Lintutilanne marraskuun alussa
Talvikausi lähestyy, ja tämä näkyy lintumaailmassa. Hyonteissyöjät ovat poistuneet lämpimämpiin olosuhteisiiin. Jokusia viivyttelijöitä voi vielä havaita varsinkin, kun sää on ollut lauhaa. Kun talvi iskee päälle lumen ja pakkasten myötä, talviselle ruokintapaikalle voi ilmaantua esimerkiksi maahamme jäänyt rautiainen tai mustapääkerttu. Punarinnankin voi havaita ruokinnalla. Jostakin risukosta sulan veden tuntumasta voi kuulla peukaloisen ääntä. Suomen talveen jäävillä perinteisillä muuttolinnuilla ei ole helppoa selvitä talvesta etenkin, jos pakkaset ovat ankarat. Moni suomalaisen talven kouriin jäänyt lintu menehtyykin ennen kevättä.
Laulujoutsenia viivyttelee Suomessa vielä suuria määriä. Ne tulevat hyvin toimeen niin pitkään, kun vedet ovat sulina ja pellot lumettomina. Jonkin verran laulujoutsenia jää talvehtimaan Pirkanmaalle sulana pysyvien vesien äärelle. Sastamalan Villilässä ja Mouhijärvellä on laskettu kummassakin paikassa 30.10.2021 noin 150 paikallista laulujoutsenta. Lempäälässä on ollut 22.10.2021 laulujoutsenia 380 lintua, ja 30.10.2021 Ylöjärvellä Viljakkalassa 182 paikallista laulujoutsenta.
Sen sijaan tuntuisi siltä, että hanhia on näkynyt Pirkanmaalla aika niukasti tänä syksynä. Luvut tarkentuvat myöhemmin. Sastamalan Villilässä on kuitenkin kierrellyt 31.10.2021 suunnilleen 1 800 metsähanhea. Valkoposkihanhia on havaittu 29.10.2021 Urjalassa Kokossa 230 paikallista valkoposkihanhea ja Kangasalan Sahalahdella Pakkalanjärvellä 28.10.2021 kierteleviä valkoposkihanhia 120. Kanadanhanhia on lisäksi nähty muutaman sadankin linnun parvia paikallisina Pirkanmaalla viime viikkojen aikana. Pari päivää sitten kanadanhanhia ilmoitettiin Kangasalan Sahalahdelta 220 paikallista hanhea ja Sastamalan Vaunusuolta 150 paikallista hanhea. Kanadanhanhia jää nykyään viivyttelemään maakuntaan. Viimeiset poistuvat vasta yhdessä laulujoutsenten kanssa.
Kurkien muutto on ohitse. Muuttavien kurkien kokonaismäärä tänä syksynä kohonnee 45 000 kurjen tietämille. Sääolot saivat viimeiset kurjet jäämään paikoilleen Pohjanmaalle pitkään. Lopulta, kun sää muuttui parempaan suuntaan muuttoa ajatellen, kurjet levittivät siipensä ja lähtivät etelää kohti. Pirkanmaalla havaittiin aivan lokakuun alkuun mennessä arviolta 33 000 kurkea.
Uusi rynnistys tapahtui sitten 12.10.2021 ja 13.10.2021.
Kurkiparvien eritteleminen eri havaintopaikoilta on Tiira-lintutietopalvelussa olevien määrien mukaan varsin hankalaa. Pirkanmaalla on saatu nauttia tänä syksynä loistavasta kurkimuutosta. Tuon 13.10. keskiviikkopäivän kurkirynnistys kulki hyvin Tampereen seudun kautta. Vielä 29.10.2021 ilmoitettiin Kangasalta 16 muuttavan kurjen parvi.
Oman upean lisänsä Pirkanmaan syksyiseen linnustoon toi Kuhmoisten Tehillä Päijänteellä nähty isokihu, joka viipyi paikalla kaksi päivää. Kuhmoinen on vuoden 2021 alusta osa BirdLife Pirkanmaan toimialuetta.

