Pirkanmaalta ilmoitettu 99 talvikauden 2020-2021 lintulajia/päivitys 11.12.2020
Pirkanmaalta ilmoitettu 99 lintulajia talvikauden 2020-2021 joulukuun alkupuolelta.
Tässä talvikauden 1.12.2020 – 28.2.2021 lintulajiluettelon avaus. Tilastointi käsittää BirdLIfe Pirkanmaan toimialueen. Pirkanmaalla on tietojen mukaan havaittu tähän mennessä joulukuun alusta 99 lajia. Lajien joukossa on ollut muun muassa Sastamalassa vieraillut Pirkanmaan kolmas idänturturikyyhky. Kuningaskalastajasta on tehty havainto Nokialla. Valkoposkihanhi kiertelee edelleen Pyhäjärvellä Viinikanlahden ja Rantaperkiön alueella. Petolintuja on jäänyt talvehtimaan aika vähän. Hiiripöllöjä on havaittu talvikauden alussa vain muutamalla paikalla. Pähkinänakkeleistakaan ei ole joulukuulta vasta kuin yksi tieto. Juuri ennen talvikauden alkua nakkeleita ilmoitettiin neljältä paikalta. Marjalinnut ovat vähissä. Esimerkiksi tilhiä ei juuri havaitse. Vihervarpuset ovat myös kateissa. Eikä käpylinnuistakaan ole merkkejä.
Laulujoutsenia on ollut Pirkanmaalla vielä suuria parvia. Esimerkiksi 6.12.2020 Sastamalan Suodenniemen Kirjasjärveltä laskettiin 315 joutsenta.
Jos huomaat listauksessa puutteita tai virheitä, ilmoittele! Näin saadaan taulukko kuntoon nopeasti.
Ilmoittele havaintosi Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi). Näin autat koostamaan talvikauden lajilistasta mahdollisimman täydellistä.
Koko listaus kunnittain on luettavissa BirdLIfe Pirkanmaan foorumilta: