Viikon kuvat
sitruunavästäräkki.jpg
Pirkanmaalla on ollut jo viikon verran sitruunavästäräkki pari ja näyttää siltä että ne alkavat pesiä luhdalla. Kuva on otettu 21.5. Sittis on ennenkin pesinyt Pirkanmaalla tosin hyvin harvinaisena. Canon EOS R5 + RF-FD sovite + FD 500mm II + FD 2x III, ISO 1600, yksijalka. Olavi Kalkko
Selkälokki, Lesser Black-backed Gull (Baltic Gull), Larus fuscus (fuscus), Tarastenjärven kaatopaikka, Tampere, Finland, 10.5.2019_3358.jpg
Yhä harvemmin pääsee enää todistamaan selkälokkien parittelua. Tämän kauniin linnun kanta vähenee jatkuvasti. Esimerkiksi määrät Tampereen jäteasemalla ovat olleet tämän vuoden toukokuussa pienet verrattuna aikaisempiin vuosiin. Toivottavasti pesimäalueilla ei tilanne ole yhtä murheellinen. Selkälokkien havainnot kannattaa kirjata Tiiraan tarkkaan. Meikäläisen mustaselkäisen alalajin (fuscus) maailmankannasta puolet pesii Suomessa. Viikon kuva on otettu Tampereen Tarastenjärvellä 10.5.2019. Kolmas pyörä lennähti viereen seuraamaan tilannetta uteliaana. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III. Kuva: Juha Lehtinen
Hiirihaukka, Common Buzzard, Buteo buteo, Haukijärvi, Hämeenkyrö, Finland, 3.12.2018,_7899_edited-2.jpg
Hiirihaukan voi löytää talvellakin Pirkanmaalla. Usein se tarkkailee jonkin pellon laidalla. Tämä nuori lintu etsi saalista Hämeenkyrön Haukijärvellä. Samalla peltoaukealla on havaittu myös piekana sekä tuulihaukka. Viikon kuvassa hiirihaukka. Kuvattu 3.12.2018 Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/160 s, f/7,1, ISO 1250
ABC_8478.jpg
Kiurujen laulu täyttää keväiset pellot. Kuvattu Hämeenkyrössä 15.4.2023 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
6FBAAE06-D2FD-498F-8D0C-0C03289DA2A3.jpeg
Kuvassa koiras pikkutikka. Kuavattu Tampereella. Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
33_2019_kaakkuri.jpg
Kaakkurit uivat lammellaan aamuyön usvassa ja aurinko kultaa usvaa. Kuvattu Hervannassa 1.8.2019 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
27_2019_tervapaasky.jpg
Tervapääskyt tuovat vilskettä rauhaisaan kesäpäivään, niiden taitavalla lennolla ja kimeällä kirkumisella. Kuvassa tervapääsky lentää järvenpintaa Iidesjärvellä 26.7.2019 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
24_9_hiiripöllö.jpeg
Talvella pöllöt liikkuvat ruoan perässä ja saattavat eksyä jopa lähelle asutustakin. Kuvassa hiiripöllö Kuvattu Tampereella Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
21_2019_riekko.jpg
Riekko kuuluu Pirkanmaalla harvalukuisiin lintuihin. Sen voi löytää kuitenkin näihin aikoihin huutelemassa suolla yöaikaan. Kuvassa riekkokoiras lentää kotisuonsa yllä Parkanossa 19.5.2019 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2024_8_maakotka.jpg
2kv maakotkalla on asiaa. Lintu ilmestyi ruokintapaikalle joulukuun 2006 alussa ja viihtyi helmikuun 2007 loppuun. Linnulla värirenkaat ja se oli rengastettu Ranualla 06/2006. Kuva on otettu 26.2.2007 kuvauskojusta Canon 20D + FD 100-400 yhdistelmällä ISO 400. Olavi Kalkko
2024_4_lehtopöllö.jpg
Lehtopöllö on saanut saaliikseen suuren rotan ja nukkuu sen kanssa tyytyväisenä päiväuniaan. Kuvattu Tampereella 21.1.2024 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2024_3_merikotka.jpg
Merikotka on kuvattu 1/97 dialle Parkanossa kotkien ruokintapaikalta kuvauskojusta ja skannattu. Lintu oli värirengastettu pesäpoikasena Suomen lapissa 6/94, joten lintu oli kuvaushetkellä iältään 4kv kotka. Canon FD 300/2.8 + Canon F1 N. Olavi Kalkko
2024_15_kalasääski.jpg
Kalasääski eli sääksi palaa Pirkanmaalle huhtikuussa. Lajilla on maakunnassa vahva kanta. Yli sata pariskuntaa aloittaa vuosittain pesinnän. Sukupuolen selville saaminen ei ole helppoa, mutta voi onnistua, kun pariskunta lentää yhdessä. Koiraan (vasemmalla) vartalo on hoikempi ja sillä on kapeammat siivet kuin naaraalla. Etusiipi voi näyttää puhtaammalta eikä rintavyö ole aina niin selkeä kuin naaraalla. Tosin nämä tuntomerkit menevät ilmeisesti päällekkäin joillakin yksilöillä. Viikon kuva on otettu Nokian Alasenlahdella. Kuva: Juha Lehtinen
2024_14_kurki.jpg
Kurki ja sen voimakas huuto ovat kevään varmoja merkkejä. Kuvattu Tampereella Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2024_13_metso.jpg
Kanalintujen, kuten metson ja teeren soidin alkaa jo kevättalvella. Tämä metso löytyi 7.3-24 hankikantokävelyllä Hämeenkyröstä. Canon R3 + RF 100-500 + RF 1.4x ISO 3200 Olavi Kalkko
2024_12_LAULUJOUTSEN.jpg
Maaliskuussa laulujoutsenet käyvät tarkistamassa vanhoja reviireitään, jotka ovat vielä lumen ja jään peitossa. Ruokailemaan ja yöpymään ne siirtyvät vielä harvoille sulavesille. Komean linnun profiili on kuvattu Kangasalla. Kuva: Jukka Könönen / Nikon
2024_11_harmaalokkeja.jpeg
Lokkien kevätmuutto vilkastuu maaliskuussa ja ensimmäisinä saapuvat harmaalokit. Viikon kuvassa harmaalokkeja Pyhäjärvellä. Kuvattu 10.03.2024 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2024_10_nokkavarpunen.jpg
Nokkavarpunen on osittaismuuttaja. Jotkut jäävät talvehtimaan, mutta osa palaa vasta keväällä Keski-Euroopasta takaisin Suomeen. Lajin havaintojen määrä vaihtelee Pirkanmaalla vuosittain erittäin paljon. Joinakin vuosina lintuja nähdään runsaammin, joskus taas hyvin vähän. Nokkavarpusella on todennäköisesti maakunnassa pieni pesivä kanta. Pesivien parien tarkka määrä on kuitenkin hieman arvoitus, koska laji on melko arka eikä mitenkään äänekäs, pesimäaikaan pikemminkin aika huomaamaton. Viikon kuva on otettu Tampereen Viinikassa joulukuussa 2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/250s, f/9, ISO 1600. Kuva: Juha Lehtinen
2024_07_KELTASIRKKU_LEUC.jpg
Leukistinen keltasirkku on viettänyt talvea Orivedellä kauraruokinnalla. Tällä yksilöllä on molemmissa siivissä symmetrisesti käsi- ja kyynärsulissa paljon valkoista. Leukismi on synnynnäinen puutos väripigmentin tuotannossa. Kuva: Jukka Könönen / Nikon
2024_06_talviruokinta.jpeg
Talviruokinnalla käy vilske pakkaspäivänä. Viikon kuvassa Lintulaudalla 2 viherpeippoa ja ruokinnalle tulossa urpiaisia. Kuvattu 18.01.2024 Hervannassa Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2024_05_tuulihaukka.jpg
Tampereen Santalahdessa on talvehtinut kuutena talvena koiras tuulihaukka. Ensimmäisen kerran se havaittiin talvella 2017/18. Sen jälkeen haukka on viettänyt talviaan alueella lukuun ottamatta talvea 2019/20, jolloin sitä ei havaittu. Haukasta on havaintoja myös Hyhkystä, Kaarilasta ja Pyynikiltä. Joulukuussa tuulihaukka havaittiin Nokian Pitkässäniemessä. Todennäköisesti näissä kaikissa havainnoissa on kyse samasta yksilöstä. Haukalla on oikeassa koivessa metallirengas. Viikon kuva on otettu Tampereen Santalahdessa 12.12.2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/2000s, f/9, ISO 10000. Kuva: Juha Lehtinen
2024_02_NÄRHI.jpg
Närhi - tuo metsiemme papukaija: värikäs, utelias, koko ajan liikkeessä. Monet tuntevat lajin äänistä vain rääkäisyn, mutta närhi on mestarillinen matkija. Ehkä matkintoja ei mielletä närhen repertuaariin kuuluviksi. Kuvassa maassa oleva lumi heijastaa valoa alhaalta - kohti kevättä on käännytty. Orivesi / kuvaaja Jukka Könönen / Nikon
2024_01_punarinta.jpeg
Punarinta on muuttolintu, mutta joka vuosi joitain lintuja jää Suomeen talvehtimaan. Pakkasten kiristyessä ovat ruokintapaikat elintärkeitä. Viikon kuva on otettu Rantaperkiössä 17.12.2023 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_52_pähkinänakkeli.jpg
Pähkinänakkeli on harvinainen mutta odotettu lintulautojen talvivieras. Linnun voi talven aikana löytää sieltä, missä on ruokintaa. Nakkelit vaeltavat aika ajoin. Lokakuussa nakkeleita tuli itärajan takaa Suomeen. Eräät jäivät paikallisiksi talvehtimaan. Suomen voimallisin suurvaellus havaittiin 1995-96. Pirkanmaallakin havaittiin tuolloin yli 800 nakkelia. Jotkut linnut jäivät silloin maakuntaan jopa pesimään. Viikon kuva on otettu Tampereen Lentävänniemessä 12.12.2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/320s, f/9, ISO 8000. Kuva: Juha Lehtinen
2023_51_varis.jpeg
Mustarastas illlan viimeisissä valoissa. Kuvattu Tampereella Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_50_hömötiainen.jpg
Alkuperäinen kuva on kuvattu Fuji Provia 400 F filmille 24 vuotta sitten Hämeenkyrössä metsäruokinnalta ja skannattu. Metsätiaiset, etenkin töyhtö ja hömö ovat vähentyneet hurjasti, lähinnä metsätalouden ansiosta. Metsiin eikä hakkuuaukeille jätetä tarpeeksi pieniä lahopökkelöitä, joihin tintit tekevät itse pesäkolonsa. Vanhan metsän alueita tulee suojella lisää. Pelkkä pöntötys ei riitä pelastamaan metsätiaisia. Lisäksi ilmaston muutos ajaa tiaisia yhä pohjoisemmaksi. Canon F1 N + FD 500/4 L + jalusta. Olavi Kalkko
2023_5_pähkinähakki.jpg
Pirkanmaalla on yksi mainio paikka kuvata hakkia, josta saamme kiittää Asko Jokista. Kävin paikalla 21.1 jolloin syntyi viikon kuva. Canon EOS R3 + RF 100-500, ISO 5000 + yksijalka, itse istuin retkijakkaralla. Mitä vähemmän liikkuu sen luottavaisempia linnut ovat. Eikä pidä unohtaa pähkinöitä, niitä pitää aina olla mukana. Olavi Kalkko.