Vesilintuja on edelleen Pirkanmaan järvissä. Esimerkkinä mainittakoon Tampereella sijaitseva Iidesjärvi. Lokakuun viimeisinä päivinä järvellä oli silkkiuikkuja, isokoskeloita, uiveloita, tukkasotkia, mustalintu, lapasotka, telkkiä, nokikanoja ja haapanoita. Pirkanmaalla on perinteisesti suuria uivelokerääntymiä. Lempäälän Mäyhäjärveltä on ynnäilty 31.10.2021 uiveloita peräti 182 yksilöä. Kangasalan Kirkkojärven uivelomäärä kohosi 30.10.2021 komeisiin lukemiin 138 yksilöön. Isokoskeloita on myös isoja parvia varsinkin maakunnan eteläosissa. Esimerkiksi Vesilahdella on havaittu 1 080 koskelon parvi. Kangasalan Kirkkojärvellä on uiskennellut 850 koskeloa.
Pikku-uikkuja on havaittu syksyn mittaan kahdella paikalla: Nokian Alasenlahdella ja Tampereen Iidesjärvellä. Iidesjärvellä on ollut parhaimmillaan kaksi pikku-uikkua. Lokakuun viimeisenä päivänä paikalla oli edelleen ainakin yksi pikku-uikku.

Kahlaajat ovat poistuneet aika hyvin Pirkanmaalta. Nokialla Alasenlahdella on viivytellyt varsin myöhäinen valkoviklo viime päiviin asti. Tämä on uusi lajin myönäisyysennätys maakunnassa. Taivaanvuohia ja jänkäkurppia voi vielä tavata.
Ensimmäiset talvehtivat koskikarat ovat tulleet virtapaikoille lokakuun puolestavälistä alkaen. Retkeilyä kannattaa suunnata nyt koskikarojen suosimille perinteisille paikoille.
Petolintuja voi edelleen nähdä. Merikotkia ja maakotkia muuttaa. Lisäksi piekanoja ja sinisuohaukkoja on osunut kiikareihin ja kaukoputkiin. Jos myyrätilanne on paikallisesti hyvä, jokunen piekana tai sinisuohaukka voi yrittää talvehtimistakin. Hiiripöllöjä on myös ilmaantunut peltojen laitamille etsimään myyriä. On ennustettu, että voisi olla laajempaakin hiiripöllövaellusta. Hiiripöllöjä on ilmoitettu tähän mennessä lähemmäs 15 havaintopaikalta. Nyt voi edelleen kuulla pöllöjen syyssoidinta ja yöllistä ääntelyä. Muun muassa lehtopöllöjä kuuluu Pirkanmaan yössä.
Monen sadan linnun rastasparvia lentelee siellä ja täällä. Ensimmäiset tilhet ovat saapuneet. Virroilla havaittiin 24.10.2021 jo 100 tilhen parvi. Saa nähdä, miten kauan tilhimassojen tulo kestää maakuntaan, koska pohjoisessakin on marjoja hyvin. Samoin joitakin taviokuurnia on kuultu ja nähty. Toivottavasti näitä pelottomia taviokuurnia tulee marjapuihin maakuntaan.
Oman lintuelämyksen ovat tuoneet loppusyksyn lintumaailmaan Tampereella Santalahdessa jo yli viikon viipynyt ja nurmikolta ravintoa etsinyt sepelhanhi. Samaten Ruovedellä Muroleessa oli 23.10-27.10.2021 myöhäinen kirjokerttu. Pirkanmaalla on tähän mennessä 19 havaintoa kirjokertusta, jos BirdLife Pirkanmaan harvinaisuuskomitea hyväksyy Ruoveden ja viime vuoden 2020 Valkeakosken havainnot. Kirjokerttuja havaittiin ennen 2000-lukua. Ja sitten vasta ensimmäisen kerran vuoden 2018 syksyllä. Tämän jälkeen syyshavaintoja on ilmoitettu 2019, 2020 ja 2021. Nämä myöhäiset kirjokertut ovat ilmeisesti tulleet maahamme kauempaa idän tai kaakon suunnalta.

Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella on pitkään varastoja kerännyt pähkinänakkeli. Pirkanmaalta on tiedossa syksyn ajalta vain yksi nakkelin havaintopaikka Kalevankankaan lisäksi.
Pulmusia on havaittu varsin vähän. Vuorihemppoparvi, jossa oli 5 lintua, nähtiin muuttavana Tampereella Lielahdessa 23.10.2021. Lielahdessa poikkesi myös hyvin harvinainen tunturikiuru. Käpylintuparvia on yleisesti liikekannalla. On myös havaittu jokunen kirjosiipikäpylintu. Punatulkkujen viheltelystä voi nauttia kaikkialla. Urpiaisten ja vihervapusten äänet kuuluvat tällä hetkellä maisemaan.
Kaikille mukavia loppuvuoden retkipäiviä! Muistakaa laulujoutsenlaskenta 13.11.-14.11.2021 viikonloppuna!