Kangasala, Kuhmalahti, Maljastensalmi
Maljastensalmelle on helppo saapua, koska se sijaitsee aivan Kuhmalahti-Orivesi tien vieressä. Maljastensalmi on linnustoltaan yllättävänkin monipuolinen ja tutustumisenarvoinen paikka itäisellä Pirkanmaalla. Maljastensalmi on osittain Kuhmalahden ja osittain Oriveden puolella.
Maljastensalmen rantapensaikkoa. Kuvaaja Jukka T. Helin.
Yleistä
Maljastensalmi on osa sitä kapenevaa vesiväylää, joka johtaa Längelmävedeltä Tervaniemenlahdelle. Maljastensalmella on runsaasti avovettä, mutta sieltä löytyy myös matalia rantoja ja ruovikkoa. Salmen rannoilla kasvaa vanhaa koivumetsää.
Varsinkin matalan veden aikana Maljastensalmen ja erityisesti Sarkainlahden rannoille muodostuu linnuille hyviä levähdys- ja ruokailupaikkoja.
Saapumisohjeet
Maljastensalmi sijaitsee Kuhmalahti-Orivesi tien varrella kuntien rajalla. Paikka on yksinkertaista havaita silloista, jotka ylittävät salmen sekä kuntien rajamerkistä.
Auton voi pysäköidä Kuhmalahden puoleisen sillan vieressä olevalle pysäköintialueelle.
Retkeily alueella
Maljastensalmea kannattaa tarkastella parkkipaikalta. Sieltä avautuu melkoisen hyvä näkymä salmen molemmille puolille. Silloilla voi liikkua jalkaisin, mutta pitää varoa joskus melkoisen vilkasta autoliikennettä. Silloilta pystyy näkemään muutaman pimentoon jäävän vesialueen. Samalla voi kuulostella koivusaarekkeiden linnustoa.
Parkkipaikan vierestä lähtee polku, jota kulkemalla pääsee tarkastelemaan Sarkainlahden linnustoa. Varsinkin matalan veden aikaan sekä myös muuttoaikoina Sarkainlahti voi tarjota mukavia lintuyllätyksiä.
Vähän ennen Maljastensalmea Kuhmalahdelta päin tultaessa on tien oikealle puolelle pieni kärrypolku. Tätä pitkin pääsee pellon laitaan, josta voi kuulostella Maljastensalmen ruovikkoisen pohjukan linnustoa.
Autot on ehdottomasti jätettävä siten, että ne eivät estä paikallisväestön kulkua. Paras paikka on pysäköidä autot sillan vieressä olevalle selkeästi näkyvälle parkkipaikalle.
Linnusto
Maljastensalmen linnusto voi olla joinakin vuosina yllättävän monipuolinen. Sieltä voi löytää kahlaajia, vesilintuja, petolintuja ja yölaulajiakin.
Muuttoaikaan keväisin ja syksyisin alueella voi lepäillä runsaslukuisiakin vesilintuparvia. Maljastensalmella on myös vuosittain suurehkoja kuikka- ja kaakkurikerääntymiä. Siellä voi tavata lepäilemästä Pirkanmaalla harvinaisen kauniin mustakurkku-uikun.
Maljastensalmen vesissä on tavattu mustalintuja ja alleja melkoisen yleisesti. Joskus esim. alleja on viivytellyt alueella pitkälle kesään. Keväisin ja syksyisin Maljastensalmelta ja Sarkainlahdelta voi tavata suuria laulujoutsen- ja kurkiparvia.
Heti juhannuksen jälkeen alueelle saapuvat ensimmäiset harmaahaikarat keihästelemään kaloja ja sammakoita.
Kahlaajia saattaa alueella tavata varsinkin, jos veden korkeus on riittävän matala. Tällöin Sarkainlahden rannoilta löytää valkovikloja, mustavikloja, tyllejä, liroja, suokukkoja ja jopa kuovisirrejä.
Maljastensalmen tuntumassa on monipuolinen pesimäpetolinnusto. Ruskosuohaukka ja sääksi ovat tuttuja näkyjä mehiläishaukan lisäksi. Siellä näkee myös varpushaukkoja ja nuolihaukkoja. Toisinaan tapaa tuulihaukankin. Muuttoaikoina voi nähdä hiirihaukkoja, piekanoja ja sinisuohaukkoja muiden muuttavien petolintujen joukossa.
Maljastensalmen lähialueilla puhaltelee useakin kaulushaikara vuosittain. Koivumetsissä laulaa useasti satakieli. Viitakerttunenkin on alueella pysähtynyt. Ruovikoista voi kuulla varsinkin itäisellä Pirkanmaalla harvinaisena tavattavan rytikerttusen.
Kevätöisin Maljastensalmelle kuuluu ylvään huuhkajan huhuilut. Huuhkajan huhuilujen välistä voi kuulla lehtopöllön kiljahduksia.
Maljastensalmen rantametsiköissä asustelee monipuolinen lintuvalikoima. Mustapääkertut, sirittäjät, mustarastaat, punarinnat, pyrstötiaiset, pikkutikka ja muut tavanomaisemmat lajit antavat oman tunnelmansa varsinkin kevätaamuihin. Unohtaa ei sovi myöskään kuhankeittäjää, jonka Pirkanmaalla harvinaistuva soidinvihellys kuuluu vielä osana Maljastensalmen toukokuun loppupuolen varhaiseen kevätaamuun.
Maljastensalmi on hyvä paikka myös muuttoaikoina. Tällöin siellä voi nähdä eri lintujen muuttoparvia ja muuttavia petolintuja menossa kohti pohjoista.
Alueella on tavattu valkoselkätikka.