2023_49_VALKOSELKÄTIKKA.jpg
Valkoselkätikka voi ilmestyä lintujen talviruokintapaikalle rasvapitoisen ravinnon houkuttelemana. Orivesi. Kuva: Jukka Könönen / Nikon
2023_48_viirupöllö.jpeg
Viirupöllö rantametsikössä Rantaperkiössä. Kuvattu 23.11.2023 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_47_pyrstötiainen.jpg
Pyrstötiaisen havaitsee usein ensiksi äänestä. Tuttu srih-srih -ääni paljastaa parven olevan tulossa. Valkoisten höyhenpallojen parvi on yleensä hyvin rauhaton eivätkä linnut pysy näkyvissä kuin hetken aikaa. Tämä lintu kuvattiin Kränstolpan rannalla Pirkkalassa. Aurinko tuli juuri sopivasti pilven takaa hetkeksi näkyviin, kun se oli jo melkein laskenut vastapäisen rannan taakse. Pirkkala 8.11.2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/1600s, f/9, ISO 16000. Kuva: Juha Lehtinen
2023_46_varis.jpeg
Varikset kilpasilla. Kuvattu Tampereella Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_45_koskikara.jpg
Syksyn edetessä koskipaikoille alkaa kerääntyä karoja. Viinikanojan tekokoski on kerännyt aina silloin tällöin yksittäisiä karoja, niin myös tänä syksynä. 28.10 oli yksittäinen kara kuvattavissa. Canon EOS R3 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 4000, yksijalka. Olavi Kalkko
2023_44_VARPUSPÖLLÖ.jpg
Syksyn myötä varpuspöllö liikkuu ravintotilanteen mukaan ja sen voi nähdä pihoillakin pikkunisäkkäitä ja pikkulintuja saalistamassa. Orivesi. Kuva: Jukka Könönen / Nikon
2023_43_alli.jpeg
Viikon kuvassa Alli syksyisellä järvellä. Kuvattu Kaukajärvellä 26.10.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_42_muuttohaukka.jpg
Muuttohaukka! Lajin näkeminen on aina mukava kokemus. Olimme staijaamassa Santalahden rannassa, kun haukka löytyi Reuharinsaaren päällä. Rotevan oloinen lintu meni myötävalossa ylvään kauniisti. Puvun tuntomerkkien perusteella voi olettaa, että tämä on muuttohaukan siperialaisen calidus-alalajin tyyppinen lintu. Näitä pitkänmatkan muuttajia voi nähdä Euroopassa, kun ne matkaavat syksyisin Afrikkaan. Kuvista varmistui, että kyseessä on 2. kalenterivuoden lintu eli viime vuoden poikanen. Viikon kuva on otettu Tampereen Santalahdessa 2.10.2023. Kuva: Juha Lehtinen
2023_41_sepelkyyhky.jpg
Sepelkyyhky on syyskuun lopun ja lokakuun alun muuttaja. Hyvinä muuttopäivinä saattaa Pirkanmaallakin nähdä tuhansia yksilöitä muutolla. Sepelkyyhkyjen muuttoparvet saattavat olla isoja ja näyttäviä jopa monen sadan linnun parvia. Kuvattu Tampereella 25.9.2023 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_40_isoliitäjä.jpg
10.9-23 Suomi sai uuden lintulajin ja vielä Pirkanmaalta. Mänttä-Vilppulan Ukonselältä löytyi isoliitäjä. Itse pääsin paikalle 11.9 ja kiitos Saarisen Markulle venekyydistä. Liitäjä ei piitannut vähääkään aiheuttamastaan venepaljoudesta. Lintua pystyi kuvaamaan veneestä. Liitäjää ruokittiin silakoilla, joita se söi hyvällä halulla. Ilmaisen ruuan perässä oli myös harmaalokki, joka välillä ryösti liitäjälle tarjottuja silakoita. Kuvassa liitäjä pakenee harmaalokkia ruokinta tilanteessa. Liitäjä viihtyi vajaan viikon Ukonselällä, kunnes se katosi. Canon EOS R3 + RF 100-500 + RF 1.4x. ISO 3200. Olavi Kalkko
2023_39_JÄRRIJAPEIPPO.jpg
Syksyllä on usein pimeää ja ehkä synkkääkin. Väriä ja iloa tuovat ainakin värikkäät peippomme: järripeippo ja peippo. Tämä kaksikko tallentui Orivedellä. © Jukka Könönen / Nikon
2023_38_kurkimuuttoa.jpeg
Pohjoiseen kääntynyt tuuli ja kirkas sää sai suuret määrät kurkia muuttomatkalle etelään. Kurkimuuttoa Kangasalan taivaalla illalla14.9.2023, Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_37_tylli.jpg
Tyllin syysmuuttokausi on pitkä. Ensimmäiset linnut menevät jo heinäkuussa, viimeiset syys-lokakuun vaihteessa. Onpa Pirkanmaalla havaittu viivyttelijöitä vielä lokakuun loppupuolella. Tämä nuori lintu on kuvattu Tampereen Santalahdessa. Sony A9 mk II, 200-600 mm. Kuva: Juha Lehtinen
2023_36_mustahaikara.jpg
Mustahaikara on Suomessa harvinainen vieras ja Pirkanmaalla se on nähty vain muutamia kertoja. Nyt on kuitenkin jo useamman päivän viihtynyt nuori mustahaikara Valkeakoskella monen lintuharrastajan iloksi. Kuvattu Valkeakoskella 3.9.2023 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_35_punapäänarsku.jpg
Heinäkuussa Kangasalan Kirkkojärvelle ilmestyi narsku koiras ja elokuussa se sai kaverikseen narsku naaraan. Linnut ovat yhä Kirkkojärvellä, ip 21.8 olin sateessa järvellä yrittämässä kuvia narskuista. Yhteispotrettia en saanut. Kuvassa koiras, joka venyttelee tihkusateessa. Canon EOS 7D Mk II + EF 500 + EF 2x III, ISO 1600, Jalusta. Olavi Kalkko
2023_34_HÖMÖTIAINEN.jpg
Hömötiainen on ollut yksi Suomen runsaimmista pesimälajeista. Ympäristön suuret muutokset ovat saaneet lajin kannan taantumaan huomattavasti. Kylpykuva Orivedeltä. © Jukka Könönen
2023_33_kapustarinta.jpeg
Kapustarinta on pysähtynyt tankkaamaan syysmutolla koovatuulisena päivänä Santalahden rantanurmelle. Kuvattu 8.8.2023 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_32_isosirri.jpg
Isosirrien syysmuutto on samalla tavalla kaksijakoinen kuin monella muullakin arktisella kahlaajalajilla. Vanhat linnut tulevat ensin ja nuoret linnut myöhemmin. Vanhat isosirrit muuttavat perinteisesti heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Nuoret tulevat kuukautta myöhemmin. Pirkanmaalla isosirrien havaintomäärät vaihtelevat kovasti vuosittain. Yleensä isosirri löytyy muuttavana sopivan sään sattuessa, kun vastatuuli ja sadekuurot pudottavat lintuparvet alas korkeuksista. Vanhoja lintuja nähdään melko harvoin paikallisena. Tämä vanha isosirri levähti Lempäälän Ahtialanjärvellä Lokkisaaren lietteillä. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/2500s, f/9, ISO 1250. Kuva: Juha Lehtinen
2023_31_mustapääkerttu.jpg
Kesän ollessa jo pitkällä moni lintu on hiljentynyt laulamasta. Vielä voi kuitenkin kuulla lyhyitä laulun lurituksia kirkkaina kesäaamuina. Kuvattu Tampereella 30.6.2023 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_30_sepelsieppo.jpg
Kesäkuussa löytyi Pälkäneeltä sisämaassa harvinainen sepelsieppo koiras, joka kaikkien yllätykseksi sai kirjosieppo naaraan. Pariutuminen johti onnistuneeseen pesintään. Poikaset poistuivat tikankolo pesästään 6-7.7:ttä. Erikoista oli, ettei kirjosieppo naarasta enää nähty poikasia ruokkimassa, vain sepel koiras hoiti jälkikasvua. Sekapesintä on Suomen toinen t. kolmas onnistunut seka pesintä. Vielä kerran iso kiitos Kari Tornikoskelle joka löysi sepelsiepon. 8.7.-23 Canon EOS R5 + EF 500mm + EF 2x III + jalusta ISO 4000. Olavi Kalkko
2023_29_LEPPÄLINTU.jpg
Nuori leppälintukoiras valmistautuu ensimmäiseen muuttomatkaansa. Kuvauspaikka Orivesi. © Jukka Könönen / Nikon
2023_27_pikkusieppo.jpg
Pikkusieppo viihtyy vanhoissa kuusi- tai sekametsissä, joissa on lahopuita ja runsas aluskasvillisuus. Pirkanmaan kanta vaihtelee vuosittain. Pirkanmaan linnusto -kirjan mukaan se saattaa olla jopa 200-600 paria. Kanta on tällä vuosituhannella runsastunut ja elinvoimainen. Tämä komea vanha koiras ilmestyi toukokuun puolivälissä hauskaan paikkaan, Pyynikin kesäteatterin alueelle Tampereen Joselinniemeen. Lintu lauloi hyvin ahkerasti ja kuuluvasti. Viikon kuva on otettu 4.6.2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/640s, f/9, ISO 8000. Kuva: Juha Lehtinen
2023_26_sarvipöllö.jpeg
Sarvipöllön saattaa nähdä kesäillassa saalistelemassa pellon yllä ja kuulla poikasten kerjuuäänen. Kuvattu Pirkalassa 8.7.2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_25_sinipyrstö 163.jpg
1.6 löytyi linjalaskennassa Kolunkylästä vanha sinipyrstö koiras. Olen tätä lajia hakenut (vanha koiras) jo vuosia ja nyt se löytyi Tampereelta, iso kiitos löytäjälle. Tänä keväänä on Pirkanmaata hellitty jo 5:llä sinipyrstöllä. Onkohan laji levittäytymässä länteen? Canon EOS R3 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 5000 + yksijalka. Olavi Kalkko
2023_24_MERILOKKI.JPG
Merilokki on harvalukuinen pesimälaji Pirkanmaan suurilla järvillä. Kuvan lintu on pesinyt Längelmävedellä. © Jukka Könönen / Nikon
2023_23_vihervarpunen.jpeg
Voikukan siemenet ovat mieluista ravintoa siemensyöjille. Kuvassa vihervarpunen ruokailee voikukalla metsätien pientareella. Kuvattu 27.6.2023 Kaukajärvellä Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_23_sinisorsapoikue.jpeg
Tähän aikaan kesästä maastossa on runsaasti pesästä lähteneitä linnunpoikasia emon kanssa tai yksikseen. Viikon Kuvassa sinisorsan poikaset tarpovat emon johdolla rantahietikon yli läheiseen järveen. Kuvattu 3.6.2023 Lielahdessa Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_22_sepelsieppo.jpeg
Harvinainen sepelsieppo on löytänyt itselleen reviirin Pälkäneeltä. Koiraslintu laulaa aktiivisesti ja on välillä ajanut paikallisen kirjosieppokoiraan pois paikalta. Lintu on oleskellut paikalla ainakin 19. toukokuuta lähtien. Sepelsieppo on aiemmin tavattu Pirkanmaalla vain kaksi kertaa: Kangasalla vuonna 1968 ja Valkeakoskella vuonna 1992. Lajia tavataan Suomessa yleensä saaristossa ja rannikoilla. Sisämaassa sepelsieppo on hyvin harvinainen. Viikon kuva on otettu 22.5.2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/1000s, f/9, ISO 3200. Kuva: Juha Lehtinen
2023_21_uuttukyyhky.jpg
Uuttukyyhky istuu oksalla. Kuvattu Tampereella 19.5.2023 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_20_jouhisorsa.jpg
Keväällä kannattaa kierrellä tulvapeltoja 18.4 oli Hämeenkyrön Hirvonjärven läheisellä tulvalla jouhisorsia. Sorsat eivät pelänneet autoa, kun rullailin hissukseen kuvaushollille. Canon R5+ EF 500 II+ EF 2x III + EF/RF sovite, ISO 1600. Olavi Kalkko
2023_19_HAARAPÄÄSKY.jpg
Haarapääskyn viserrys ja pesän kohentaminen tuovat kesän ihmisen läheisyyteen. Kuva Orivedeltä. Kuvaaja: Jukka Könönen / Nikon
2023_18_harmaasorsat.jpeg
Harmaasorsapari uiskentelee lintutornin edustalla. Kuvattu Iidesjärvellä 30.4.2023 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_17_varpushaukka.jpg
Varpushaukka on monipuolinen saalistaja. Usein varpushaukan saaliiksi joutuvat pienet jyrsijät sekä pienet ja rastaan kokoiset linnut. Mutta koirasta selvästi isokokoisempi naaras voi iskeä pulun, närhen ja jopa harakan kokoisen linnun. Tämä varpushaukka otti kiinni töyhtöhyypän ja söi sen nopeasti kovalla ruokahalulla. Viikon kuva on otettu 15.4.2023 Vesilahdella Mantereen kylän pellolla. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/2500s, f/9, ISO 1000. Kuva: Juha Lehtinen
2023_15_vihervarpunen.jpg
Kevään tullessa myös vihervarpuset ilmestyivät mahdollisille ruokintapaikoille eri puolille Pirkanmaata. Kuvassa koiras Tampereelta 31.3. Canon EOS R3 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 1600, yksijalka. Olavi Kalkko
2023_14_PYRSTÖTIAINEN.jpg
Pyrstötiainen - hyvän mielen tuoja, aina touhukas piristelijä kuvattuna Orivedellä. Kuvaaja: Jukka Könönen / Nikon
2023_13_töyhtöhyyppä.jpeg
Töyhtöhyyppä on yksi varhaisimpia kevätmuuttajia. Ensimäisia tulijoita onkin jo saapunut Pirkanmaalle. Kuvattu Santalahdessa. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400. Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_12_koskikara.jpg
Yleensä koskikara sukeltaa ravinnokseen korentojen ja muiden vesihyönteisten toukkia, mutta tämä kara sai saaliikseen pienen ahvenen. Lintu heilutti nokassaan kalaa edestakaisin ja pudotti välillä sen jäälle. Lopuksi kara nielaisi saaliin vatsaansa. Suomeen talvehtimaan tulevat karat tulevat Norjasta ja Ruotsista. Koskikara on ainoa veden alta ravintoa hakeva varpuslintu. Pirkanmaalla koskikara on yleinen talvehtija, vaikka talvehtiva kanta onkin vähentynyt merkittävästi verrattuna 1990-luvun huipputalviin. Pirkanmaalla pesiviä pareja lienee vain muutama, koko Suomessa ehkä 250 paria - pääosin Pohjois-Suomessa. Viikon kuva on otettu Siuronkoskella Nokialla 27.2.2023. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/1600 s, f/9, ISO 5000. Kuva: Juha Lehtinen
2023_11_tilhi.jpeg
Tilhet ovat kevään ensimmäisiä muuttajia. Ne palaavat takaisin pohjoiseen ja metsiin vietettyään talven parvissa ruoan perässä liikkuen. Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2023_10_puukiipijä.jpg
Puukiipijä on yksi laji, jonka laulukausi alkaa jo talvella. Itse kuulin ensimmäisen kerran laulua 28.2. Lisäksi puukiipijä on yksi vanhojen metsien indikaattori laji, joita setarvitsee. Kuvattu Tampereella 1.2.2023. Canon EOS R3 + RF100-500, ISO 4000, yksijalka. Olavi Kalkko
