Vuoden laji 2016: koskikara

Koskikaran pesimäkantaa selvitettiin kesällä 2016. Helmikuussa 2017 jatkettiin talvehtivien karojen laskemisella 4.–12.2. välisenä aikana. Laskennoissa hyödynnettiin varaustaulukkoa, josta laskijat saivat varata itselleen kohteita.

Varaustaulukko

Maasto-ohjeet: Virallinen laskenta-aika on 4.–12.2., eli kartoitukset on tarkoitus tehdä tuona aikana. Käy läpi koko mainittu kohde, esimerkiksi koko puro järvestä järveen. Mikäli on tiedossa, että osa kohteesta on varmuudella jäässä, sitä ei tarvitse tietenkään kävellä läpi. Pelkästään yhdestä pisteestä (esim. sillalta) havainnointi tuottaa usein aliarvion!

Ilmoitusohjeet: Kirjaa havainto Tiiraan. Myös nollahavainnot ovat tärkeitä. Merkitse lisätietoihin tarkastettu osuus sekä tieto jäätilanteesta. Esimerkki lisätietokentästä: ”Koko puro tarkastettu Mustalammelta Pääjärvelle. Sulaa vain Myllykoskella.” Mikäli et pääse tekemään laskentaa, ilmoita siitä Kimille mahdollisimman pian!

Katso siis varauslista läpi ja ilmoita, mitkä paikat voisit käydä tsekkaamassa helmikuussa. Sitä ennenkin on toki hyvää aikaa käydä läpi puroja, ja jos joku puro on esimerkiksi täysin vedetön ja/tai jäässä, ei sitä tarvitse enää helmikuussa tarkastaa.

Alustavat tulokset

Laskennoissa havaittiin alustavasti 180 koskikaraa (PiLY:n havaintojenkeruualueella). Näistä eniten löytyi Tampereelta (29), Sastamalasta (24), Ruovedeltä (18) ja Parkanosta (17). Parhaat kerääntymät laskettiin Ru Murolekoskella (13 yks), Ta Velaattajärvellä (8 yks) sekä Ju Hulipaksella, Kih Koskelanjoella ja Ta Savojärvellä (6 yks).
Ihan kaikilla paikoilla ei käyty. Yritin arvioida paikkoja, joilla ei nyt käyty mutta joilla havaittiin karoja tammikuun aikana. Tällaisella korjauksella päästään 195 karaan. Todellisuudessa tästäkin puuttuu yksilöitä, sillä 1) kaikkia paikkoja ei tarkastettu täydellisesti, 2) osa tunnetuista paikoista jäi kokonaan tarkastamatta ja 3) kaikkia paikkoja ei vieläkään edes tiedetä. Siksi havaintojenkeruualueella tällä hetkellä viihtyvien karojen määrä on varmasti yli 200 yksilöä.
PiLY:n toimialueella karoja on vielä enemmän, sillä Virroilla ja Mänttä-Vilppulassa on hyviä karapaikkoja. Mänttä-Vilppulan kahdella koskella havaittiin 11.2. 23+11 karaa, Virtain ainoalla tarkastetulla kohteella 12 yksilöä. Tarkastusaktiivisuus jäi ilmeisesti erittäin huonoksi näissä kunnissa, eli todellinen määrä voi olla kymmeniä yksilöitä enemmän. Toimialueen talvikanta saattaa näin ollen jopa ylittää 300 karan rajan mutta jäänee kuitenkin takavuosien 400-500 karasta. Tämä on myös saattanut olla aliarvio silloisesta tilanteesta.
Kiitos kaikille laskijoille! Tarkempi raportti julkaistaan aikanaan Lintuviestissä. Siinä kerrotaan myös pesimäaikaisesta esiintymisestä projektivuonna.

Lisätietoja: