HavainnotUutiset

Vapun lintutilanne Pirkanmaalla

Jo runsaan viikon ajan on kylmä pohjoinen ilmavirtaus jarruttanut lintujen muuttoa. Öisin on ollut pakkasta. Tämä näkyy siinä, että esimerkiksi hyönteissyöjiä on hyvin niukasti. Tuntuu lisäksi siltä, että rastaita on niukanpuoleisesti, vaikka saapuneet rastaat ovat jo ahkerassa pesimistouhussa. Kun tuulen suunta kääntyy ja keli lämpenee, lintuja alkaa palata maahan. Kirjosieppojen, pajulintujen, leppälintujen ja mustapääkerttujen laulua alkaa kuulla yhä yleisemmin. Ensimmäiset satakielet saapuvat.

Pirkanmaalla on ollut huhtikuun loppupuolella edelleen suuria laulujoutsenparvia. Mainittakoon, että Hämeenkyrön Alhonjärvellä oli 25.4. laulujoutsenia n. 200 yksilöä. Laulujoutsenet hautovat jo pesillään.

Hanhia viivyttelee Pirkanmaalla runsaasti. Lempäälässä laskettiin 26.4. paikallisia hanhia 1 800. Hanhien joukossa oli 5 lyhytnokkahanhea. Lyhytnokkahanhien määrät ovat olleet noususuunnassa vuosien mittaan maakunnassa. Tundrahanhiakin löytyy pelloilta satojen lintujen parvia.

Vesilintukerääntymät alkavat kadota järviltä, koska linnut suuntaavat pesimäalueilleen. Harmaasorsia on havaittu Pirkanmaalla kevään aikana tähän mennessä yhdeksältä paikalta. Lempäälän Ahtialanjärveltä on 26.4. havaittu 4 harmaasorsaa (1k 3 n). Ahtialanjärvellä on myös ollut suuri tavikerääntymä. Taveja oli 24.4. mukavasti 100 yksilöä. Harvinaistuva heinätavi on kevään aikana tavattu kymmenkunnalta paikalta Pirkanmaalla.

Lempäälän Ahtialanjärvi on kunnostustöiden vuoksi Pirkanmaan paras punasotkien pesimäjärvi. Paikalta laskettiin 27.4. punasotkia yhteensä 43 yksilöä (29k 14n). Muita hyviä punasotkien keväisiä kerääntymäjärviä ovat Valkeakosken Vähäjärvi (20.4. punasotkia 33 yksilöä, joista 26k 7n) ja Kiikoisten Kuorsumaanjärvi ( punasotkia 19.4. yhteensä yhteensää 22, joista 18k 4n).

Kiikoisten Kuorsumaanjärvi vetää keväisin puoleensa myös tukkasotkia. Järveltä ynnäiltiin 27.4. yhteensä 234 tukkasotkaa. Tukkasotkista oli 144 koirasta ja 90 naarasta. Sotkille on tyypillistä se, että koiraita on selkeästi enemmän kuin naaraita.

Mustalintujakin on havaittu jonkin verran. Samoin mustakurkku-uikkuja on saapunut tutuille paikoille. Mustakurkku-uikkuja löytää Pirkanmaalta nykyisin useasti tekoaltaita tai muilta vastaavilta paikoilta.

Mustakurkku-uikut. Kuva Jukka T. Helin

Kurkien päämuutto meni 18.4. -19.4. Kurkia havaittiin Pirkanmaalla 19.4. Parkanossa 3 113 muuttavaa ja Sarkkilanjärvellä 1 583 muuttavaa. Samana päivänä Hangon lintuasemalla ynnäiltiin 3 349 muuttavaa kurkea.

Sastamalassa tehtiin valtakunnallista kuuluisuutta saanut havainto. Kattohaikara oli muuttamassa kurkiparven mukana. Kattohaikaroita on tähän mennessä tavattu neljällä paikalla Pirkanmaalla. Tampereen ja Pirkkalan havainto (7. – 8.4.) koski hyvin aikaista samaa kattohaikaraa. Tämä aikainen kattohaikara havaittiin ensiksi laskeutuvan Tampereella Ahlmanin pellolle, josta se oli melkein heti suunnannut kohti Pirkkalaa.

Petolintujen muutto alkaa hiljentyä. Nuolihaukkojen muutto on kuitenkin vasta alkamassa. Mehiläishaukka on myös myöhäinen saapuja. Arosuohaukkoja on ilmoitettu viideltä paikalta. Arosuohaukkakoiras on korea lintu. Muun muassa Ruoveden Jäminkipohjan pellolla pystyi hyvin vertailemaan arosuohaukan ja sinisuohaukan eroja 14. – 15.4. Huomiota on kiinnitettävä muun muassa siipien kärjessä olevan mustan kuvion muotoon. Sastamalan Villilän pellot ovat myös otollisia paikkoja arosuohaukan löytämiseen Pirkanmaalla.

Kahlaajia on ollut toistaiseksi niukanpuoleisesti. Varhaisia lajeja kuten taivaanvuohia ja metsävikloja on havaittu. Lintuharrastaja on kuullut myös jänkäkurpan soidinta Pälkäneen suunnalla. Muuttomatkalla oleva jänkäkurppa voi soidintaa muuttomatkansa varrella. Näin ollen Pirkanmaallakin on mahdollista hyvällä onnella kuunnella hevosen kopsetta taivaalta. Tämä onnistuu parhaiten hämäräaikaan. Kannattaa suunnata kosteikoille, joissa tapaa muun muassa taivaanvuohia.

Ensimmäiset valkoviklot, pikkukuovit, suokukot, rantasipit ja lirot ovat tulleet Pirkanmaalle. Mustapyrstökuirejakin on viivähtänyt maakunnassa. Kuoveja on edelleen vähänpuoleisesti. Jatkossa kahlaajien muutto kiihtyy. Valitettavasti vain Pirkanmaalla on varsin vähän hyviä paikkoja, joilla kahlaajat voivat levätä ja etsiä ravintoa. Pirkkalassa sijaitseva Korteniitty on yksi tällainen paikka. Samoin Jäminkipohjan peltojen kosteikoilla voi tavata suuria määriä kapustarintoja muuttoaikaan. Sastamalan Villilästä ilmoitettiin 29.4. kapustarintoja 340 yksilön paikallinen kerääntymä.

Ensimmäisiä pääskysiä on jo nähty, ja säiden lämmetessä pääskyjen määrät kasvavat. Varhaisimmat tervapääskyt havaitaan yleensä toukokuun ensimmäisen viikon aikana.

Nokian Alasenlahdella tavattiin 29.4. suurehko lapinsirkkuparvi. Parvessa oli 25 lintua.

Toukokuu tuo mukanaan lintujen paljoutta. Pirkanmaalla voi myös aistia arktikaa toukokuussa. Arktikamuuttajien määrät vaihtelevat vuosittain sääoloistakin johtuen. Ne ovat kuitenkin hyvin pienet verrattuna esimerkiksi Virolahden arktikamääriin.