2023_09_harmaapäätikka.jpg
Harmaapäätikka näyttää harmaata päätään. Kuvassa naaras - koiraalla on punainen otsalaikku. Kuvattu Orivedellä piharuokinnalla. Kuvaaja: Jukka Könönen / Nikon
2023_08_punatulkkuja.jpeg
Punatulkkuja on tänä vuona ollut runsaasti. Niiden hentoja ääniä ja viime aikoina myös laulua on voinut kuulla monin paikoin. Kuvattu Rantaperkiössä 16.2.2023 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_07_pohjantikka.jpg
Picoides tridactylus eli kolmivarvastikka - kuten lajin tieteellinen nimi kertoo. Pohjantikalla on poikkeuksellisesti kolme varvasta, kun yleensä tikoilla niitä on neljä. Lajin nimi onkin ruotsiksi tretåig hackspett ja englanniksi Three-toed Woodbecker. Tästä huolimatta lintu pystyy liikkumaan oikein hyvin puun runkoa pitkin niin ylös- kuin alaspäinkin ottamalla tukea jäykän pyrstönsä avulla. Pohjantikka naputtelee hiljaa puun runkoa ja kuorii kaarnaa etsiessään kuoriaisia ja niiden toukkia. Jos metsässä näkyy kuorittuja kuusia, aika usein se kertoo siitä, että pohjantikka on käynyt ruokailemassa. Viikon kuva on otettu 6.2.2023 Tampereen Rantaperkiössä. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/200 s, f/9, ISO 12800. Kuva: Juha Lehtinen
2023_04_isokoskelo.jpg
Isokoskelokoiraat saavat jo talvella kauniin kellertävän tai lohenpunaisen sävyn. Musta pää on hieman vihertävä. Isokoskelo on muuttolintu, mutta pieni osa linnuista jää talveksi rannikolle ja myös sisämaan vesille, jos avovettä löytyy. Pirkanmaallakin isokoskelo talvehtii säännöllisesti, myös tänä talvena. Laji on keväällä ensimmäisiä muuttolintujamme, mutta talvehtivien lintujen takia muuton tarkkaa alkamista on hankala arvioida. Tämä lintu kuvattiin Tampereella Viinikassa. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/500 s, f/10, ISO 6400. Kuva: Juha Lehtinen
2023_03_töyhtötiainen.jpeg
Viikon kuvassa on töyhtötiainen talven hämärässä. Kuvattu Hervannassa 27.11.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2023_02_valkoselkätikka.jpg
Törmäsin Kangasalla Kirkkojärven maastossa valkoselkätikkakoiraaseen, joka hakkasi koloa niin että lastut vaan lentelivät. Mietin, tekeekö tikka jo nyt talvella tulevaa pesää. Siitä ei ollut kyse, vaan lintu teki teki itselleen yöpymiskoloa. Lajilla on tunnetusti iso reviiri, joten se voi tehdä useita yöpymiskoloja eri puolille reviiriään. Näin säästyy turhaa lentoaikaa, jos lintu sattuu illalla olemaan reviirinsä laita-alueilla. Yöpymiskolo on pienempi kuin varsinainen pesäkoko. Viikon kuva on otettu 4.11.2022. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/500 s, f/9, ISO 16000. Kuva: Juha Lehtinen
2023_01_viherpeippo.jpeg
Marjat ovat tänä talvena vähissä. Tämä viherpeippo löysi syötävää kuitenkin ruusunmarjoista. Kuvattu 5.1.2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_8_sinisorsa.jpeg
Sinisorsa pariskunta laskeutuu. Koiras on värimuunnos yksilö ja naaras normaalin värinen. Kuvattu Tampereella 17.1.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_7_nokkavarpunen.jpg
Pitkästä aikaa Vehmaisissa on ollut mahdollisuus saada kuvia nokkiksesta, joka on kohtalaisen harvinainen Pirkanmaalla. Alueella on havaittu ainakin 3 nokkista, koiras ja naaraita. Kuvassa naaras venyttelee 9.2.-22. Canon R5 + RF/FD sovite, FD 500mm II + FD 2x III. ISO 1250, jalusta. Olavi Kalkko
2022_52_sinitiainen.jpg
Sinitintti on kuvattu Muotialassa 15.12. Puihin jääneet omenat ovat hyvää ravintoa linnuille jäätyneinäkin. Canon EOS R3 + RF 100-500, ISO 3200. Käsivaralta. Olavi Kalkko
2022_51 naurulokki.jpg
Naurulokki oli 17.12. 2022 Ratinan pieneksi käyneen sulan reunalla. Kiitän kuvistani kiinnostuneita ja toivotan kaikille Hyvää Joulua ja linturikasta Uutta Vuotta 2023. Canon EOS R3 + 600/4 MkIII x Ext. 1,4x MkIII. Kuvaaja Timo Havimo
2022_50_harmaahaikara.jpeg
Harmaahaikara viivyttelee vielä etelämmäksi muuttoa jo varsin talvisessa maisemassa. Kuvattu Tampereen Vihilahdella 10.12.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_49_hiiripöllö.jpg
Pöllöt kuten eräiden muidenkin lajiryhmien edustajat poistavat sulamattomat ruoanjätteet pois oksentamalla. Oksennuspallossa on muun muassa luita ja karvoja. Pöllöt oksentavat yhden tai kaksi kertaa vuorokaudessa. Tämä hiiripöllö on löytänyt hyvän saalistuspaikan Tampereen Arboretumin alueelta. Osan saamastaan saaliista lintu syö heti, osan se piilottaa varastoihinsa. Viikon kuva on otettu 22.11.2022. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/160 s, f/9, ISO 1600. Kuva: Juha Lehtinen
2022_48_kuusitiainen.jpeg
Kuusitiainen on ruokintapaikan vauhdikas veijari. Niitä ilmestyykin monesti talven tultua monille ruokintapaikoille. Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_47_pikku-uikku 1.jpg
Lokakuussa Iideksellä oli pikku-uikkuja. Kuva otettu 15.10, jolloin nuori silkkiuikku ahdisteli puikkua, joka pakeni juosten, en tosin saanut molempia samaan kuvaan. Canon EOS R3 + RF/EF sovite + EF 500 II + EF 2x III, ISO 3200, jalusta. Olavi Kalkko
2022_46 lapasorsa ja syksyn värit.jpg
Lapasorsia näkyi Iidesjärvellä useita tämän syksyn aikana. Tässä lokakuun 11. päivänä otetussa kuvassa näkyvät taustalla rannan puiden lehtien värit. Canon EOS R3 + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2022_45_alli.jpeg
Viikon kuvassa alli on juuri noussut sukelluksista. Kuvattu 26.10.2022 Kaukajärvellä Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_44_kanahaukka.jpg
Vanhat kanahaukat ovat paikkalintuja ja välillä onkin vaikea tietää syksyllä, onko taivaalla määrätietoisesti lentävä kanahaukka oikeasti muuttava vai paikallinen kiertelevä lintu. Joka tapauksessa osa vanhoista ja erityisesti nuoret kanahaukat (kuvassa) muuttavat syksyllä usein etelään Suomen rajojen ulkopuolelle. Ylöjärven Tunturavuorella havaittiin 19.10.2022 vähintään kuusi kanahaukkaa, joista ainakin kahden nuoren tulkittiin olevan muuttavia. Kanahaukan muuttokausi jatkuu marraskuulle saakka. Viikon kuva on otettu 19.10.2022 Ylöjärven Tunturavuorella. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/4000 s, f/9, ISO 5000. Kuva: Juha Lehtinen
2022_43_närhi.jpeg
Närhet varastoivat näin syksyisin ruokaa talven varalle. Kuvattu Tampereella 3.10.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_42_harjalintu.jpg
Syyskuun 24 päivänä löytyi Toiviosta harjalintu joka kuitenkin katosi. Myöhemmin samana päivänä lintu löytyi Rantaperkiöstä ja illansuussa se katosi, eikä löytynyt uudestaan. Ylöjärveltä tuli tieto, jossa jo 18.9 on ollut harjalintu paikalla, eli Pirkanmaalla oli samaan aikaan 2 harjalintua. Canon EOS R3 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 3200. Olavi Kalkko
2022_41 myöhäisiä.jpg
Iidesjärven silkkiuikkuemo poikasineen valkoitui viikon kuvaksi lähinnä ajankohdan vuoksi. Poikaset kerjäsivät äänekkäästi ruokaa ja emo teki työtä käskettyä. Emon saatua pienen ahvenen tuli poikanen vauhdilla sitä kohti ja hotkaisi nokassa oleen kalan. Toimitus oli nopea, sillä kala oli nielty jo alle viiden sadasodasekunnin kuluttua kuvan tilanteesta (kameran kuvien perusteella). Iidesjärvellä'oli näiden lintujen lisäksi lukuisasti silkkiuikkuja. Kuva otettu 8.10.2022 Canon R3 + 600/4 MKIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2022_40_tilhet.jpeg
Pihlajanmarjoja on Pirkanmaalla tänä vuonna erittäin vähän. Niinpä tilhetkin jatkavat muuttomatkaansa nopeasti etelään. Vähäinen marjasato riittää vain ensimmäisille muuttajilla. Kuvan tilhet ovat löytäneet hiema marjoja pihan pihlajista Muotialassa. Kuvattu 30.9.2022. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_39_uuttukyyhky.jpg
Uuttukyyhkyn syysmuutto noudattaa isomman serkkunsa sepelkyyhkyn muuttoaikoja, elokuulta lokakuuhun. Pääjoukko menee syys-lokakuun vaihteessa. Pirkanmaalla muuttavia uuttukyyhkyjä nähdään vähän. Lajin pesimäkantakin on vain 40-70 paria. Jos uuttukyyhky lentää sepelkyyhkyparvessa, se erottuu selvästi pienemmän kokonsa ja lyhyemmän pyrstönsä vuoksi. Nämä linnut kuvattiin 13.9.2022 Vesilahden Koskenkylässä. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/4000 s, f/9, ISO 4000. Kuva: Juha Lehtinen
2022_38_punajalkahaukka.jpg
Punajalkahaukkojen suuri vaellus on koettu tänä syksynä, kun maahamme on saapunut ennätyksellisen paljon näitä kauniita lintuja. Suurin osa vaeltavista linnuista on ollut nuoria, toki joukossa on ollut muutamia vanhojakin lintuja. Myös Pirkanmaalla on voinut nähdä monessa paikassa punajalkahaukan istuskelevan langalla tai lekuttelemassa pellon yllä. Edelleenkin maassamme on vielä paljon punajalkahaukkoja, joten niitä voi nähdä edelleen. Kuvattu Hämeenkyrössä 3.9.2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_37_liejukana.jpg
Iidesjärvellä nuori nokikana ajoi nuoren liejukanan pois oksalta ja taustalla epätarkkana aikuinen liejukana, jonka nuori nokari myös hääti paikalta. 22.8.2022 Canon EOS R5 + RF/EF sovitin + Ef 500/4 II + EF 2x III, ISO 1600 + jalusta. Olavi Kalkko
2022_36 hyönteissyöjä.jpg
Ovatko hyönteissyöjät maassamme vähentyneet, vai onko tämä vain paikallinen ilmiö. Kuvan pensastaskulle maistuivat Iidesjärven rannan marjapensaan antimet monen muun hyönteissyöjän tapaan 12 vuotta sitten. Näitä lintuja on sittemmin kaivattu kuvattavaksi, mutta samat pensaat ovat nykyään linnuista tyhjät vaikka marjoja olisi. Kuvauskalustokin on ehtinyt vaihtua monesti näiden vuosien aikana. Canon EOS1D MkIII + 500/4 x Ext. 1,4x MkII Kuvaaja Timo Havimo
2022_35_punajalkaviklo.jpeg
Tänä kesänä on syysmuutolla pysähtynyt tankkaamaan monenmoista kahlaajaa Iidesjärvelle. Viikon kuvassa nuori punajalkaviklo tarpoo levämössössä. Lintu viihtyi paikalla viikon verran. Kuvattu 14.8.2022 Iidesjärven länsipäässä. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_34_tuulihaukka.jpg
Hyönteisruokaa kuten korentoja on nyt linnuille paljon tarjolla. Nuori tuulihaukka oli nuolihaukkojen kanssa samoilla apajilla. Lintu yritti saalistaa välkekorentoa, mutta tällä kertaa isku epäonnistui. Viikon kuva on otettu Hämeenkyrön Sarkkilanjärvellä 16.8.2022. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/4000 s, f/9, ISO 2000. Kuva: Juha Lehtinen
2022_33_punakuiri.jpeg
Punakuiri etsii lepopaikkaa aallonmurtajan reunasta illan hämärtyessä. Kuvattu Tampereen Santalahdessa 25.7.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_32_vesipääsky.jpg
Heinä-Elokuun vaihteessa Iidesjärvellä vieraili nuori vesipääsky muutaman päivän. Kuvaajan kannalta hankalan kaukana koko ajan. Canon EOS R5 + RF/EF sovite + EF 500mm II + EF 2x III + jalusta, ISO 2000. Olavi Kalkko
2022_31 pihasieppo.jpg
Tämä nuori kirjosieppo seurasi tekemisiäni kotipihassa. Lieneekö peräisin jostakin pihan pöntöstä. Pesiä oli ainakin kolme. Tällä hetkellä näkyy maastossa varsin runsaasti nuoria kirjosieppoja. Kuvattu Tampereella 30.7.2022 Canon EOS1D X MkII - 600/4 MkIII x Ext. 1,4X MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2022_30_haarapääsky.jpeg
Haarapääsky hakemassa pesätarvikkeita heinäkuussa. Aika myöhäinen pesänrakennus ellei kyseessä ole pesän korjaus. Kuvattu 23.7.2022 Laukontorin laidalla. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_3_peippo.jpg
Peippo on mukava talvivieras ruokinnalla. Tänä talvena peippolintuja, peippoja ja järripeippoja on jäänyt talvehtimaan tavallista enemmän. Kuvattu Tampereella 6.1.2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_29_lapintiira.jpg
Lempäälässä on erittäin harvinainen lapintiiraan ja kalatiiran sekapesintä. Maailmalla tiedetään tämän lisäksi yksi varmasti dokumentoitu sekapari Pohjois-Amerikasta, vaikka todennäköisesti tapauksia täytyy olla enemmänkin. Sama pariskunta pesi Lempäälässä jo kaksi vuotta sitten. Silloin pienet poikaset katosivat pesästä. Viime vuonnakin paikalla nähtiin lapintiira, mutta pesimistä ei havaittu. Toukokuussa lempääläiset lintuharrastajat tekivät uuden pesälaatikon. Kalatiira (naaras) tuli jo aikaisin toukokuussa paikalle, mutta odotti sulhastaan ja antoi rukkaset oman lajinsa kosijoille. Kun lapintiira (koiras) vihdoin toukokuun lopulla tuli, soidinmenot alkoivat välittömästi. Kesäkuun puolivälissä oli kolme munaa. Kaksi poikasta kuoriutui heinäkuun alussa. Muutamien päivien kuluttua toinen poikasista katosi - mahdollisesti jonkin lokin suuhun. Sen jälkeen pesän ympärille rakennettiin suojaverkko poikasen suojaksi. Jännittävää on se, että poikasen luona käy myös kaksi muuta kalatiiraa. Mahdollisesti pariskunta, jonka pesintä on epäonnistunut, mutta hoivavietti säilynyt. Risteymäpoikanen sai sunnuntaina lukurenkaan jalkaansa. Viikon kuva on otettu 14.7.2022. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/400 s, f/9, ISO 5000. Kuva: Juha Lehtinen
