Pöllöjä kuului Pilyn retkellä
Kerrankin sää oli todella otollinen, kun Pilyn retkiporukka (n. 50 henkilöä) suuntasi perjantaina 6.3. Keskustorilta pöllöretkelle. Päivä oli ollut keväisen lämmin. Tuuli
Read MoreBirdLife Pirkanmaa
Kerrankin sää oli todella otollinen, kun Pilyn retkiporukka (n. 50 henkilöä) suuntasi perjantaina 6.3. Keskustorilta pöllöretkelle. Päivä oli ollut keväisen lämmin. Tuuli
Read MoreUsein kuulee sanottavan, että paras pöllösää on tyyni ja kirkkaan kuutamoinen yö, jolloin pakkasta on vähän. Tämä lienee totta, mutta
Read MoreLauantain pihabongauksen tein kesämökillä Orivedellä. Olen perinteisesti laskenut pihabongausviikonloppuna sekä kaupunkipihan että kesämökkipihan linnustoa. Nyt juuri ennen pihabongaustapahtumaa lumikerros oli
Read MoreOsallistuin Pilyn järjestämään joutsenlaskentaan Orivedellä ja Kuhmalahdella. Laskennan tavoitteena on selvittää, miten runsaasti laulujoutsenia viivyttelee marraskuun loppupuolella Pirkanmaan maisemissa. Samalla
Read MoreSunnuntai 12.10.2008 oli todella kaunis aurinkoinen päivä. Tuo sunnuntai oli sikäli merkittävä Orivedelle, että kunta sai silloin ensimmäisen lintutorninsa. Lintutorni
Read More