Bloggaus

Rallikertomus Ruovesirallista XXI

Rallikertomus Ruovesirallista XXI

Lauantaina 13.8.2022 pidettiin perinteinen Ruovesiralli. Rallin järjestämisvastuu oli siirretty Pirkanmaan lintutieteelliselle yhdistykselle. Uudesta järjestelystä oli sovittu Ilkka Sahin kanssa, joka oli hoitanut rallin järjestämisen 20-vuoden ajan. Ilkka toivoi, että Pily hoitaisi jatkossa rallijärjestelyt.

Ralli lähtikin hyvin käyntiin uudistuneena. Ilmoittautuneita joukkueita oli 10. Ralli muuttuui nyt kaikille avoimeksi ralliksi. Tästä on hyvät lähtökohdat jatkaa. Toivottavasti rallijoukkueiden määrä lisääntyy tulevaisuudessa. On myös mietittävä, onko tarpeen muokata rallia jollakin tapaa.

Rallin 2022 voitti Aveskeisareitten joukkue (Pekka Suhonen, Niklas Paulaniemi ja Erkka Hindberg). Voittajajoukkueen tulos oli todella hieno 100 lajia. Toiseksi tuli 88 lajilla Pohjaslahden pamaus (Martti K. Mikkola, Ari Sylgren ja Hannu Tammelin). Kolmannen sijan saavutti 79 lajilla Perinnepojat (Ilkka Sahi ja Kari Rannikko).

Itse osallistuin Pirkanmaan Pöllöjen joukkueessa (Tuija Palonen, Ulla Siuko ja Jukka T. Helin). Alla meidän rallikokemuksia:

Elokuun puolivälin aamuyö Ruoveden Siikakankaalla.

Tampereelta otettiin suunnaksi Ruoveden Siikakangas noin klo 3.00. Ralli voitiin aloittaa klo 4.00 ja ralli päättyi klo 16.00. Tavoitteena oli saada kehrääjä ensimmäiseksi lajiksi listalle. Vielä tähän aikaan elokuuta kehrääjiä kuulee Siikakankaalla. Olimme Siikakankaalla juuri sopivasti. Heti kuului kehrääjän kehräystä ja gryip ääntä. Taivaalla loimotti lähes täysi kuu. Aamuyön sää oli yllättävän viileä. Lämpötila oli siinä 7 asteen tuntumassa. Päivällä sitten keli oli jotenkin läkähtävän kuumaa, vaikkei aivan hellelukemissa oltukaan.

Kehrääjän kuunteleminen elokuisessa kuutamossa luo tunnelmaa.

Siikakankaan jälkeen lähdimme Lintumäentielle. Yritimme kuunnella pöllöjä, mutta pöllähavaintoja ei tehty. Kun lähdimme Siikakankaalta, kuulimme etäämpää varpuspöllömäistä viheltelyä, mutta päädyimme lopulta siihen, että jokin muu rallijoukkue siellä yritti saada havaintoa varpuspöllöstä. Rallissahan voi sääntöjen mukaan matkia ”suullisesti” esimerkiksi pöllöjä. Atrappinauhoitteita ei saa käyttää.

Linnut alkoivat vähitellen liikkua ja äännellä puoli kuuden paikkeilla. Ensimmäiseksi kuului punarintoja ja mustarastaita. Sitten vähitellen äänikuoroon yhtyivät tiaiset, pajulinnut, metsäkirviset, vihervarpuset ja peipot. Lintumäentiellä havaittiin käki eräällä aukiolla, jolla myös koputteli keloja kaksi palokärkeä. Kauempaa kuului hiirihaukka.

Palokärki aamuauringossa aukion kelossa.

Rallin alussa lajilistalle saatiin muun muassa pyypoikue, isokäpylintu ja peukaloisia. Hallahuhdannevan suunnalla teimme havainnon kaakkureista (emo ja yksi poikanen) sekä varpushaukasta. Peukaloiset lauloivat aktiivisesti vieri vieressä. Petolintukin äänteli piilossa tiheässä puustossa. Näköhavaintoa emme saaneet, joten laji pysyi hieman epävarmana. Lajilistalta jäi valitettavasti näin ollen puuttumaan tämä laji.

Västäräkki Jäminkipohjassa Lepännokassa.

Kahlaajia oli meidän kiikareissa liikkeellä niukasti. Yksittäinen kapustarinta löytyi Jäminkipohjan pellolta. Siellä oli myös töyhtöhyyppiä. Jokunen kuovi havaittiin parissa kohdassa retken aikana. Liro kuului Jäminkipohjassa.

Jalohaikara kaukana vastarannalla Haapasaaressa.

Vatsinkin siirryttäessä iltapäivän puolelle alkoi lämpö vaikuttaa ainakin omalta kohdalta havainnointia heikentävästi. Ruoveden keskustassa Haapasaaressa tuli muuan tuttu henkilö kertomaan, että hän oli havainnut alueella jalohaikaran, joka oli kadonnut näkyvistä jonnekin. Jalohaikara ilmoitettiin sitten löytyneen yhden kivikkosaaren takaa rantaruovikosta, jonne haikara oli kävellyt katveesta. Useampi rallijoukkue sai nyt hyvän lajin lajilistalle. Jalohaikara katosi jonkin ajan päästä taas peittoon.

Kuikkaparvi Haapasaaressa.

Haapasaaressa oli lisäksi todella harvinainen havainto. Siellä vietti aikaa nokikanapoikue. Todella merkittävä tapahtuma Ruovedellä. Ruoveden keskustan ”puluja” ei taaskaan nähty.

Kun ajeltiin kohti Muroleen rallin purkupaikkaan, nähtiin vielä kaivattu tuulihaukka peltolangalla. Ulla totesi, että tuulihaukka istui tuossa jo aamulla, kun ajettiin siitä ohi. Hyvä, että haukka oli majaillut langalla koko päivän!

Kurkipari ja harmaahaikara Sammalistonlahdella.

Joukkueemme kokemusten perusteella aamulla oli lintuja hyvin liikkellä, mutta päivää kohti kelin lämmetessä lintuja alkoi näkyä aina vain vähemmän. Kahlaajia oli niukasti. Tähän vaikuttivat muun muassa veden korkeudet. Pellotkin olivat rutikuivia. Ei ollut sopivia lietepaikkoja. Ruskosuohaukkoja näkyi mukavasti – ainakin neljällä paikalla. Kaikki olivat aikuisia lintuja. Keltavästäräkkien muutto oli hyvässä käynnissä. Sääksistä ei saatu havaintoa, ja harmaahaikaroitakin oli vähän. Lokkien ja tiirojen pieni määrä myös ihmetytti.

Tavallisia varpusia löytyi Ruhalan ratsutilalta.

Ennen purkutilaisuutta nautittiin Muroleen kylätalolla kahvia ja leivonnaisia. Lisäksi Tuija oli valmistanut joukkueellemme herkulliset pizzat. Tästä suurkiitokset.

Pirkanmaan Pöllöjen rallitulos oli tällä kertaa 73 lajia. Kaipa sitä pitäisi siirtyä entistä enemmän pensaikkojen ja ruovikoiden kulkemiseen. Tämä tavaksi tullut jokavuotinen Ruovedellä rallaaminen on mukavaa vaihtelua linturetkeilyyn. Ralliaika vain kuluu yllättävän nopeasti.

Jukka T. Helin