2022_28_hippiäinen.jpeg
Kuusen oksistossa vilahtelee pieni lintu ja välillä kuuluu hento korkea ääni. Hippiäinen etsii ruokaa kuusen oksilta. Se liikkuu eloisasti oksalta toiselle ja puusta toiseen välillä napaten pieniä hyönteisiä. Kuvattu Tampereella kesäkuussa 2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_27_pikkuvarpunen.jpg
Kesäkuun alussa pikkuvarpusen poikaset kärttivät ruokaa vuorollaan. Kuvan ottopäivän, 6.6.-22 jälkeen poikaset lähtivät maailmalle ja tällä hetkellä pöntössä on meneillään toinen pikkuvarpusen poikue. Canon EOS R5 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 1600. Olavi Kalkko
2022_26 kohtaaminen.jpg
Mahdollisesti Iidesjärvellä pesivä kaulushaikara kohtaa viime viikon kuvassakin olleen silkkiuikun poikasineen, kuvan lintu valitettavasti turhan etäältä. Toivon mukaan niiden ohilennot lisääntyvät entisestään kesän mittaan poikasten ruokkimisen merkeissä. Kuva otettu 21.6.2022 Canon EOS1D X MkII + 600/4 x Ext. 1,4 MKIII. Kuvaaja Timo Havimo
2022_25_silkkiuikkupoikue.jpeg
Silkkiuikuilla poikasten ruokinta on yhteistoimintaa. Toinen emo kalastaa ja toinen vahtii poikasia, pieniä poikasia selässään kantaen. Ajoittain osat sitten vaihtuvat. Tällä parilla on 4 poikasta Kuvattu 16.6.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_24_kultarinta.jpg
Kultarinta on mestarilaulaja. Se laulaa usein keskellä päivää - kuuluvasti ja nopeasti matkien taitavasti muita lintulajeja. Laulaja on yleensä piilossa jossain korkealla puiden lehtien takana. Kultarinta saapuu vasta toukokuun loppupuolella trooppisesta Afrikasta. Lajin löytää parhaiten Pirkanmaan keski- ja eteläosien rehevistä lehtimetsistä. Maakunnan kanta 200-400 paria. Syysmuutto alkaa jo heinäkuussa. Viikon kuva on otettu Tampereen Iidesjärven metsikössä 9.6.2022. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/1600 s, f/9, ISO 8000. Kuva: Juha Lehtinen
2022_23_tukkakoskelo.jpg
Tukkakoskelo koiras uiskentelee aaltojen seassa. Kuvattu Orivedellä 21.5.2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_21 harmaasorsapari.jpg
Toivottavasti Iidesjärvellä nähdään tänä kesänä harmaasorsapoikue. Kuvan perusteella näin saattaa hyvinkin käydä. Kuva otettu Iidesjärvellä 20.5.2033 Canon EOS1-D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2022_20_sirittäjä.jpeg
Kevät on laulun aikaa. Sirittäjä julistaa kevään riemua Kaupin rantametsikössä Kuvattu 14.5.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_2_kaakkuri.jpg
Kunnan erikoisesta valinnasta vapauttaa kaakkuri Viinikanojaan tuli kuvaajille mahdollisuus saada kuvia kaakkurista talvi olosuhteista. Onnellinen loppu oli kaakkurin itse valitsema vaihtoehto lähteä jäältä lentoon loksautti leuat aika monelta. Ainakin minä olin pitänyt moista mahdottomana. Ainoa kuikkalaji joka pystyy lentolähtöön maalta. Canon EOS R5 + RF/EF sovite + FD 500mm II + FD 1.4x III, ISO 3200, jalusta. Olavi Kalkko
2022_19_kirjosieppo.jpg
Toukokuun alussa lintumaailma muuttuu, kun odotetut kesälinnut vihdoin tulevat. Yksi askel kohti kesää on kuulla kirjosiepon laulua. Omalle pihalleni kirjosieppo saapuu keväästä toiseen yleensä toukokuun ensimmäisellä viikolla. Pirkanmaalla ensimmäiset kirjosiepot havaitaan toki jo huhtikuun lopulla. Viikon kuva on otettu Tampereella 11.5.2021. Kuva: Juha Lehtinen
2022_18_kuovi.jpg
Kuovi on yksi suomalaisen maalaismiseman peruslintuja. Sen huuto ja näkeminen ovat selkeitä kevään merkkejä. Tähän ruskeaan pitkänokkaan törmää helpoimmin peltoaukeilla. Kuvattu Lempäälässä 1.5.2022 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_17_sepelrastas.jpg
15.4 Hatanpäältä puistosairaalan pihanurmikolta löytyi sepelrastas koiras. Rastas nautti hyvällä ruokahalulla muhevia matoaterioita. Canon EOS R5+ RF/EF sovite+ EF 500mm II + EF 2x III, ISO 1600 , jalusta. Olavi Kalkko
2022_16 hyypät.jpg
Töyhtöhyypät ovat tulleet joukolla vielä osin lumisille pelloille, kuten nämä Hämeenkrön Sarkkilanjärvellä 15.4.2022 kuvatut linnut. Hyypät ovat joutuneet tekemään tänä keväänä useita edestakaisia lentoja lumisateiden vuoksi. Canon EOS1D MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII. Kuvaaja Timo Havimo
2022_15_selkälokkeja.jpeg
Lokkien määrä on lisääntynyt päivä päivältä Pyhäjärvellä. Ensin ilmestyivät harmaalokit, sitten naurulokit ja viime päivinä selkälokit. Viikon kuvassa selkälokkeja Pyhäjärvellä 09.04.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_14_tuulihaukka.jpg
Tuulihaukka on aikainen kevätmuuttaja. Ensimmäiset linnut havaitaan Pirkanmaalla jo maaliskuun alussa, joskus jopa helmikuun puolella. Toki pääosa linnuista tulee pesimäpaikoilleen vasta huhtikuun aikana. Viikon kuva on otettu 25.3.2022 Sastamalan Villilässä. Naaras tuulihaukka etsi saalista vielä aika lumisessa maisemassa. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/3200 s, f/9, ISO 2500. Kuva: Juha Lehtinen
2022_13_sepelkyyhky.jpeg
Sepelkyyhkyt ovat kevään aikaisia muuttajia, niitä onkin saapunut jo paljon. Lumen ollessa vielä maassa kyyhkyt saattavat käydä ruokinnoillakin. Pian kuuluukin taas tuttu sepelkyyhkyn huhuilu monissa paikoin. Kuvattu Tampereella 17.1.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2022_12_valkoselkätikka.jpg
4.3.-22 Rantaperkiön ruokintapaikalla viivähti hetken rengastamaton valkoselkätikka koiras ja minulla oli tuuria olla paikalla, sillä lintua ei sen jälkeen enää tavattu. Canon EOS R5 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 1600 käsivaralta. Olavi Kalkko
2022_11 talitintti maaliskuussa.jpg
Laulun mukaan talitiainen lauloi maaliskuussa titityy. Niin oli ennen, mutta nykyään siltä voi kuulla vaikka minkälaisia ääniä, jotka aiheuttavat monesti ihmetystä. Kannattaakin yrittää ottaa näköyhteys erikoista ääntä pitävään lintuun, tämä osoittautuu yllättävän usein talitiaiseksi. Lintu kuvattu helmikuussa 2021. Canon EOS1 D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4X Kuvaaja Timo Havimo
2022_10_laulujoutsenet.jpeg
Laulujoutsen on varhainen kevätmuuttaja. Niinpä niitä on alkanut näkyä yhä enenevässä määrin myös Pirkanmaalla. Kuvassa laulujoutsen ja sen viimekesäinen poikanen ovat löytäneet ruokailupaikan matalikolta Viinikanojan suulta. Kuvattu 04.03.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_09_naakka.jpg
Naakka päätti omia itselleen nämä talipallot. Monet isot linnut kuten harakat ja kesykyyhkyt oppivat käyttämään hyväksen ihmisten laittamia ruokintoja. Viikon kuva on otettu Tampereen Viinikassa. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. Kuva: Juha Lehtinen
2022_06 erikoinen
Tavallista vaaleampi leukistinen tilhi on ollut Tampereella varsinaisena filmitähtenä jo muutaman viikon ajan. Se viihtyi alkuun lähinnä yksin, mutta on saanut kuuleman mukaan kavereikseen muita saman lajin edustajia. Lintu kuvattu 31.1.2022 Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4x MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2022_05_koskikara.jpeg
Koskikara viihtyi pitkään Viinikanojassa ötököitä sukellellen. Kuvattu 17.01.2022 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2022_04_taviokuurna.jpg
Marjalintujen runsaus on luonnehtinut kuluvan talven lintumaailmaa. Isojen räkättirastaiden ja tilhien parvien lisäksi olemme saanet ihailla taviokuurnien vaellusta tänne eteläiseen Suomeen. Tampereen Näsinpuistossa oleskellet linnut ilahduttivat lintuharrastajia reilun parin viikon ajan. Viikon kuva on otettu Näsinpuistossa 28.12.2021. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/320 s, f/9, ISO 25000. Kuva: Juha Lehtinen
2022_01 yksinäinen.jpg
Yksinäinen haapana nökötti sinisorsaparvessa Ratinan pienen sulan reunalla varsin huonovointisen näköisenä. Sorsien nähdessä vuolteen toiselle puolelle tulleen ruokkijan muovikasseineen, ne pomppasivat niiltä sijoiltaan lentoon suuntanaan tuo sorsien ystävä. Haapanakin koki ikään kuin ihmeparantumisen, kuten joskus jalkapallokentilläkin nähdään. Kuvattu Joulupäivänä 25.12.2021 Canon EOS-1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2021_9_pähkinähakki.jpg
Hakin saa tulemaan halutulle kuvaushollille pähkinöillä, joita tämänkin pökkelön päässä oli vajaa kourallinen. Ne vietiin parempiin kätköihin n. 5 minuutissa kolmen hakin voimalla. Hakki on mukava kuvattava, sillä se ei juuri pelkää ihmistä. 27.2.2021 Canon EOS 7D Mk II + FD 100-400 II, ISO 800 + yksijalka ja jakkara. Polltoväli n.160mm. Olavi Kalkko
2021_52_mustarastas.jpeg
Mustarastas nauttii Jouluna pihlajan runsaita antimia. Kuvattu Hervannassa 25.12.2021. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2021_51_räkättirastas.jpg
Pirkanmaalla on nyt runsaasti talvehtimaan jääneitä räkättirastaita. Isoja rastasparvia hyörii levottoman tuntuisesti siellä ja täällä. Pihlajanmarjoja on paljon ja rastailla on runsaasti syötävää. Voi olla, että rastaiden määrät vielä kasvavat loppuvuotta kohti. Joinakin vuosina isoimmat parvet on havaittu Tampereen seudulle vasta vuodenvaihteen jälkeen. Viikon kuva on otettu 10.12.2021 Nokian Viholassa. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/250 s, f/9, ISO 8000. Kuva: Juha Lehtinen
2021_50_fasaani.jpeg
Fasaanit liikkuvat talvisin usein pienissä parvissa, etenkin naaraat. Nämä pienet fasaani joukot ovatkin hauskoja ruokintapaikkojen vieraita. Kuvattu Tampereella 17.1.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_5_isokoskelo.jpeg
Talvehtimaan jäänyt isokoskelo Tampereen Viinikanlahdella 17.1.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_49_hiiripöllö.jpg
Tänä syksynä hiiripöllöjä on ollut ihan mukavasti pitkin Pirkanmaata. Kuvan pöllö kuvattiin Iidesjärven S puolella 30.10. Pöllöt ovat kuitenkin häipyneet melko nopeasti uusille myyräapajille. Canon EOS R5 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 4000 + yksijalka. Olavi Kalkko
2021_48 töpöhäntä.jpg
Kuusitiainen on menettänyt pyrstönsä. Liekö asialla ollut joku petolintu, jotka viihtyvät talvisten ruokintojen läheisyydessä. Tämä Rantaperkiön lintu seurasi ruokkijoitaan satoja metrejä. Tässä on hyvä osoitus lintujen kyvystä tunnistaa ns. hyvät ihmiset. Kuva otettu 11.11.2021 Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 Kuvaaja Timo Havimo
2021_47_pikkukäpylintuja.jpeg
Erittäin hyvä havupuiden käpysato takaa käpylinnuille ravinnon riittävyyden talven yli. Viikon kuvassa pikkukäpylintuja kuusen latvuksessa. Kuvattu 17.11.2021. Kaukajärvellä hakkuuaukean laidassa. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2021_46_kashmirinuunilintu.jpg
Kaukana Keski-Aasian vuoristoalueella pesivä kashmirinuunilintu havaittiin 3.-5.11. Tampereen Ryydynpohjassa. Havainto on vasta viides Pirkanmaalta. Laji muistuttaa paljon taigauunilintua. Se on päältä hieman himmeämmän ja harmaamman vihreä. Lajin erottaa äänestä, tosin Ryydynpohjan lintu ei harmi kyllä kovin paljon äännellyt. Lintu oli hyvin vilkas ja liikkui laajalla alueella mielellään puiden latvuksissa. Viikon kuva on otettu 4.11.2021. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/320 s, f/10, ISO 2000. Kuva: Juha Lehtinen
2021_45_turturikyyhky.jpeg
Tampereen Ryydynpohjassa on nyt jonkin aikaa oleillut turturikyyhky. Se on aina mukava harvinaisuus nähdä. Kuvan yksilö on kuvattu 4.10.2016 Pirkkalassa Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_44_hiirihaukka .jpg
Lokakuun alussa löysin poikkeavan värisen hiirihaukan Sarkkilanjärven N-osalta. Lintu oli värirengastettu. Vasemmassa jalassa valkoinen rengas jossa kirjaimet COX. Lintu oli rengastettu 3v 3kk 3pv löytöpäivää ennen Hämeenkyrössä n. 9km lounaaseen löytöpaikasta pesäpoikasena tn koiras. Rengastajana Mikko Honkiniemi. Canon EOS R5 + RF/EF sovite + FD 500 II + FD 2x III. ISO 3200 jalusta. Auto piilokojuna. Olavi Kalkko
2021_43 Luottavainen.jpg
Korea närhi oli vielä pari vuosikymmentä sitten enimmäkseen metsien lintu, mutta nyt se on melko tavallinen kaupunkilaispihoillakin. Tämä lintu haki pähkinänakkelille laitettuja pähkinöitä 6.10.2021 Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2021_42_järripeippo.jpeg
