Kevätmuutto viriämässä Pirkanmaalla
Kevätmuutto viriämässä Pirkanmaalla
Kevättä voi aistia tiaisten lisääntyvästä ja kuuluvasta laulusta. Viherpeipot ja vihervarpuset yhtyvät tiaisten kanssa lauluun. Varpustenkin äänet ovat voimistuneet. Mustarastaiden huilut soivat entistä upeammin. Sään muuttuminen talvisempaan suuntaan tälle viikonlopuksi ja alkavalle viikolle lumen ja pakkasten myötä laittaa keväälle ja kevätmuutolle takapakkia ainakin vähäksi aikaa.
Kevätmuuton ensimmäisiä merkkejä on ollut näkyvissä viime viikkojen aikana. Ensimmäiset muuttavat laulujoutsenet on havaittu maakunnassa jo helmikuun loppupuolelta alkaen. Laulujoutsenia on talvehtinut Pirkanmaan sulissa esimerkiksi Sastamalan suunnalla, mutta talvehtivien laulujoutsenten määrä on ollut vähäinen -korkeintaan muutama kymmenen yksilöä.

Kevään lähestymisen havaitsee siitä, että isokoskeloita ja telkkiä saapuu muutolta maakuntaan. Isokoskeloita ja telkkiä on talvehtinut maakunnan eri osissa. Esimerkiksi Sastamalassa Kokemäenjoelta on 5.2.2023 laskettu 55 telkän kerääntymä. Iskokoskeloita havaittiin 3.2.2023 Nokian Alasenlahdella 19 yksilöä. Talvehtivat telkät hajaantuvat sulaviin vesiin, ja muutolta saapuu uusia yksilöitä.
Petolintujen muutto käynnistyy varhain. Maakotkia on muuttanut jo helmikuun loppupuolelta alkaen suotuisissa sääoloissa. Merikotkien suuria kerääntymiä on voitu havaita Pirkanmaalla talvikaudella. Vähitellen helmikuun loppupuolelta on tehty havaintoja muuttavista merikotkista. Merikotkien muutto on kiihtymässä. Esimerkiksi Nokian Koukkujärven jätteenkäsittelypaikalta muutonseuraajat ovat ynnänneet 3.3.2023 muuttavia merikotkia pohjoisen suuntaan 45 yksilöä. Samalta paikalta havaittiin myös 3.3.2023 muuttavia varpushaukkoja 3 yksilöä ja muuttavia hiirihaukkoja 2 yksilöä.
Sastamalan Villilä, Nokian Alasenlahti ja Nokian Koukkujärven jätteenkäsittelypaikka ovat erinomaisia petolintujen muutonseurantapaikkoja Pirkanmaalle, koska nämä paikat osuvat erinomaiselle muuttoreitille. Samoin Valkeakoskella Linnasten peltoalue on hyvä paikka havaita petolintuja niin talviaikaan kuin muuttoaikaankin.
Harmaalokkien määrät alkavat kasvaa. Harmaalokkeja näkee pitkin talvikautta Pirkanmaalla enemmän tai vähemmän. Kun säät muuttuvat plusasteisiksi ja keväisiksi, harmaalokkien määrä lisääntyy. Sitten taas pakkaskauden tullessa harmaalokit pysyvät etelämpänä. Harmaalokkien joukosta voi havaita ensimmäiset kalalokit ja merilokit.
Uuttukyyhky on ilmoitettu Nokialta 28.2.2023. Helmi- ja maaliskuun vaihteessa on havaittu muutama ilmeisesti muutolta saapunut kottarainen. Suomeen tulleita ensimmäisiä kiuruja, töyhtöhyyppiä, pulmusia, sepelkyyhkyjä ja töyhtöhyyppiä on jo havaittu eteläisessä Suomessa. Pian edellä mainittujen lajien tunnustelijoita tavataan myös Pirkanmaalta.
Yllä olevat havainnot perustuvat pääosin BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi). Muista Sinäkin laittaa havaintosi Tiiraan, jotta havainnot tulevat paikallisyhdistyksen havaintoarkistoon! Näin edistät tietämystä linnuista ja linnustonsuojelua.
On aika karistaa kiikareista talvipölyt ja lähteä alkavaan kevääseen! Pöllöjen soidinkin on lähtenyt käyntiin. Öinen keväinen yö äänineen on kokemisen arvoinen. Muista lisätö pöllähavaintoihin ja muihin havaintoihin pesimäindeksit Lintuatlasta varten!