Utön syysretki 14. – 17.10

Torstai 14.10.2010

Sääennuste ei lupaa hyvää. Räntää, pikkupakkasta ja iltaa kohden voimistuva luoteistuuli, joka puhaltaa  vielä aika rauhallisesti. Ulkona on lisäksi säkkipimeää. Kello on varttia vailla kuusi aamulla, kun suuntamme Vesan kanssa kohti Lempäälää, mistä pitäisi vielä poimia Suvi kyytiin.  Lempäälässä epäilimme vielä sääennusteen paikkansa pitävyyttä, mutta jo Valkeakosken kohdalla alkoi satamaan vettä. Matka eteni mukavasti ja Auran ABC:lta ( retken epävirallinen taukopaikka ) löytyivät Jukan ja Ollin autokunnat.  Lähdimme peräkanaa jatkamaan kohti Paraisten lossia ja koska ajoimme viimeisinä, saimme Turun kehäteillä seurata jälleen kerran – ihan sama juttu kuin kevään retkellä, kuinka Jukan auton perävalot katosivat Naantalin suuntaan. GPS ei siis välttämättä korvaa GT-karttaa. Lossijonossa heiluttelimme sitten iloisesti taaksemme ilmestyneelle tutulle autolle.

Pärnasin satamassa sijoittelimme autot jälleen hyviin lähtöasemiin paluun lossijonoa ajatellen. Tällä kertaa oli syytä huomioida myös mahdollisesti kaatuvat puut. Sade taukosi aina välillä ja satamassa oli petollisen tyyntä. Vähän huolta aiheutti Eivorin henkilökunta, joka tiedotti matkustajille, ettei Jurmoon rantauminen välttämättä onnistu. Hieman ennen laivan lähtöä, turvauduin varmuuden vuoksi matkapahoinvointipillereihin, jos laivamatkasta tulisi kovinkin keikkuva.

Lähtiessä oli vielä mukava kiikaroida Eivorin kannella. Kuva©Tuija Palonen

Mitä pidemmälle laivamatka eteni, sen enemmän laiva tuntui keinuvan. Katsoimme parhaaksi lounastaa heti alkuvaiheessa, koska avomerellä se saattaisi olla vaikeaa monestakin syystä; keinumisen ja merisairauden vuoksi. Eivorin laivakokin huumorintaju oli ilmiselvästi kyseenalainen, lounaaksi oli hernekeittoa! Merisairautta ajatellen ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Avomerellä tulikin sitten odotettu kuulutus, Jurmoon ei päästäisi vaan laiva jatkaisi suoraan Utööseen. Katse pysyi kyllä tiukasti horisontissa ja pahoinvointipillereitä kului toinenkin annos, viimeinen tunti oli sen verran kiikkerää kyytiä.

Enää ei ole kivaa, huomaa aaltojen kastelema ikkuna. Kuva©Tuija Palonen

Selvisimme ehjin nahoin Utööseen ja hotelliin. Nopean kaupassa käynnin jälkeen yritimme urhoollisesti löytää hippiäisuunilintua koulun pihasta, tuulen ollessa jo myrskylukemissa. Saaressa ei näkynyt kuin muutama vihervarpunen ja urpiainen, jotka olivat jalkautuneet maantasalle. Tuuli sieppasi kaikki yli metrin korkeudella lentäneen pikkulinnut mukaansa, muutoin sää ei näyttänyt Utön elämää hetkauttavan. Päivällinen sujui rauhallisesti tuulilukemia äimistellen: keskituuli 30 m/s ja puuska 37 m/s.  Jotkut väittivät, että ikkunalasitkin pullistuivat sisäänpäin tuulenvoimasta. Ravintolasta poistuttiin vinossa kävellen, jos halusi pysyä pystyssä, oli syytä nojata vastatuuleen. Tuuli katkaisi vielä koko saaresta sähkö myöhemmin illalla, mutta onneksi 20 minuuttia sujui ihan hyvin otsalampunkin valossa.