Auringonkukan siemenet ovat mieluista ruokaa monille pikkulinnuille. Järripeippo auringonkukkapellossa on kuvattu 16.10.2021 Kaukajärvellä. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2021_41_punakuiri.jpg
Punakuirin pitkä kaareva nokka on kätevä, kun pitää etsiä syvältä liejusta ravintoa. Tämä nuori lintu kipitti välillä vauhdikkaasti edestakaisin pitkillä jaloillaan ruokaa etsiessään. Laji pesii pohjoisessa, mutta aina joskus muuttavia lintuja jää lepäilemään ja ruokailemaan myös eteläisessä Suomessa. Viikon kuva on otettu 17.9.2021 Lempäälän Ahtialanjärvellä. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/2500 s, f/9, ISO 6400. Kuva: Juha Lehtinen
2021_40_pähkinänakkeli.jpeg
Syksyllä muuttolintujen lisäksi meitä ilahduttavat vaelluslinnut. Niitä saapuu pääosin meille idästä, pähkinänakkeli on yksi vaelluslajeista. Tämä kyseinen yksilö on kuvattu Tampereen Kalevankankaalla 3.10.2021. Tämä lintu on alalajia europaea ja on viihtynyt jo pidempään paikalla talvi kätköjään tehden. Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_4_peltopyy.jpg
Sastamala on Pirkanmaan paras paikka yrittää kuvia peltopyistä. Oheinen kuva on Nokkakylästä 27.11.2008. Kuvattu autosta Canon EOS 40D + FD 500/4 + 1.4x II, ISO 400. Olavi Kalkko
2021_39_keräkurmitsa.jpg
Ruskossa täyttömäellä viihtyi 3 päivää viime viikolla nuori tunturilintu, joka ei lajilleen tyypillisenä välittänyt ympärillä hyörivistä lintuharrastajista tuon taivaallista. Välillä on mukava tavata helppo kuvattava, joka ei vaadi mitään erityistoimia. Canon EOS R5 + RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 2500, yksijalka. Olavi Kalkko
2021_38 Ääni paljastaa...jpg
Nokkavarpunen paljastuu useimmiten äänestä. Sen voi löytää vaikka omenapuusta, kuten kyseisen kaverinsa kanssa istuneen. Nyt on sellainen aika. Lintu kuvattu lokakuisena iltapäivänä Tampereella. Canon EOS1D MKIII + 500/4 x Ext. 1,4 MkIII. Kuvaaja Timo Havimo
2021_37_tiltaltti.jpeg
Tiltalttien syysmuutto alkaa syyskuun alkupuolella ja huipentuu Hangon lintuaseman tilastojen mukaan syys-lokakuun vaihteessa. Eli tiltaltti ei ole niitä hätäisempiä poislähtijöitä. Kuvattu Vuoreksessa 11.9.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_36_suokukko.jpg
Suokukko peseytyy. Sateiden kostuttama nurmikko Tampereen Santalahdessa tarjosi monena päivänä mukavan studion lintukuvaajille. Kun siinä istui rauhallisesti jakkaralla niin nuoret pelottomat kahlaajat tulivat aivan viereen ruokailemaan, peseytymään ja jopa nukkumaan. Viikon kuva on otettu 26.8.2021. Sony A9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/3200 s, f/9, ISO 6400. Kuva: Juha Lehtinen
2021_35_pikkusirri.jpeg
Nuorten sirrien muutto on päässyt vauhtiin, vanhojen lintujen jo mentyä edellä kesän aikana. Epävakainen ja sateinen sää on edes auttanut näiden kahlaajien näkemisessä, sillä hyvällä säällä ne muuttavat korkealla taivaalla. Nyt kuitenkin sateinen sää on pudottanut niitä muutolta ja kahlaajia onkin nyt nähty ihan mukavasti. Kuvassa nuori pikkusirri etsii ruokaa Tampereen Santalahdessa 27.8.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_34_varpushaukka .jpg
Nämäkin poikut, 2 naaras ja 2 koiras poikasta ovat jo muutolla talvehtimisalueelleen. Kuvattu heinäkuun alkupuolella Hämeenkyrössä. Canon EOS R5 + RF/EF sovitin + FD 500mm II + FD 1.4x III, jalusta, piilokoju, ISO 4000. Haukat suhtautuivat kojukuvaukseen tosi luottavaisesti ja ruokkivat poikasiaan normaalisti. Olavi Kalkko
2021_33 pensastasku.jpg
Pensastaskuja näkee vielä ennen kuin niiden tulee aika siirtyä etelämmäksi. Niitä kannattaa katsoa tarkkaan, jolloin niiden joukosta voi tuurilla löytää jonkin harvinaisemman taskulajin. Harvinaisia taskulajeja tavataan Suomessa tyypillisesti syksyllä, jopa lumen tuloon asti. Tämä lintu on kuvattu Ruovellä 13.8.2021. Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x ext. 1,4 MkIII. Kuvaaja Timo Havimo
2021_32_pyrstötiainen.jpeg
Pyrstötiainen vauhdissa rantapajukossa Lahdesjärvellä. Kuvan nuori lintu oli yksi parinkymmenen pyrstötiaisen parvesta. Kuvattu 3.8.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_31_isokoskelo.jpg
Tähän aikaan kesästä monet isokoskelon poikaset alkavat olla jo aikuisen kokoisia. Tässä suurparvessa oli emon lisäksi peräti yhdeksäntoista poikasta. Jotkut naaraat ryöstävät poikasia muilta naarailta, jolloin syntyy tämän kaltaisia isoja poikueita. Nuoren linnun erottaa vanhasta naaraasta muun muassa vaaleasta naamakuviosta (ohjas) ja vaaleammasta iiriksestä. Viikon kuva on otettu 21.7.2020 Tampereen Lentävänniemessä. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/1600 s, f/9, ISO 1250. Kuva: Juha Lehtinen
2021_30_naakka.jpeg
Naakat ovat varsin älykkäitä lintuja. Ne ovat myös sosiaalisia ja viihtyvät usein jonkin kokoisessa parvessa. Tälläisen parven toimintaa onkin hauska seurata. Kuvattu Tampereella 26.6.2021 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_3 Lähtö.jpg
Tämä pilkkasiipi oli tekemässä lähtöä lämpimämpiin vesiin pakkasten tultua. Viinikanlahdella oli monen lajin vesilintuja lintuharrastajien ilona vielä tammikuun puolella. Viinikanlahden pilkkasiipi kuvattu 11.1.2021. Canon EOS-1D X Mk II + 600/4 Mk III x Ext. 2,0 Mk III Kuvaaja Timo Havimo
2021_29_rytikerttunen .jpg
Alkukesästä Iidesjärveltä löytyi ainakin 3 laulavaa rytikerttusta. Kuvassa yksi niistä. Tosi hankalia kuvattavia. Canon EOS R5+ RF 100-500 + RF 1.4x, ISO 3200 käsivaralta. Olavi Kalkko
2021_28 Saalistaja
Pöllöt lähtevät saalistuslennoilleen valoisina keskikesän iltoina jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Tämä sarvipöllö huomasi pikkunisäkkään pellossa ja jäi lekuttelemaan paikalle. Nälkäiset poikaset vaativat useamman makupalan yön mittaan ja välillä pöllö syö saaliinsa itse. Kuva otettu kesäkuun lopulla Ruovedellä. Canon EOS 1 X MkII + 600/4 Mkiii x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2021_27_nuorikäpytikka.jpeg
Nuori käpytikka etsii jo tomerasti syötävää suuren haavan alaosassa. Kuvattu Kaukajärvellä 30.6.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_26_leppälintu.jpg
Kesäpuvussa leppälintukoiras on värikäs, suorastaan eksoottisen näköinen lintu. Melkein kuin jostain kaukaa idästä saapunut vierailija. Leppälintu suosii mäntymetsiä, mutta pesii myös kaupunkien puistoissa ja pihoilla. Viikon kuva on otettu 22.6.2021 Tampereen Rellun piha-alueella. Pariskunta pyydysti ahkerasti ruokaa poikasilleen. Voimakkaat hyit-äänet kaikuivat kesäillassa. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/400 s, f/9, ISO 2500. Kuva: Juha Lehtinen
2021_25_ruokokerttunen.jpeg
Ruokokerttunen on järviruovikkojen yleisimpiä laulajia. Sen ääni kantaa kauas ja monen ruokokerttusen yhteislaulusta lähtee melkoinen meteli, sen takaa ei meinaa muita laulajia kuulla. Kuvattu Tampereen Iidesjärvellä 6.6.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_24_amerikantavi.jpg
10.5.-21 Iidesjärveltä löytyi järvellä ennenäkemätön vesilintu, Amerikantavi koiras. Tavi viihtyi koko päivän järven SE osalla muutaman tavallisen tavi koiraan ja naaraan joukossa ja sen ehti nähdä usea lintuharrastaja. Tavi katosi yön aikana eikä sitä enää löydetty seuraavana päivänä. Kuvassa amerikantavi on tavallisen naaras tavin kanssa. Tämäkin havainto kertoo Iidesjärven arvosta lintupaikkana. Canon EOS 7D Mk II + FD 500 II + 2x III, ISO 800, jalusta. Olavi Kalkko
2021_23 ruokkiva nokka
Toivottavasti tällaisia ruokkivia nokkia nähdään Iidesjärvellä tulevinakin vuosina. Varsinaiseksi filmitähdeksi muodostunut 8-päinen nokikanaperhe on viihtynyt järven länsipäässä ja tulee toisinaan hyvin näkyviin. Järvi on hyvä pesäpaikka monille muillekin vesilinnuille ja sen ranta-alueet lukuisille upeaa laulukonserttia esittäville varpuslinnuille. Toivottavasti järvi saa arvoisensa rauhan ja sen monipuolinen luonto voi tarjota lepopaikan luonnonystäville pitkälle tulevaisuudessa. Canon EOS 1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo Kuva on otettu 2.6.2021
2021_22_meriharakka.jpeg
Sattuipa kerran Santalahdessa. Meriharakka lensi saunalautan katolle ja jäi kiiltävän savupiipun vangiksi. Piipun pinta toimi peilinä ja heijasti meriharakan omakuvan. Hämmentynyt lintu kiersi reilun 10 minuttia piipun ympäri edes takaisin kulkusuuntaa jatkuvasti vaihtaen. Lumous haihtui vasta kun menin lähemmäksi jolloin meriharakan huomio käänty pois piipusta. Santalahdessa 29.5.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_20_sääksi.jpeg
Sääksi kaartelee järven yllä saalista etsien. Kuvattu Tampereen Iidesjärvellä 9.5.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_19_arosuohaukka.jpg
Pirkanmaan ehkä paras alue tavata suohaukkoja keväin ja syksyin on Sastamalan Kiviniemen ja Villilän peltoalueet. Kuvan 3kv koiras arosuohaukka oli pari päivää paikalla ennen katoamistaan. 27.4.2021 auto piilokojuna. Canon EOS 1 Dx Mk II + FD 500 II + 1.4x III, ISO 2000 käsivaralta. Olavi Kalkko
2021_18 Isti.jpg
Niittykirvistä nimitettiin ainakin takavuosina istiksi sen lentoäänen perusteella. Pohjoiseen matkalla olevia istejä näkyy vielä monin paikoin. Kuvan lintu oli asettunut 11.4.2021 Vilusenharjulle viritellen hentoa säettään. Canon EOS 1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII. Kuvaaja Timo Havimo
2021_17_kurkipari.jpeg
Kurkipari alkaa äänekkään soidintansin vieraan kurjen ilmaantuessa reviirille. Kuvattu Tampereella 22.4.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_16_haahka-8762.jpg
Haahka on merilintu ja harvalukuinen vieras Pirkanmaalla. Usein haahka löytyy sumuisen yön ja aamun jälkeen järvenselältä maalis- ja huhtikuussa Pohjanlahden päämuuton aikana tai toukokuussa kevätarktikan yhteydessä. Viikon kuva on otettu 30.3.2021 Sastamalan Pehulassa. Lintu lepäili rauhallisesti Kokemäenjoessa. Saman päivän aamuna näkyi naaraslintu kuvauspaikasta muutaman kilometrin päässä Villilässä uimassa jokea pitkin etelään. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/2500 s, f/9, ISO 1250. Kuva: Juha Lehtinen.
2021_15_nokikana.jpeg
Vesilinnut palaavat kevään edetessä takaisin pesimäjärvilleen. Monet vesilinnut ovatkin hienosti nähtävissä pienessä sulissa hetken ennen, kuin järvet sulavat kokonaan. Ja kyllä käy tällaisilla sulapaikoilla vilske, kun monet vesilinnut soidintavat. Kuvassa nokikana nousee lentoon 1.4.2021 Tampere, Iidesjärvi Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_14_hömötiainen.jpg
Metsätiaiset hömö ja töyhtö ovat vähentyneet radikaalisti vuosien varrella, joten pitää olla iloinen tavatessaan jomman kumman metsäretkellä. Kuvan hömö löytyi Hämeenkyröstä 31.3. 2021. Canon EOS 7D Mk II + FD 100-400 II, ISO 800. Olavi Kalkko
2021_12_varpuspöllö.jpeg
Varpuspöllön vihellystä voi kuulla näihin aikoihin Pirkanmaalla. Viikon kuva on otettu Iidesjärvellä 11.3.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_11_merikotka.jpg
Maaliskuu on erinomaista aikaa nähdä merikotkia Pirkanmaalla. Niitä kerääntyy isoja määriä mm. Vanajalle, Säijänselälle ja Saviselälle. Kevään päämuuttoaika osuu usein maaliskuun puolivälistä kuun loppuun saakka. Viikon kuva on otettu Nokian Alasenlahdella 28.2.2021. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/2500 s, f/9, ISO 2500. Kuva: Juha Lehtinen
2021_10_valkoselkätikka.jpeg
Valkoselkätikka on yleistynyt runsaasti maassamme muutaman viimevuoden vaelluksen jälkeen. Nykyään tähän hienoon isoon tikkaan saattaa törmätä yhä useammassa paikassa. Kuvassa naaras valkoselkätikka kuvattuna 28.2.2021 Tampereen Iidesjärvellä Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2021_08 Pieni selviytyjä
Suomen pienin lintu hippiäinen on melkoisten haasteiden edessä sinnitellessään keskitalven pakkasissa. Tämä lintu viihtyi lumen keskellä Valkeakoskella 28.1.2021 Canon EOS-1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2021_07_punarinta.jpeg
Punarinta on jäänyt talvehtimaan Rantaperkiön kosteikolle. Oja pysyy osin sulana kovillakin pakkasilla. Paksu lumikerros antaa suojaa kylmää vastaan ja lähellä oleva Matin ruokinta auttaa selviytymään kevääseen. Kuvattu 12.2.2021 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_06_pohjantikka.jpg
Tämä pohjantikka löytyi kun huomasin, että kaarnaa oli pudonnut puun juurelle juuri sataneen lumen päälle. Kun katsoin ylös niin siinähän tikka naputteli. Pohjantikka elää hiljaista elämäänsä vanhoissa havumetsissä eikä sitä ole aina helppo löytää. Laji ei edes yleensä tule muiden tikkojen tapaan ruokinnoille. Kun pohjantikka hakkaa ja irrottaa puun kaarnaa, ääni ei kuulu kauas. Parhaiten se löytyykin hiljaisina, tyyninä päivinä. Viikon kuva on otettu 22.1.2021 Heikkilän metsässä Valkeakoskella. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. Kuva: Juha Lehtinen
