Sastamala, Karkku Nohkuanlahti

Nohkuanlahti on ruovikkoinen ja matala, osaksi peltojen ympäröimä järvenlahti, joka sijaitsee Rautaveden pohjoispäässä Karkun kyläkeskuksen tuntumassa. Seudulla retkeilevän kannattaa ainakin kevätmuuton aikaan poiketa lahden rannalla vilkaisemassa, mitä vesi- ja kosteikkolintuja lahdella levähtää.

Saapuminen

Pori–Tampere -tieltä Nohkuanlahdelle pääsee kääntymällä Häijäästä Vammalaan päin (tie 249). Noin kolmen kilometrin jälkeen käänny vasemmalle Ellivuorta kohti (tie 2496) ja aja jälleen kolmisen kilometriä. Käänny sitten vasemmalle (tie 2505) ja 300 metrin päästä oikealle (tie 2501) Ellivuoreen ohjaavaa viitoitusta seuraten. Oikealla puolellasi näet Nohkuanjärvestä laskevan Nohkuanojan ja Nohkuanlahden.

Retkeily alueella

Nohkuanlahden linnustoa voi tarkkailla tien 2501 varrelta useammastakin kohdasta kunhan kunnioittaa yksityispihojen rauhaa. Auton voi pysäyttää esimerkiksi Packalénin kartanon jälkeen pieneen venerantaan laskevan tieuran yläpäähän. Koko lahden alueen hallitsee ehkä parhaiten tästä parisataa metriä Ellivuoren suuntaan olevalta pellon vierustan kumpareelta. Lahoavan ladon vieressä sijaitsevalle kumpareelle johtaa ruohikkoinen peltotienpätkä.

Linnusto

Kevätmuuton aikaan Nohkuanlahdella voi havaita monia eri vesilintulajeja. Sinisorsien, tavien ja haapanoiden lisäksi paikalla on yleensä tukka– ja punasotkia sekä usein uiveloita tai jouhi– ja lapasorsia. Harmaasorsakin on havaittu lahdella. Rannoilla levähtää toisinaan joitakin kahlaajia.

Lintujen yksilömäärät nousevat harvoin kovin korkeiksi. Sää- ja jäätilanteeltaan sopivina keväinä, kuten 2008, lahdella voi kuitenkin levähtää satojakin laulujoutsenia. Tien 2501 varren laitumilla ruokailee keväisin rastaita.

Kevätmuuton loputtua lahden lintumaailma on selvästi hiljaisempi. Lahdella yrittää vuosittain pesiä pieni naurulokkikolonia, mutta järven pinnan säännöstely on tuhonnut pesät useana vuonna. Samoille matalikoille rakentavat pesänsä myös silkkiuikut. Läheisen Palvialanlahden puolella pesii silkkiuikkujen lisäksi useita härkälintupareja. Ruskosuohaukkapari asustaa alueella ja nuolihaukat sekä sääksi käyvät ravinnonhaussa. Tarkkailupaikaksi sopivan kumpareen edustalla pesivät Vammalan alueella harvalukuiset niittykirvinen ja keltavästäräkki.

Nohkuanlahdella kannattaa poiketa myös kesäyön laulajia kuuntelemaan. Kaulushaikaran puhaltelun lisäksi voi joinain vuosina kuulla luhtahuitin huittailun kasvuston kätköistä. Rantapensaikoista ja -ruovikoista voi kuulua satakielen, pensassirkkalinnun tai luhta– tai viitakerttusen laulu. Vuonna 2007 lahden ruovikoissa laulelivat myös ryti– ja rastaskerttunen.

Harvinaisin lahdella havaittu lintu on amerikantavi, huhtikuussa 2003. Mustatiira on nähty Nohkuanlahdella kahdestikin. Lahdelle työntyvän Hörssinnokan niemen tyven niityllä on useana syksynä levähtänyt heinäkurppa.