HavainnotUutiset

Talvikauden lajeja 2020-2021 havaittu loppiaiseen mennessä 113 Pirkanmaalla

Pirkanmaan talvilajilistaus BirdLife Pirkanmaan toimialueelta on päivitetty 6.1.2021 asti. Viime päivitykseen verrattuna uusia talvilajeja on ilmoitettu kahdeksan lisää: metsähanhi, merihanhi, jalohaikara, turkinkyyhky, huuhkaja, helmipöllö, kiuru ja mustavaris. Yhteensä talvilajeja on nyt 113. Vuoden 2021 alusta alkaen Pirkanmaahan ja näin ollen BirdLife Pirkanmaan toimialueeseen liittynyt Kuhmoisten kunta ei ole vielä mukana kuntakohtaisessa listauksessa. Käytettävissä olevien tietojen mukaan Kuhmoisissa ei ole myöskään sellaisia havaittuja talvilajeja, joita ei olisi nähty muuallakin Pirkanmaalla nyt tammikuussa 2021. Päättyneen joulukuun 2020 ajalta BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelussa on Kuhmoisista havainnot merisirristä ja pikkujoutsenesta, joita ei ole ilmoitettu havaituiksi Pirkanmaalla kuluvana talvikaudella.

Pirkanmaalla on viivytellyt edelleen lukuisa määrä isokoskeloita ja telkkiä. Muun muassa pilkkasiipiä, mustalintuja, uiveloita, tukkasotkia, silkkiuikkuja ja tukkakoskeloita on havaittu telkkien ja isokoskeloiden lisäksi. Jokunen kuikka on ilmoitettu tammikuulta. Valkeakoskella viivytteli pitkään mustakurkku-uikku. Nokialla Taivalkunnan Alasenlahdella on havaintoja enimmillään kolmesta pikku-uikusta.

Vesilintujen on lähdettävä muutolle, kun järvet menevät jäähän.Talvehtivia vesilintuja voi kuitenkin havaita sulana pysyvissä paikoissa. Viikon aikana on ollut havaittavissa kiihtyvää joutsenmuuttoa. Tampereella Viinikanlahdella sinnittelee edelleen yksinäinen nuori valkoposkihanhi.

Kuntakohtainen listaus löytyy Pily:n foorumilta seuraavan linkin takaa