2021_02_joutsenia.jpeg
Talvi alkaa pikkuhiljaa jäätää isompiakin järviä. Niinpä joutsenetkin joutuvat etsimään sulapaikkoja etelämpää. Viikon kuvassa on aikuisia ja nuoria laulujoutsenia sekä 2 nuorta kyhmyjoutsenta. Kyhmyjoutsenet ovat vähän nuoria laulujoutsnia tummempia. Kuvattu 5.1.2021 Tampereen Pyhäjärvellä. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2021_01_kuikka.jpg
Lauhan talven ansiosta isot järvet ovat pysyneet auki. Näillä näkymin ennusteet lupaavat pakkasia, mutta vielä on aikaa löytää viivyttelemään jääneitä vesilintuja. Kuikkaa ei usein näe talvella sisämaassa. Nämä kuikat - vanha ja nuori lintu - oleskelivat Näsijärvellä. Viikon kuva on otettu Tampereen Santalahden rannalta 20.12.2020. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. 1/80 s, f/9, ISO 2000. Kuva: Juha Lehtinen
2020_53_pikkuvarpunen.jpeg
Lintulaudoilla alkaa käydä kuhina, kun talvi etenee lunta on jo vähän maassa ja ilma viilenee. Kuvassa pikkuvarpuset kinastelevat, siitä kumpi pääsee lintulaudalle. Kuvattu Tampereella 20.1.2018 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_52_merikotka.jpg
10 vuotta sitten tähän aikaan lunta oli yleensä n.50cm. Kuva on otettu 25.1.2010 Parkanossa haaskalta. Canon 7D + FD 70-200 2.8 + 1.4x ,140mm polttovälillä. ISO 640. Toivottavasti saamme vielä joskus nauttia lumisesta luonnosta, sitä odotellessa HYVÄÄ JOULUA kaikille. Olavi Kalkko
2020_51 Kehitys kehittyy....jpg
Vanhaan "kunnon" diakuva-aikaan ei tätä pöllöä pystynyt dokumentoimaan. Kuvan ottoaika oli 15 minuuttia auringonlaskun jälkeen ja ilman lisävalaistusta. Kuvatessa oli vaikea edes nähdä lintua. Kameraan oli pakko lisätä herkkyyttä ja alivalottaa reilusti sekä luonnollisesti käsitellä lopputulosta kuvankäsittelyohjelman avulla. Hiiripöllöjä on näkynyt Pirkanmaalla ilahduuttavan runsaasti viime aikoina. Kyseinen lintu on kuvattu 7.12.2020 Sastamalassa. Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII. Valotusaika 1/1000 s ja ISO 10000. Kuvaaja Timo Havimo
2020_50_harmaahaikara.jpeg
Lämmin alkutalvi on pitänyt järvet ja matalat lahdet edelleen sulana. Niinpä ei harmaahaikarallakaan ole kiirettä muuttaa etelämmäksi, kun ruokaa riittää. Haramaahaikara on kuvattu 1.12.2020 Tampereen Vihilahdella Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2020_5_taviokuurna.jpg
Taviokuurna on mukavan värikäs talvipäivän piristäjä, sekä usein myös helppo ihailtava, sillä se mussuttaa pihlajanmarjoja tyytyväisenä ihmisestä välittämättä. Tämä komea koiras kuurna on viihtynyt nyt noin viikon Hallilassa Tampereella. kuvattu 25.1.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_49_pikkujoutsen.jpg
Ei se koko vaan asenne! Nokian Alasenlahdella pitkään viihtynyt pikkujoutsen paljastui melkoiseksi sisupussiksi. Laulujoutsen tuli kiusaamaan pienempäänsä. Tämäpä ei väistänytkään vaan iski nokallaan takaisin. Laulujoutsen jatkoi härnäämistä. Pikkujoutsen nosti itsensä mahdollisimman ylös ja pani edelleen vastaan. Laulujoutsen näytti hieman ihmettelevän asiaa, taivutti sitten kaulansa alas ja alkoi lopuksi syömään jotain. Pikkujoutsen katsoi hetken vierestä ja jatkoi sitten eteenpäin. Viikon kuva on otettu Nokian Alasenlahden pellolla 6.11.2020. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/500 s, f/9, ISO 400. Kuva: Juha Lehtinen
2020_49_mustapääkerttu.jpg
Mustapääkerttu Tampereen Hatanpään kartanon alueella. Villiviinin marjat maistuivat linnulle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun laji yrittää talvehtia kyseisellä paikalla. Lintu viihtyy vanhan navetan villiviinin oksistossa. Kuvan ottamisen aikana koiraslintuja oli kaksi. Kun toinen tuli paikalle, toinen alkoi ajaa sitä pois. Viikon kuva on otettu 20.11.2020. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex. Kuva: Juha Lehtinen
2020_48_tilhi.jpeg
Tilhiä ei tänä vuonna saatu kovinkaan paljoa nähdä, sillä suurin osa tilhistä muutti suoraan etelään juurikaan pysähtymättä. Sillä tilhien suosimat marjat olivat tänä vuonna vähissä. Keväällä saamme kuitenkin nähdä taas näitä kauniita lintuja, kun ne palaavat takaisin pohjoiseen. Kuvattu Rantaperkiössä Tampereella 8.3.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_47_alli.jpg
Iidesjärveltä löytyi alli 06.11.2020, jolla on päässä rajun näköinen kasvain. Linnuillakin on mitä erilaisempia sairauksia ja epämuodostumia. Niitä vain harvoin näkee ja pääsee kuvaamaan. Canon EOS 1Dx MkII + Fd 500mm II + 1.4x III, ISO 2500. Olavi Kalkko
2020_46 iso ja pieni.jpg
Kuvassa näkyvät takana olevan pikku- ja laulujoutsenen tuntomerkit. Pikkujoutsenen kaula on selvästi lyhyempi ja nokan kuviot eroavat toisistaan. Aina ei lintuja pääse tarkkailemaan näin läheltä ja lentävän tai lepäilevän pikkujoutsenen erottaminen laulujoutsenparvesta voi olla haastavaa. Kuva otettu 6.11.2020 Nokian Alasenlahdella. Kuvaaja Timo Havimo Canon 7d MkII + 600/4 MkIII x Ext. 2,0 MkIII
2020_45_keltasirkku.jpeg
Keltasirkku etsii syötävää tien pientareelta. Värikäs lintu lähes kätkeytyy syksyn lehtikarikkeeseen. Kuvasta löytyy kenties toinenkin lintu! Kuvattu 25.10.2020 Kangasalalla Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2020_44_valkoposkihanhi.jpg
Valkoposkihanhet muuttavat aamun sarastuksessa. Näsijärvi on tarjonnut tänä syksynä monta hienoa muuttonäytelmää. Viikon kuva on otettu 2.10.2020 Tampereen Santalahdessa. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/1250 s, f/9, ISO 2000. Kuva: Juha Lehtinen
2020_43_sepelhanhi.jpeg
Sepelhanhi ruokailee rauhallisesti kävelytien vieressä, keskellä asuin aluetta. Tällainen yksinäinen Siperiasta saapunut hanhi ei yleensä osaa pelätä ihmistä, vaan ruokailee rauhassa ohikulkijoista välittämättä. Kuvattu Pirkkalan Pereessä 22.10.2020 Nikon D500 + Nikkor 17-55mm f2.8 (40mm) Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_42_arosuohaukka.jpg
Kuvassa nuori koiras. Koiraaksi sen tunnistaa valkeasta silmän värikalvosta. Nuorella naaraalla värikalvo on tumma. Arosuohaukoja tavataan vuosi vuodelta yhä enemmän. Tämä arosuo tuli kuvaushollille Hämeenkyrössä Sarkkilanjärvellä 4.9.2020. Kuvattu isosta lintutornista. EOS 1 Dx Mk II + FD 500mm + 1.4x III, ISO 2000. Olavi Kalkko
2020_41 Hoh-hoijaa...jpg
Iidesjärven rannalla pitkään viihtynyt ja tiettävästi muuttomatkalle lähtenyt kehrääjä lienee pitkästynyt jatkuvasti seuranaan olleisiin kuvaajiin ja kuvien katsojatkin siitä julkaistuhin lukuisiin kuviin. Tässä kuitenkin vielä yksi niistä, tällä kerralla viikon kuvana Birdlife Pirkanmaan sivuilla.. Kuva otettu 29.9.2020 Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2020_41 Hoh-hoijaa...jpg
Iidesjärven rannalla pitkään viihtynyt ja tiettävästi muuttomatkalle lähtenyt kehrääjä lienee pitkästynyt jatkuvasti seuranaan olleisiin kuvaajiin. Kuvien katsojatkin lienevät jo kyllästyneet siitä julkaistuhin lukuisiin kuviin. Tässä kuitenkin vielä yksi niistä, tällä kerralla viikon kuvana Birdlife Pirkanmaan sivuilla. Kuva otettu 29.9.2020 Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2020_40_räkättirastas.jpeg
Rastaita on alkanut kerääntyä pelloille ja puistoihin. Pihlajanmarjat ovat räkättirastaiden mieliruokaa ennen syksyn muuttoa. Kuvan räkättirastas ruokailee Arboretumin rantapihlajassa. kuvattu 16.9.2020 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2020_4_kotka.jpg
Kuvan nuori ensimmäisen talven (2kv) maakotka kuvattu Parkanossa kuvauskojusta 28.2. 2005. Canon EOS 20D, FD 100- 400, ISO 400. Olavi Kalkko
2020_39_mehiläishaukka.jpg
Sattui kyllä niin erikoinen tapaus, ettei ole vastaavaa ikinä ollut. Olin seuraamassa muuttoa, kun lähimetsästä tuli lentäen nuori mehiläishaukka. Lintu alkoi kierrellä ympärilläni ja huuteli välillä. Muutaman kerran haukka syöksyi kohti ja ohitti aivan muutamien metrien päästä. Välillä lintu lensi kauemmaksi, mutta palasi sitten takaisin. Lintu kiersi minut viitisen kertaa ja lähti sitten samaan suuntaan, mistä oli tullutkin. En kyllä oikein tiedä, mikä oli nuorella haukalla mielessä. Viikon kuva on otettu Ylöjärven Tunturavuorella 27.8.2020. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/3200 s, f/8, ISO 1250. Kuva: Juha Lehtinen
2020_38_selkälokki.jpeg
Nuori selkälokki katselee nuorta harmaalokkia. Kuvattu Tarastenjärven kaatopaikalla 5.10.2019 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_37_mehiläishaukka.jpg
Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat mehiläishaukkojen muuttoaikaa. Pirkanmaalla on tuurin peliä nähdä muuttavia haukkoja. Kuvan vanha koiras tuli yläpuolelle kiertelemään Sastamalan Vehkakorvessa 19.8.2020 Canon EOS 1D Mk II + FD 500mm + 1.4x, ISO 2000. Olavi Kalkko
2020_36 mitähän tekisi.jpg
Pajulintujen muutto on ollut jo jonkin aikaa kovassa käynnissä. Tämä yksilö miettii yläpuolella lentävän ötökän syömäkelpoisuutta. Kuva otettu 9.8.2020 Iidesjärvellä. Canon 1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2020_35_mustarastaspoikanen.jpeg
Mustarastaan poikanen on eksynyt keskelle tietä. Kuvaushetken jälkeen poikanen pomppi reippaasti lähinurmikolle ja emokin tuli kohta ruokkimaan. Kyseessä varmaan toinen tai ehkä jo kolmas pesintä. Kuvattu Lielahdessa 23.08.2020. Apple iPhone 7Plus: Kuvaaja Pekka Turunen
2020_34_kuovisirri.jpg
Arktisten, kaukaa Siperiasta tulevien vanhojen sirrien ja muiden kahlaajien muutto on ehkä jännittävintä, mitä lintuharrastaja pääsee sisämaassa näkemään. Sopivalla kelillä ja hyvällä onnella sirriparvi löytyy, kun se menee hurjaa vauhtia järven pintaa pitkin tai välillä korkeammalla taivasta vasten. Vanhat sirrit muuttavat jo heinäkuussa. Nyt on nuorten arktisten sirrein aika. Viikon kuva on otettu Lempäälän Ahtialanjärvellä 18.7.2020. Vanha kuovisirri on pysähtynyt kesken muuton lepäilemään. Komea tiilenpunainen juhlapuku on jo vaihtumassa vaaleaan talvipukuun. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/2000 s, f/9, ISO 2000. Kuva: Juha Lehtinen
2020_33_fasaani.jpeg
Fasaanin äänen kuulee kauas, mutta harvoin pääsee näkemään kun se siipiä ravistellen toitottaa. Parhaiten huutelua kuulee keväisin, mutta fasaani koiras jaksaa toitottaa pitkälle kesään. Kuvattu Tampereella 2.6.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_32_pikkukultarinta.jpg
Kesäkuun alussa käväisi Pirkanmaalla harvinaisempi lintuvieras, pikkukultarinta. Lintu oli yhden iltapäivän tihkusateessa Tarastenjärven jätteenkäsittelyalueella. 5.6.2020, Canon EOS 7D Mk II + Fd 500mm II + 1.4x III, ISO 800, jalusta. Olavi Kalkko
2020_31 kuin silloin ennen
Viikon kuvaksi valikoitui tällä kerralla retrokuva 8 vuoden takaa. Iidesjärven lintutornilla on muisteltu kymmenen vuoden takaisia aikoja, jolloin tuntui olevan ja olikin paljon enemmän kuvattavaa kuin nykyään. Tämä johtunee monestkin syystä. Esimerkiksi taivaanvuohi ei ole tiettävästi tullut näin hyvin näkyviin moniin vuosiin. Kuvattu 15.7.2012 Canon EOS 1D MkIII + 500/4 x Ext. 1,4 MkII Kuvaaja Timo Havimo
2020_30_valkoposkihanhipoikue.jpeg
Valkoposkihanhien pesintä on nykyään hyvin tavallista etelärannikolla. Hanhet ruokailevat sitten mielellään merenrantapuistojen nurmikoilla, Helsingissä jopa Finlandiatalon puistoalueella. Sisämaajärvillä pesintä on ainakin vielä toistaiseksi vähälukuista. Tämä valkoposkihanhipoikue on kuvattu Kangasalan Villikanlahdella 18.7.2020 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2020_29_kalalokki.jpg
Tämä kalalokki oppi tänä kesänä tulemaan iltaisin pihallemme hakemaan Arttu-collien ruokakupista ruokaa. Lintu oli rohkea ja käveli vain muutaman metrin päässä. Lempeä Arttumme vain katseli ihmeissään, kun lokki tyhjensi sen ruokakippoa. Lintu saattoi käydä illan aikana kolme neljä kertaa. Se myös joi vesikupista. On mahdollista, että se kävi viemässä koirannappulat jossakin lähellä lähellä olevalle poikaselleen. Viikon kuva on otettu Tampereen Pyynikillä 21.6.2020. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/1000 s, f/9, ISO 10000. Kuva: Juha Lehtinen
2020_27_amerikan tukkasotka.jpg
