Lintuharrastusvälineet

Lintujen tarkkailu ei vaadi paljon varusteita. Voit ensin tarkkailla lintuja vaikka kotisi ikkunoista ilman kiikareita. Harrastuksen vakiintumisen myötä kannattaa hankkia peruskiikarit sekä lajinmääritykseen sopiva kirja. Lintukirjallisuutta on paljon ja teoksiin tutustumalla löydät suosikkisi. Pitemmälle ehtiessä kaukoputki ja jalusta voivat olla hyödyllinen hankinta, ja valokuvauksesta pitävä voi hankkia lintukuvaukseen sopivan kameran.

Lintukirja

Kirjaa valitessa kannattaa miettiä miten linturetkeilee. Onko kirjan tarkoitus olla aina mukana? Tällöin kirjan pieni koko ja keveys ovat hyväksi. Kotona, mökillä ja autossa pidettävät kirjat voivat olla laajempiakin. Vaikka valokuvateokset näyttävät linnut ”kuin ne oikeasti ovat” (tietyin varauksin), piirrokset tai maalaukset ovat usein havainnollistavampia. Aloittelevalle lintuharrastajalle soveltuu suppeampi kirja, josta lajien löytyvät helposti ja joka on varta vasten tehty kaiken kansan ymmärrettäväksi. Pitemmälle ehtinyt harrastaja kaipaa jo syvempää ja laajempaa tietoa. Kirjastoissa ja kirjakaupoissa on yleensä laajat valikoimat lintukirjallisuutta.

Yksi hyväksi todettu aloittelevan harrastajan opas on Suomalainen lintuopas (Lasse J. Laine, uusin painos 2006). Siinä esitellään valokuvin ja tekstein maassamme pesivät sekä säännöllisesti läpimuuttavat lintulajit sekä muutamat harvinaisuudetkin. Opas on sopivan edullinen ja kokonsa puolesta hyvin maastossa mukana kulkeva. Kirjan saatavuus on nykyään vaihteleva, joistakin kaupoista painos on päässyt loppumaan.

Samankaltainen, ja yhtälailla suositeltava peruslinnuston kattava teos on Suomen lintuopas (Pertti Koskimies, 2005). Kirjassa on käytetty uudenlaista lähestymistapaa lintujen esittelyyn, ja siitä voi saada uutta iloa kokeneempikin harrastaja. Tämänkin kirjan hinta on monin paikoin tippunut, ja nykyään sen voi saada käsiinsä jo alle parillakymmenellä eurolla. Kannattava ostos!

Kun peruslinnut eivät riitä, ja haluaa laajentaa horisonttiaan, niin kannattaa siirtyä toisenlaisiin teoksiin. Euroopan tämän hetken ehkäpä paras lintumääritysopas on Lintuopas (Mullarney, Svensson & Zetterström, 2001). Se esittelee maanosamme linnuston eri pukuineen tarkasti ja selkeästi, mutta on silti kooltaan sopivan pieni maastokäyttöön. Kirja on hinnaltaan edullinen. Laajuutensa takia opas saattaa olla aloittelevalle harrastajalle liian vaikea. Kirjasta on myös tehty suurempi ”sohvapöytäversio”, jossa tekstiä on enemmän ja hieno kuvitus pääsee paremmin oikeuksiinsa. Jälkimmäisen version arvostelu Helsingin Sanomien nettisivuilla.

Kiikari

Kuten alussa todettiin, lintuja voi harrastaa ilmankin kiikaria. Monet kuitenkin kokevat, että kiikari on välttämätön, jotta pystyisi näkemään paremmin kauempanakin olevia lintuja. Kiikaria ostaessa kannattaa kiinnittää huomio sen ominaisuuksiin ennemmin kuin hintaan. Aivan halvalla tuskin saa hyvää, mutta pienellä satsauksella (150 euroa ja ylöspäin) voi jo saada mainion kiikarin vuosiksi eteenpäin.

Kiikaria hankkiessa voi tutustua netin lukuisiin testeihin. Erilaisia optiikkaa vertailevia sivustoja:

Alula-lehden optiikkatestejä (suomenkielinen, hyvin asiantuntevia arvioita, lähinnä huippumalleja)

The Age of Binoculars (englanninkielisen Living Bird -lehden kattava artikkeli vuodelta 2005 kiikareista ja niiden valinnasta sekä taulukkomuotoinen vertailu eri mallien välillä)

Jos saat lainattua kiikarin käyttöösi näet parhaiten mitä ominaisuuksia itse arvostat. Kaikkein kalleinta kiikaria ei ehkä kannata ostaa ensimmäiseksi.

Lintuvalokuvaus

Lintuja kuvatessa usein vaikeinta on lintujen pieni koko ja suuri pakoetäisyys – linnut näkyvät vain pieninä pisteinä kuvissa. Eri lajien ja jopa yksilöiden käyttäytymisen tunteminen onkin suureksi avuksi. Jos pystyy olemaan häiritsemättä kohdetta, niin se saattaa omatoimisesti tulla hyvinkin lähelle, ja luonnollisella tavalla liikkuvaa lintua on muutenkin paljon mukavampi kuvata kuin häirittyä lintua. Kunnon maastoutuminen ja piilokojut auttavat tässä suuresti.