Perjantai 15.10.2010

Aamu valkeni puoli pilvisenä ja tuuli oli jo tyyntynyt siedettäviin lukemiin, vain 12 m/s. Ennen aamiaista löytyi punatulkkuja, tilhiä, peukaloisia ja rautiainen ja parvi teeriä. Tavanomaiseen tapaan aamiainen oli runsas, ja positiivisena yllätyksenä olivat lätyt ja mansikkahillo. Hotellin pihasta löytyi heti kangaskiuru, jonka ’pyrstötön’ profiili oli helposti tunnistettavissa lennossa. Mereltä löytyi muutamia alleja, haahkoja ja talvipukuisia riskilöitä. Tilhiä oli joitakin parvia, mutta mitään suuria erikoisuuksia ei näkynyt. Suvi näki luodoilla kirvisiä, mutta tarkempi lajimääritys jäi tekemättä.  Aamupäivän kohokohdaksi muodostui 3 pohjoiseen! muuttavaa hiirihaukkaa, joita saimme tarkkailla läheltä. Hiirihaukkojen mukana muuttanut piekana pääsi livahtamaan meidän, mutta ei Kalkon Ollin tarkkojen silmien ohitse.

Sää on jo parempi. Itäniityn länsireunaa. Kuva©Tuija Palonen

Olimme palaamassa lounaalta ja suunnittelimme iltapäivän ohjelmaa, kun puhelin soi. Christian Geiger soitti ja kertoi, että majakan läheltä oli löytynyt sinipyrstö. Sinne! Muulle ryhmälle lähti lennossa tekstiviesti, jotta kaikki ehtisivät näkemään tämän normaalisti Kuusamon seudulla viihtyvän harvinaisuuden. Sinipyrstön etsijät löytyivät Hannan kahvion vierestä ja pian Vilanderin Vesa löysi linnun uudestaan Kalkon Ollin avustuksella. Koko PiLYn porukka ehti paikalle ja suuri joukko harrastajia näki tämän kauniin linnun. Hiljaisen aamupäivän jälkeen eliskättelyt olivat iloisia.

Kaunis sinipyrstö pensaissa. Kuva©Timo Havimo.

Iltapäivän vietimme saarta kierrellen ja satunnaisilta, tuulen voimistamilta raekuuroilta välillä suojatuen. Tutuksi tulivat isot kivet,  talojen seinustat ja etelä-kärjen bunkkeri. Bunkkeri suojasi ehdottomasti parhaiten säältä, mutta näkyvyys suuaukolta oli huono, eli lintujen tarkkailuun se ei soveltunut. Kännykän valo ei riittänyt bunkkerin tutkimiseen, päätimme palata seuraavana päivänä otsalampun kanssa.  Pidimme hotellilla iltahuudon, jossa kävimme läpi kahden päivän aikana kertyneet lajit, yhteensä 66. Osa retkeläisistä uskaltautui vielä rantasaunaan ja mereen uimaan.

Lauantai 16.10.2010

Lauantaina sää oli entisestään parantunut. Tuuli alle 10 m/s ja aurinkokin näyttäytyi. Lintujen määrä saaressa lisääntyi huomattavasti. joskaan lajien määrä ei.  Aloitimme etelä-kärjestä, jossa yritimme määrittää luodolla viihtyviä kirvisiä huonolla menestyksellä. Tällä kertaa syypäänä oli vastavalo. Aamua kuitenkin piristi kahdeksan sepelhanhen parvi, joka muutti länteenpäin.  Tässä vaiheessa eteläkärjen bunkkerit oli kertakaikkiaan pakko tutkia otsalampun valossa, toisen sisältä löytyi kerroslaverit, ruosteinen kamina, viemäröinti ja vuoden 1995 Turun Sanomat. Bunkkereihin ei kannata mennä ilman riittävää valaistusta, sillä lattioilla on romua. Aloimme kuitenkin heti suunnitella X-treme linturetkeä Utöseen todella edullisella majoituksella.