Toukokuun alussa Kangasalan Kirkkojärveltä löytyi Pirkanmaalle uusi lintulaji, amerikantukkasotka. Lintu oli tosi hankala kuvattava, sillä se vietti muiden tukkasotkien kanssa aikaa järven keskiosalla suurimman osan ajastaan. Kävin paikalla 4 kertaa ja kulutin aikaa n. 20 t, jotta sain edes jonkinlaisia kuvia tästä mielenkiintoisesta vieraasta. Lintu oli vanha koiras. 8.5.2020, Canon EOS 7D Mk II + Fd 500mm II + 2x III, ISO 800 + jalusta. Olavi Kalkko
2020_26 paljon pieniä.jpg
Iidesjärven taviemolla oli peräti 11 poikasta hoidettavana (osa poikasista on kuvassa toisten takana). Oli ilahduttavaa nähdä, että muutkin kuin laulujoutsenet ovat onnistuneet pesinnässään järvelllä tänä kesänä. Vesilintupoikueet tuntuvat olevan muuten valitettavan vähissä. Kuva on otettu 10.6.2020 Iidesjärvellä. Canon EOS1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2020_25_pohjansirkku
Nykyään harvinaisen pohjansirkun löytäminen pesimäaikaan Pirkanmaalta on upea kokemus. Toukokuu 2020, Pohjois-Pirkanmaa. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja Lassi Kangasmäki
2020_24_viitakerttunen.jpg
Hii-deli-lyy, hii-deli-lyy. Mestarilaulajan ääni erottuu jo kaukaa. Tyyni ja lämmin kesäkuun yö tarjoaa elämyksen. Yölaulajat aloittavat esiintymisensä illan hämärässä, mutta saattavat jatkaa lauluaan vielä pitkälle päivään saakka. Satakielet ovat jo lopettelemassa laulujaan. Sen sijaan viitakertusen lauluaika on kiihkeimmillään. Rauhallisesti etenevä ja samaa sävelkuvioita monta kertaa toistava laulu on monipuolista ja taitavaa. Lintu voi laulaa useita tunteja yhteen menoon. Viitakerttusia tuntuu olevan tänä vuonna maastossa paljon. Laji on runsastunut viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti. Viikon kuvassa viitakerttunen laulaa Tampereen Iidesjärven vanhan kartanon maisemassa. Kuva on otettu 1.6.2020. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/1600 s, f/9, ISO 1600. Kuva: Juha Lehtinen
2020_23_valkoselkätikka.jpg
Valkoselkätikka on Pirkanmaalla harvinainen pesijä. Muutamat vaellus vuodet ovat kuitenkin vaikuttaneet sen yksilömäärään positiivisesti. Harva vaeltaja kuitenkaan asettuu pesimään, mutta muutaman pesivän parinkin lisäys on hieno ja merkittävä askel parempaa valkoselkätikka kantaa. Valkoselkätikka koiras pesällä 24.5.2020 Pirkanmaalla Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_22_hybridi .jpg
Huhtikuun lopulla Sastamalan Kiviniemen pelloilla lenteli sinisuo-arosuohaukka 2kv koiras. Erikoista ulkonäköä korosti linnun pyrstö, josta 1/2 oli nuoren ja toinen puoli jo vanhan linnun. Tosi erikoinen sulkiminen. 26.4.2020, Canon EOS 1Dx Mk II + 500mm II + 1.4x III, ISO 2000. Kuvattu autosta. Olavi Kalkko
2020_21 kaupunkikahlaaja.jpg
Pikkutyllistä on ilahduttavasti tullut varsin urbaani ja toisinaan hyvin luottavainen kaupunkikahlaaja. Kuvassa se ihmettelee Kaukajärven aaltoja ja kuvaajan tekemisiä. Kuvattu 10.5.2020 Canon eOS-1D X Mk II + 600/4 Mk lII x Ext. 1,4 Mk III Kuvaaja Timo Havimo
2020_20_teeri
Teerien soidin on loppumaisillaan, mutta vielä soilta voi niiden pulinaa kuulla. Pirkanmaa, huhtikuu 2020. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2020_19 hernepussi.jpg
Hernepussin ravistelua muistuttava laulu kuuluu nyt yhä useammassa paikassa. Hernekertut ovat saapuneet Pirkanmaalle. Laji on mustapääkertun ohella ensimmäisiä saapuvia kerttuja. Canon EOS 1D X MK II + 600/4 Mk III x Ext. 1,4 Mk III Kuvaaja Timo Havimo
2020_18_kurki.jpeg
Tämä kurkipari käyskenteli tiiviisti yhdessä Valkeakosken Linnasten pellolla viime viikon keskiviikkona matoja ja muuta ruokaa etsien. Peltoalueella lepäili useita kymmeniä kurkia. Edellispäivänä tiistaina 21.4. oli ollut kurkien päämuuttopäivä Pirkanmaalla. Kurkia muutti leveällä rintamalla ja isoja parvia havaittiin monessa paikassa. Lempäälän Pyhällönvuoren tornista laskettiin peräti yli 3000 muuttavaa kurkea. Vielä seuraavana päivänä kurkia muutti tuhansia. Kurkien pesimäkanta on ollut viime vuosina kovassa nousussa. Suolintu on laajentanut reviiriään mm. metsäjärville ja ruovikkoisille lintujärville. Viikon kuva on otettu 22.4.2020 Valkeakoskella. Sony a9 mk II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/1250 s, f/9, ISO 1250. Kuva: Juha Lehtinen
2020_17_teeri.jpg
Teerellä niinkuin metsollakin on ryhmäsoidin näin keväällä, jossa koiraat ottavat mittaa toisistaan. Kuvassa koiras teeret ovat juuri ottaneet yhteen lumen pöllytessä, Pohjois-Pirkanmaan suolla 16.4.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_16_lyhytnokkahanhi.jpg
Alkukevät on ollut hanhien juhlaa, niitä on löytynyt aivan hurjia määriä ja mikä parasta myös harvinaisempia lajeja. Lyhytnokkahanhia on löytynyt useita eri puolilta Pirkanmaata. Yksi Teiskosta Yrjölänkylältä. Paikka oli siitä hyvä, että sen hallitsi kohtuu hyvin autosta ja hanhet eivät juuri välittäneet kulkuvälineistä, jos ei poistunut autosta. 3.4.2020, Canon EOS 7D Mk II + 500mm II + 2x III, ISO 800. Olavi Kalkko
2020_15 kaksi erilaista..jpg
Viikon kuvassa metsä- (vas.) ja tundrahanhi. Molempia on näkynyt sadoittain Pirkanmaan pelloilla viime aikoina. Lajien erot näkyvät kuvassa selkeästi, tosin useimmiten hanhet ovat kauempana, eikä valaistus aina suosi niiden tunnistamista. Kuvat on otettu autosta 4.4.2020 Teiskon Velaatassa. Canon EOS 1 X MkII + 600/4 Mk III x Ext. 1,4 MkIII. Kuvaaja Timo Havimo
2020_14_töyhtöhyyppä.jpeg
Töyhtöhyypällä on menossa näihin aikoihin päämuutto. Takatalven yllättäessä ne voivat kuitenkin lähteä joukolla takaisin etelään. Takatalvi tarjoaa lintuharrastajille tilaisuuksia mukaviin havaintoihin, kun juuri saapuneet muuttolinnut saattavat kerääntyä isoiksi parviksi pelloille. Tämä kuva on otettu Sastamalan Kiikan kylässä. Kuva: Juha Lehtinen
2020_12_kanahaukka.jpg
Tämä nuori, toisen kalenterivuoden kanahaukka muutti Sastamalan Villilässä sunnuntaina 15.3.2020. Lintu tuli etelästä Huittisten suunnalta välillä kaarrellen ja sai peltoalueen töyhtöhyypät, naakat, varikset, kottaraiset ja räkättirastaat ilmaan. Lopulta lintu lähti tulemaan suoraan kohti, teki kaarroksen aivan yläpuolella ja jatkoi sitten matkaansa koillisen suuntaan varisten ja naakkojen jahdatessa sitä. Lintu voisi kokonsa puolesta olla koiras. Viikon kuva otettu 15.3.2020 Sastamalan Villilässä. Sony a9 II, 200-600 mm + 1,4 ex., (395 mm), 1/2000 s, f/8, ISO 1600. Kuva: Juha Lehtinen
2020_11_koskikara.jpg
Koskikarat alkavat hiljalleen vetäytyä takaisin pohjoiseen. Kuvassa koskikara lentää Herralankosken yllä Lempäälässä 8.2.2020 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2020_10_metso.jpg
Kevät on siinä vaiheessa, jolloin kanalintujen soidin alkaa. Etenkin metso on kärsinyt soidinpaikkojen tuhoutumisesta joka on ehkä yksi syy jokakeväiseen häirikkömetsojen esiintymiseen? Tämä häirikkö on kuvattu autosta Teiskosta 24.3.2017. Canon EOS 1D Mark IV + EF 70-200 2.8, ISO 640. Olavi Kalkko
2020_09 talven linnut.jpg
Viikon kuvassa täna talvena hyvin runsaana esiintyneet lähisukulaiset urpiainen ja vihervarpunen. Molemmat ovat viihtyneet ruokinnoilla isoinakin parvina. Niillä käykin parhaillaan melkoinen sirkutus, usein juuri kuvan lintujen pitämänä. Kuvat otettu 20.2.2020 Valkeakosken Jutikkalassa Canon EOS 1D X MKII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2020_08_taviokuurna.jpg
Viikon kuvassa Tampereella viihtynyt taviokuurna koiras. 4.2.2020 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2020_07_sarvipöllö.jpeg
Sarvipöllö päivälevolla suuressa lehtikuusessa Mältinrannassa. Kuvattu 31.01.2020 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2020_06_lapinpöllö.jpg
Lapinpöllön näkeminen on aina hieno kokemus. Niin jotain jännittävää on tämän lajin olemuksessa. Lapinpöllö ei pesimäajan ulkopuolella yleensä ihmisestä paljon välitä. Tämäkin vanha +4kv lintu keskittyi lähinnä tarkkailemaan pellolla liikkuvia jyrsijöitä. Viikon kuva on otettu 9.1.2020. Pirkanmaalla lapinpöllö pesinee muutaman parin voimin. Sony a9 II, 200-600 mm + 1,4 ex., 1/250 s, f/9, ISO 2000. Kuva: Juha Lehtinen
2020_02_hömötiainen
Viikon kuvassa hömötiainen pyörähtää ruokintapaikalla. Ylöjärvi. Canon 7D+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2019_9_merikotka.jpg
Merikotkia kerääntyy talvisin mm. Pyhäjärvelle verkkokalastajien ylijäämä kaloja syömään. Kuvassa nuori lintu Pyhäjärvellä Lempäälässä 23.2.2019 Nikon 500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2019_8_mustavaris.jpg
Myös linnuilla on jano ja talvella on harvoin tarjolla vettä, sen sijaan lunta löytyy miltei joka paikasta, jolla sammuttaa jano. Kuvan mustavaris on oleillut Tuomiokirkkopuistossa, jo jonkinaikaa. Canon EOS 1Dx Mark II + 500mm II + 1.4x III, ISO 1600. Olavi Kalkko
2019_52_harmaalokki.jpg
Älä ny pullaas tukehdu! Tämä nuori harmaalokki löysi täyden sämpyläpussin, sai sen avattua ja alkoi ahmia herkkuja nokan täydeltä. Viikon kuva on otettu Tampereen Tarastenjärven kaatopaikalla. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III, 1/1600 s, f/5,6, ISO 12800. Kuva: Juha Lehtinen
2019_50_kirjokerttu.jpg
Tampereen Veisussa viihtyi pari viikkoa jälleen tänä syksynä nuori kirjokerttu, joka sitten katosi ennen talvipinnabongareita. Kuvattu 25.11. Canon EOS 1Dx MkII, FD 500mm II, + 1.4x III, ISO 2000, jalusta. Olavi Kalkko
2019_49 punatulkku.jpg
Joulukorttien punatulkut ovat usein poseerausasennossa. Tämä lintu ei siihen suostunut. Kuva on otettu Tampereella 1.12.2019 ikkunan läpi testimielessä. Canon EOS1D X MkII + EF 100-400 IS II USM. Kuvaaja Timo Havimo
2019_48_kirjokerttu
Tampereella on viime vuoden marraskuun tapaan viihtynyt ennätysmyöhäinen kirjokerttu. Kuvassa viime vuoden yksilö. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2019_47_pikku-uikku.jpeg
Pikku-uikku on löytänyt matosen Arboretumin rantakarikosta. Lintu on viihtynyt Pyhäjärvellä marraskuun alkupuolelta lähtien. Kuvattu 5.11.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_46_jalohaikara.jpg
Jalohaikaroiden havaintomäärät räjähtivät Pirkanmaalla tänä vuonna kovaan nousuun. Havaintoja on Tiirassa peräti 179 kappaletta. Toki aika monet havainnot koskevat samaa tai samoja lintuja, joten eri yksilöiden lukumäärää ei ole helppo arvioida varmasti. Vielä kymenkunta vuotta sitten laji oli harvinaisuus. Vuosittain maakunnassa tehtiin vain muutama havainto. Havaintomäärät lähtivät kasvamaan viitisen vuotta sitten. Viime vuonna lajista ilmoitettiin jo 41 havaintoa. Syksyn tähän mennessä viimeiset jalohaikarat havaittiin Kangasalan Tiihalassa. Viikon kuvassa nämä linnut lentävät 17.10. Roineen rantaan ruokailemaan. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III, 1/400 s, f/5,6, ISO 1250. Kuva: Juha Lehtinen
2019_45_järripeippo.jpg
Järripeippo on syksyn myöhäinen muuttaja, välillä niitä jää myös ruokinnoille talvehtimaan. Kuvassa järripeippo koiras tepastelemassa oksalla Tampereella 25.11.2018 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2019_44_aavikkotasku.jpg
Nokialla Koukkujärven jätteenkäsittely laitoksella on ollut 24.10 lähtien ad koiras aavikkotasku. Lintu ei juuri välitä ympärillä olevista ihmisistä ja ruokailee aktiivisesti hyönteisillä, joita löytyy yllättävän paljon. Kuvattu 26.10. Canon EOS 1Dx Mk II, FD 500mm II + 2x III, jalusta, ISO 2500. Olavi Kalkko
2019_43 tiltaltti.jpg
Tiltaltit ovat mustapääkerttujen ja punarintojen ohessa viimeisiä hyönteissyöjiä ennen muuttoaan etelämmäksi. Tämä Iidesjärvellä 26.8.2019 kuvattu lintu hyppinee jo jossakin Välimeren maisemissa. Canon 1D X II + 600/4 III x Ext.1,4 III. Kuvaaja Timo Havimo
2019_42_töyhtötiainen.jpg
Viikon kuvassa töyhtötiainen. Nokia, lokakuu. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja Lassi Kangasmäki
2019_41_nuorikuikka.jpg
Nuori kuikka halkoo vedenpintaa Tampereen Särkijärvellä. Kuvattu 30.09.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_40_sinisuohaukka.jpg
Sinisuohaukka on harvinainen pesimälintu Pirkanmaalla, mutta muuttoaikoina sitä nähdään säännöllisesti. Useimmiten lintu löytyy partioimassa matalalla peltojen ja niittyjen päällä. Sinisuohaukkojen syysmuutto jatkuu lokakuun loppupuolelle saakka - ja lajista on myös talvihavaintoja. Tämä nuori koiraslintu saalisteli Valkeakosken Metsäkansan pelloilla 11. syyskuuta 2019. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/3200 s, f/5,6, ISO 8000. Kuva: Juha Lehtinen
2019_39_kirjosiipikäpylintu.jpg
Kirjosiipikäpylinnuilla on ollut tänä vuonna vaellusta, vaikka vaellus onkin hiipunut loppukesästä voi silti kirjosiipikäpylinnun havaita vielä maastossa. Kuvassa nuori kirjosiipikäpylintu poseeraa kuusen laatvassa. Kuvattu Kangasalla 24.8.2019 Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2019_38_pikkukiljukotka.jpg