Valokuvaus ei ole välineurheilua, mutta etenkin lintuvalokuvauksessa sopivien välineiden merkitys korostuu. Useimmiten pitää olla tarpeeksi suuri polttoväli (”tarpeeksi pitkä putki”) ja mahdollisimman hyvin tarkentava kamera.

Digiscoping

Yksi hyvä keino saada halvalla (ja kevyesti!) hyvin suuri polttoväli on kuvaaminen taskuun sopivalla digikameralla jalustalla seisovan kaukoputken läpi, eli digiscoping. Periaatteessa mikä tahansa digikamera soveltuu tähän, jopa kännykän kamera (ks. www.phonescoping.com), mutta tietyt mallit soveltuvat paremmin kuin toiset.

Useimmilla kamera-kaukoputkiyhdistelmillä joutuu kameraa zoomaamaan jonkin verran, jotta kuvassa näkyvät mustat reunat katoaisivat. Pitkäzoomiset kamerat eivät toimi digiscopingissa hyvin, sillä maalaisjärjen vastaisesti niillä ei pisimmälläkään zoomilla saa pois mustia reunoja kuvasta. Parhaat tulokset saadaankin yleensä kolminkertaisella zoomilla varustetuilla kameroilla.

Kameran megapikselimäärä ei ole ratkaiseva, sillä etenkin pilvisellä säällä tai hämärissä kuvatessa kameran herkkyyttä (ISO-arvoa) joutuu usein nostamaan, ja isommilla herkkyyksillä suuresta megapikselimäärästä on yleensä vain haittaa. Suuri pikselimäärä, eli kääntäen pienemmät pikselit kuvakennolla, ovat muutenkin omiaan heikentämään kuvanlaatua.

Hyväksi havaittu nyrkkisääntö digiscopingissa on, että suuret suurennokset heikentävät kuvanlaatua merkittävästi. Mikäli kaukoputkessa on zoom-okulaari, kannattaa se pitää pienimmillä suurennoksilla, esimerkiksi 20-60x okulaarissa 20x tai 25x on hyvä suurennos. Myös kameran suurennos kannattaa pitää juuri niin isona, että mustat reunat tai tummat varjostukset häviävät kuvasta, ei isompana. Muuten kuvien laatu heikkenee.

Suosituimpia digiscoping-kameroita ovat viime aikoina olleet Fujin Finepix-mallit, joissa kuvan kohinatasot ovat alhaisia myös korkeammilla herkkyyksillä. Tällä hetkellä (kesä 2008) tuoreimmissa malleissa FinePix F50fd ja F100fd on valitettavasti jopa 12 megapikseliä, mikä huonontaa kuvanlaatua hämärissä kuvatessa, mutta kyseiset kamerat edustanevat silti aivan kärkipäätä digiscopingissa.

Digitaaliset järjestelmäkamerat

Vaikka digiscoping tarjoaakin mainion mahdollisuuden saada suhteellisen halvalla välineistöllä jopa loistokkaita kuvia, niin kaikkiin tilanteisiin se ei sovellu. Liikkuvien tai lentävien lintujen kuvaus on hyvin hankalaa, joidenkin mielestä jopa lähes mahdotonta. Lisäksi kuvanlaatu ei aina yllä kaikkein korkeimmalle tasolle. Järjestelmäkamera tarjoaakin näihin asioihin parannusta, mutta on samalla moninkertaisesti suurempi ja kalliimpi vaihtoehto pokkarikameraan verrattuna.

Järjestelmäkameroita on monen eri hintaisia – halvimmat saa alle 500 euron, kun taas kalleimmista joutuu maksamaan pitkälti yli 5000 euroa. Lintuvalokuvauksessa tärkeitä ominaisuuksia ovat kameran tarkennus sekä sarjakuvaus. Tarkennuspisteitä pitäisi kamerassa olla mahdollisimman monta, ja tarkennuksen pitäisi olla nopea. Sarjakuvauksen pitäisi onnistua mahdollisimman suurella nopeudella ja on hyvä, jos sarjat voivat olla pitkiä.

Järjestelmäkameran objektiivin tulisi yleisesti ottaen olla mahdollisimman pitkä. Zoomit ovat monipuolisia, mutta kuvanlaatu ja valovoima eivät useinkaan yllä kiinteäpolttovälisten objektiivien tasolle. Usein käytettyjä objektiiveja ovat muun muassa 300mm/f2.8 ja f4 sekä 500mm/f4. Pitkä polttoväli ja suuri valovoima ovat toivottavia ominaisuuksia, mutta samalla ne tuovat lisää painoa ja paljon lisää hintaa.

Lintuharrastajien nettisivuilta (katso esimerkiksi linkkilista BirdLifen sivuilla) näet, mitä kuvauskalustoa kullakin lintukuvaajalla on käytössä.