Eteläkärjen isompi bunkkeri sisältä. Kuva©Tuija Palonen

Hannan kahviossa nautitun iltapäiväkahvin jälkeen saari oli täynnä tilhiä, talitiaisia ja peippolintuja.  Markku Harju löysi kirkon läheltä isolepinkäisen, joka herätti retkeläisten kiinnostusta, mutta ehti katoamaan ennen kuin kaikki näkivät sen. Varpushaukkojakin oli useita ja ne kävivät aina välillä nappaamassa koulun ruokinnalta tiaisen. Kerran kuulimme ruokinnalla yhden ehdokkaan hippiäisuunilinnuksi, mutta emme nähneet äänen päästänyttä lintua. Iltapäivällä suuntasimme jälleen eteläkärkeen, tavoitteena määrittää luodolla oleskevat kirviset, toivomuksena tietenkin luotokirvinen. Myötävalossakin kirviset näyttivät lupaavan tummilta, mutta jalkojen väristä ei kertakaikkiaan saanut selvää. Vähitellen ryhmämme alkoi kokoontua eteläkärkeen ja kukin vuorollaan yritti määrittää kirvisiä. Osa tyytyi staijaamaan merellä näkyviä lintuja, joista saatiin määritettyä ainakin alleja ja mustalintuja.  Osassa retkeläisistä alkoi jo näkymään kolmannen retkipäivän rasituskin ja kallion ergonominen muotoilu tuli testattua. Lopulta myös Christian eksyi eteläkärkeen ja sai vihdoin varmistettua kirvisten jalkojen värin: keltaiset. Pettymys oli suuri, kysymyksessä oli siis vain niittykirviset luodolla. Lauantaina ei pidetty iltahuutoa, joten päivän tarkasta lajimäärästä ei ole tietoa.

Markku staijaa merelle, Jukka uskottelee tarkkailevansa taivasta. Kuva@Tuija Palonen

Sunnuntai 17.10.2010

Kotiinlähtöpäivä. Aamiaisen jälkeen tavarat vietiin laiturille odottamaan laivaan lastausta. Kiertelimme saarta vielä jonkin verran, ja havaitsimme mm. leppä-ja pajulinnun. Vaikka Utöstä ei tälläkään kertaa löytynyt sitä suurharvinaisuutta, retkeläiset pakkautuivat tyytyväisinä laivaan. Tällä kertaa sää salli koko matkan viettämisen kannella ja pysähdyksen Jurmossa. Jurmon rannoilta löytyi odotettu talvehtija, merisirri. Vaikka havainto jäi kaukoputkettomilla vähän heikoksi, osa laivankannella olijoista oli silti onnellisia uudesta elämänpinnasta.

Laivan kapteeni varmasti säikähti laivan äkillistä keinahdusta, jonka sai aikaan kannella seisovien lintuharrastajien syöksyminen äkisti laivan toiselle laidalle, ”kajava!”- huudon saattelemana. Pikkukajava kierteli hetken laivan vanavedessä ja monet, jopat laivan ravintolasta asti kannelle juosseet ehtivät nähdä sen.  Nopea siirtyminen herätti myös kanssamatkustajien huomion ja tiedusteluja: ”Mitä te oikein näitte?” Laivamatka jatkui miltei perille saakka ilman yllätyksiä, kunnes lähellä määränpäätä toinen pikkukajava ohitti laivan läheltä ja tuli myös kuvatuksi paremmin kuin edellinen.  Retken kokonaislajimääräksi kertyi 82 lajia, joista parhaimpina sinipyrstö, merisirri ja pikkukajava.

Retken toinen pikkukajava. Kuva©Timo Havimo.

– Tuija Palonen