonkin aikaa. Kellon lähestyessä puolta päivää palasimme autolle eväs tauolle ja samalla tuli ruokittua parkkipaikan hyttyset, jotka olivat innostuneet lämpimästä ja kosteasta kelistä. Katsastimme vielä Huhtalan lavan, mutta lavalla oli turhan kuuma ja vastavalo melkoinen joten jatkoimme Kaarluodon tornille.  Ehdimme toki havaita tuulihaukka parin vastarannalla.

Tornilla odotti yllätys, edustan ruovikossa lauloi edelleen rytikerttunen. Ehkä vähän hapuillen, mutta lauloi kuitenkin. Yyterin lietteet näkyivät tornille asti, ja näimme että lietteiden perällä lepäipi kolmisenkymmentä kyhmyjoutsenta. Yksittäinen kalasääski lensi tornin ohi, muutoin petorintamalla oli hiljaista. Jukka esitti visaisen määritystehtävän rantakivillä lepäilevistä kolmesta linnusta: laji oli tamperelaisittain ’Anas Brander’  siis pulla- eli sinisorsa. Lajin uusi tieteellinen nimi lienee Gummisetä Ollin peruja.

Kierreltyämme jonkin aikaa Preiviikin rantoja päädyimme hieman pidemmälle sisämaahan, Toukarin lintutornille.  Isoon torniin on tehty jopa pyörätuoliramppi, mikä on harvinaista Pirkanmaalla. Yllättäen Toukarin tornilla ei ollut ketään, vaan saimme vallata tornin kokonaan itsellemme. Eipähän ollut ahdasta. Syy tyhjyyteen selvisi nopeasti peltojen tarkastelun jälkeen, ainoastaan 25 kurkea ja muutama sepelkyyhky.  Sitkeän peltojen tarkkailun tuloksena kaukaa pellolta löytyi yksi ruskosuohaukkakoiras, mutta muuten petorintamalla oli hiljaista.

”Eihän täällä ole mitään.” ©Tuija Palonen

Muutamia hanhi parvia näkyi, mutta ei mitään ihmeempää. Jukka oli vakaasti päättänyt, että ”Täytyyhän täällä olla jotain muitakin petoja kuin yksi ainoa ruskis. Ennen muiden petojen löytymistä ei lähdetä.” Tässä vaiheessa vilkuilin huolestuneena takaoikealle, josta lähestyi hitaasti mutta varmasti suurehko ukkospilvi. Kuinkahan pahasti sitä tulisi vielä uitetuksi? Muutama tikli lensi tornin ohi ja ilmeisesti hernekerttu raksutteli puskissa, mutta mitään maata mullistavaa ei näkynyt.

Näkymä Toukarin tornilta: tyhjää täynnä. ©Tuija Palonen

Lopulta kurjetkin päättivät poistua pellolta, me kaksi odottelimme yhä sitkeästi petolintuja. Huomasin kaukana taivaanrannassa petolinnun ja alkoi epätoivoinen nuotitus ja samalla määritysyritys poispäin lentävästä linnusta. Lopputuloksena oli varpus- tai kanahaukka. Eihän tämä vielä riittänyt vaan jatkoimme tornilla ihmettelyä. Pari parvea valkoposkihanhiakin oli liikenteessä. Pelloilta löytyi löytyikin vielä yksi peto, yksinäinen tuulihaukka. Tässä vaiheessa ukkospilvi ilmoitteli itsestään aika äänekkäästi. Pois lähtiessä parkkipaikan vierestä pyyhälsi vielä varpushaukka. Löytyihän niitä petolintuja sittenkin. Porissa ei vielä satanut, mutta ukkospilvi sai meidät kiinni Häijään kohdalla kiinni. Keli muuttui hetkessä kamalaksi, satoi niin, ettei kukaan uskaltanut ajaa nopeusrajoitusten mukaan ja salamointi oli jatkuvaa. Onneksi emme poikenneet paluumatkalla Stormin altaille, koska tälläinen pudotuskeli olisi kyllä pudottanut lintujen tarkkailijatkin.  Lähes koko matkan Tampereelle satoi ja ukkosti, mutta kotipihaan päästessä paistoi jo aurinko.   Lajeja retkeltä kertyi 81, mikä oli ihan kiitettävästi kun huomioi sen, että muutamat äänet jäivät tunnistamatta.  Retki oli kaikin puolin mielestäni onnistunut, vaikka ne petolinnut jäivätkin vähiin. Eiköhän se Porin kiljukotkakin nähdä vielä joskus..

Kotimatkalla satoi hieman.. ©Tuija Palonen

– Tuija Palonen