Elokuun lopulla Kangasalta löydettiin Pirkanmaalle harvinainen lintu, pikkukiljukotka. Kotka pysyi paikalla lintuharrastajien iloksi vielä syyskuun ekan viikon. Itselläni oli mahdollisuus yrittää kuvia linnusta vain 30.8. Kangasala Kuhmalahti Pohja, Canon EOS 1Dx Mark II, FD 500 II + 2x III, ISO 3200, jalusta. Olavi Kalkko
2019_37_rautiainen_havimo.JPG
kuvattu Tampere Iidesjärvi. Vuosi 2010. Kuvaaja Timo Havimo. Rautiaisten muutto on käynnissä. Rautiaisen huomaa taivaalta kuuluvasta hihityksestä. Kalusto Canon 1 D MkIII+500/4x1,4
2019_36_pähkinähakki.jpg
Viikon kuvassa Ylöjärveläinen pähkinähakki. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2019_35_valkoposkihanhia.jpg
Valkoposkihanhia ruokailemassa Näsijärven rantanurmella, yksi hanhista tarkkailee aina ympäristöä toisten syödessä. Kuvattu Santalahdessa 22.08.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_34_kalatiira.jpg
Viimeistään näinä aikoina kalatiiran poikasten on opittava tulemaan toimeen omillaan. Kalatiiroja pesii ympäri Pirkanmaata. Pirkanmaan linnusto -kirjan mukaan 2000-3000 paria. Kalatiiran syysmuutto alkaa heinäkuussa. Suurin osa linnuista lähtee elokuun puoliväliin mennessä kohti eteläistä Afrikkaa. Viimeisiä viivyttelijöitä nähdään toki vielä syys- ja lokakuussa. Tämä nuori lintu kuvattiin Lempäälän Ahtialanjärvellä, josta on kunnostustöiden myötä tullut lajin ykköspaikka Pirkanmaalla. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/8000 s, f/7,1, ISO 1250
2019_32_ruokokerttunen.jpg
Heinä-elokuu ovat nuorten pesästä lähteneitten poikasten aikaa. Kuvassa nuori ruokokerttunen elämänsä alkutaipaleella. Valkeakoski Jutikkala, Canon EOS 1Dx Mark II, FD 500 II + 2x III, ISO 2000, jalusta. Olavi Kalkko
2019_31 nuori käki.jpg
Käet ovat liikkeellä monien muiden muuttolintujen ohella. Tämä nuori yksilö tuli tarkkailijoiden ihmeteltäväksi Iidesjärven tornilla. Kuva otettu 23.7.2019 Kuvaaja Timo Havimo Canon EOS-1D X Mk II + 600/4 Mk III x Ext. 1,4 Mk III
2019_30_kaakkuri.jpg
Viikon kuvassa kaakkuri nousukiidossa. Nokia 3.8.2018 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja Lassi Kangasmäki
2019_29_haarapääskyruokkii.jpg
Monta nälkäistä suuta odottaa ruokaa haarapääskyemolta. Molemmat emot tuovat tiheään tahtiin ötököitä jo hyvin lentokykyisille poikasilleen. Kuvattu Iidesjärven länsipäässä Viinikanojan suulla10.07.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_28_aroharmaalokki.jpg
Kaatopaikat ovat lokkitutkijoiden paratiiseja. Tuhansien lokkien joukosta voi löytää vaikkapa harvinaisen aroharmaalokin. Laji pesii Mustanmeren ja Kaspianmeren suunnalla, mutta levinneisyys ulottuu Puolaan saakka. Yleensä meille eksyneet linnut ovat noin vuoden ikäisiä eli toisen kalenterivuoden lintuja. Kuvassa oleva Tampereen Tarastenjärven kaatopaikalla tänä vuonna vieraillut yksilö on kuitenkin 3. kalenterivuoden ikäinen eli noin 2-vuotias. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III, 1/2000 s, f/8, ISO 1000
2019_26_pensassirkkalintu.jpg
Varsinaisten yölaulajien kiihkein aika alkaa olla pikkuhiljaa lopussa. Silti vielä löytyy matti myöhäisiä. Kuvan pensasirkkalintu lauloi Sastamalassa aktiivisesti. Canon EOS 1Dx Mk II + 500 II + 1.4x III, ISO 2500, auto piilokojuna. Olavi Kalkko
2019_25 punavarpunen.jpg
Punavarpusia on esiintynyt alkukesästä ilahduttavan runsaasti. Tämä, ei vielä täyttä väriä saanut nuori koiras lähti pienen laulutuokion jälkeen kohti pohjoista. Se saattoi olla myöhäisenä tulijana olla vielä muuttomatkalla ja palaa parin kuukauden päästä ehkä karmiininpunaisena. Kuva on Iidesjärveltä 12.6.2019 Canon 1D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 Mk III Kuvaaja Timo Havimo
2019_24_pohjantikat-2054.jpg
Myös pohjantikoilla riittää kiirettä poikasten ruokkimisessa. Välillä pesäkolon suulle muodostuu jopa ruuhkaa. Ylöjärvi 4.6.2019 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja Lassi Kangasmäki
2019_23_ruokokerttunen.jpg
Ruokokerttunen on yleisin kerttulintu iidesjärvellä. Kuvan lintu laulaa mielipaikallaan Iidesjärven etelärannalla. Kuvattu 28.05.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_22_lapintiira.jpg
Joskus linturetkellä näkee tilanteen, josta todennäköisesti aika harva on saanut valokuvan. Joka tapauksessa aika harvinainen tapahtuma lienee kyseessä. Pirkkalan Korteniityn tulvalammikosta löytyi 2.5.2019 lapintiira. Välillä tiira lenteli pellon päällä, mutta palasi aina lopuksi takaisin lätäkölle levähtämään. Jossain vaiheessa lintu lenteli Anian rantatien vieressä ja laskeutui pellolle. Ehdin ottaa muutaman ruudun. Kun katsoin ruutuja kameran takanäytöltä niin paljastui, että tiira oli saalistanut mehevän näköisen madon! Yleensä lapintiira syö hyönteisiä, äyriäisiä ja pieniä kaloja. Linnut ovat kuitenkin nokkelia: nälkäisenä pitkän muuttomatkan jälkeen ruokaa on pakko ottaa, mistä sitä saa. Sateinen sää oli nostanut madot esille lintujen iloksi. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/2000 s, f/5,6, ISO 2000
2019_20_sinitiainen.jpg
Sininen enkeli. Kaunis sinitiainen kuuluu lintumaailman voittajiin. Kannan runsastumisen syynä ovat muun muassa talviruokinnan yleistyminen ja talvien leudontuminen. Viikon kuva on otettu Ryydynpohjassa Tampereella. Kuva: Juha Lehtinen. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/250 s, f/5,6, ISO 2500
2019_20_harjalintu.jpg
Nokian Viholassa oli harjalintu noin viikon verran. 3.5 kävin paikalla ja löysin linnun heti. Kuvattu autosta, koska lintu tuntui aristavan kävelijöitä. Canon EOS 1Dx Mk II + 500 II + 1.4x III, ISO 2000. Olavi Kalkko
2019_2_allihaahka.jpg
Lempäälän Kuokkalankoskella viettää aikaansa naaras allihaahka, liekö sama kuin vuosi sitten? Canon EOS 1Dx Mk II + 500mm II + 1.4x ISO 2000, jalusta. 4.1.2019 Olavi Kalkko
2019_19 keltasirkku.jpg
Viikon kuvassa näkyvät hyvin viime lauantain Tornien Taistossa vallinneet arktiset olosuhteet. Välillä satoi lunta ja kuvan keltasirkkukoiras ankkuroitui kuvaajan harmiksi oksien väliin pysyäkseen puussa. Keltasirkut olivat kolean sään vuoksi lähes ainoita laulavia lintuja. Kuva on Nokialta 4.5.2019 Canon EOS1D X Mk.II + 600/4 mk III x 2,0 Ext.III. Kuvaaja Timo Havimo
2019_18_silkkiuikut-0261.jpg
Silkkiuikkujen soidin on parhaillaan käynnissä. Viikon kuva on otettu Ylöjärven Keijärvellä 22.4.2019 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2019_17_tukkasotkia.jpg
Tukkasotkia Iidesjärvellä. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi jo 2010 ja erittäin uhanalaiseksi vuodesta 2015 lähtien. Kuvattu Iidesjärven länsipäässä 21.04.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_16_metsähanhi.jpg
Kevään ilmiö. Tundrametsähanhien ja tundrahanhien keväiset isot parvet Suomessa ja myös Pirkanmaalla eivät lakkaa ihmetyttämästä. Ei siitä nyt ole hirveän pitkä aika, kun tundrahanhi oli Pirkanmaalla jopa pieni harvinaisuus. Nyt ei ole tavatonta nähdä jopa muutaman sadan linnun tundrahanhiparvia. Hanhet viihtyvät ja ruokailevat erityisesti kyntämättömillä sänkipelloilla ennen kuin jatkavat matkaansa Venäjälle. Kuva: Juha Lehtinen. Viikon kuva on otettu Vesilahden Koskenkylässä 10.4.2019. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/2500 s, f/7,1, ISO 5000
2019_14_virtavästäräkki.jpg
Nokialla Siuronkoskella viivähti pari päivää virtavästäräkki koiras. Kuva otettu 30.3. Canon EOS 1 Dx Mk II + 500mm II + 1.4x III, ISO 1600, jalusta. Olavi Kalkko.
2019_13 kevään ääni.JPG
Kalalokit saapuvat piakkoin järvien rannoille ja kertovat äänekkäästi kevään tulosta. Kuva otettu Hatanpäällä huhtikuun alussa. Canon EOS-1D Mark III + 500/4 x Ext. 1,4 Kuvaaja Timo Havimo
2019_12_kiuru.jpg
Kevään ensimmäiset kiurut havaittiin Pirkanmaalla tänä vuonna jo helmikuussa. Viikon kuvan kiuru on kuvattu keväällä 2018 Hämeenkyrössä. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2019_11_tilhi.jpg
Tilhille kelpaavat koristeomenapuun kurttuiset ja käyneet hedelmät. Kuvattu Tampereella Arboretumissa 08.03.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_07 telkkä.jpg
Muutolta palaavia telkkiä odotellessa on sulissa nähtävissä talvehtivia lintuja. Kuvassa on vaihtopukuinen koirastelkkä. Kuva on otettu Lempäälän Herralankoskella joulukuussa 2016. Canon EOS 1D X Mk II + 500/4 x 1,4 Ext. III. Kuvaaja Timo Havimo
2019_06_viiksitimali.jpg
Viikon kuvassa Urjalan Kortejärvellä kuvattu viiksitimali. Kuva on otettu 3.1.2019, tällöin paikalla oli ainakin 5 yksilöä. Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2019_05_hippiäinen.jpg
Hippiäinen liikkuu vilkkaasti kuusen oksilla Rantaperkiössä. Kuvattu 18.01.2019 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2019_04_valkoselkätikka.jpg
Valkoselkätikan näkeminen on aina mukava talviretken piristys. Viikon kuva on otettu Kangasalla 9.1.2019 Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/500 s, f/5,6, ISO 5000
2019_03_pyrstötiainen.JPG
Pyrstötiainen ruokinnalla. Kuvattu 2.1.2019 Tampereella Nikon 7200+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2019_01 pienelle evästä.jpg
Valkeakoskella jonkin aikaa viihtynyt pikku-uikku löytää koskesta hyvin syötävää. Välillä se nappaa kalan, kuvassa sen nokassa on joku koteloonsa verhoutunut ötökkä. Kuva on otettu tapaninpäivänä ja siitä voi erottaa hieman tänä talvena harvinaista auringon kajastusta. Canon EOS-1D X MkII + 500/4 x Ext. 2,0x MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2018_52_fasaani-7965.jpg
Viikon kuvassa korea koiras fasaani. 23.12.2018 Ylöjärvi Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_51_mustarastas.jpg
Mustarastaita on viime talven tapaan jäänyt tänäkin vuona runsaasti talvehtimaan Pirkanmaalle. Kuvan nuori koiraslintu on kuvattu 16.12.2018 ruokintapaikalla Rantaperkiössä. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_50_hiirihaukka.jpg
Hiirihaukan voi löytää talvellakin Pirkanmaalla. Usein se tarkkailee jonkin pellon laidalla. Tämä nuori lintu etsi saalista Hämeenkyrön Haukijärvellä. Samalla peltoaukealla on havaittu myös piekana sekä tuulihaukka. Viikon kuvassa hiirihaukka. Kuvattu 3.12.2018 Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/160 s, f/7,1, ISO 1250
2018_49_lapintiainen.JPG
Tiira-lintutietopalveluun kirjattujen havaintojen perusteella tiasilla on ollut nyt erittäin voimakas vaeluusvuosi. Lapin-, sini- ja talitiaisilla vaellus oli voimakkaampaa kuin kertaakaan aikaisemmin, tiira-havaintojen mukaan. Kuvassa on lapintiainen Tampereen Pyynnikillä 28.11.2018 Nikon 7200+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_48_kirjokerttu.jpg
Viinikassa Lampitien ok-talojen omenapuissa ja pensaissa on jo yli 3:n viikon ajan viihtynyt nuori (1kv) kirjokerttu selviytyen ensimmäisistä pakkasista. Toivotaan linnulle menestystä ja leutoja ilmoja. Canon EOS 1Dx MkII + 500mm II + 1.4x III, ISO 2000, jalusta.
2018_47 Moviestar.jpg
Tämä pilkkasiipi esitteli itseään filmitähden lailla sukellellen samalla simpukoita syötäväkseen. Luultavasti sen on lähiaikoina suunnattava sinne, mihin -70-luvun samannimisessä laulussa pyydettiin tulemaan. Lintu kuvattu Iidesjärvellä 17.11.2018 Canon EOS-1D X MkII + 500/4 x 2x Ext. III. Kuvaaja Timo Havimo
2018_46_kuhankeittaja7311.jpg
Isänpäivänä Tampereen Hyhkystä löytyi Pirkanmaalla harvinainen kuhankeittäjä. Kuhankeittäjä, 11.11.2018 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_45_kyhmyjoutsenpari.jpg
Kyhmyjoutsenpari Kaukajärvellä. Kuvattu 23.10.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_44_aavikkotasku.jpg
Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys teki lokakuun puolivälissä syysretken Utön saarelle. Neljän päivän aikana nähtiin yli 80 lajia. Havainnoista mainittakoon muun muassa yli tuhannen merisirrin parvi, kymmeniä tuhansia alleja, kaksi muuttohaukkaa, sepelrastas, suopöllö sekä riskilöitä. Eksoottisin lintu oli toisena retkipäivänä löytynyt aavikkotasku. Laji on havaittu Suomessa 27 kertaa, Pirkanmaalla kahdesti. Viikon kuvassa on aavikkotasku. Kuvattu 19.10.2018. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/2500 s, f/7,1, ISO 1600
2018_43_talitiainen.JPG
Talitiainen juuri lähdössä palotikkailta kaikki sulat levällään. Kuvattu 6.10.2018 Nikon 7200+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_42_hiirihaukka.jpg
Tämä nuori hiirihaukka saalisteli onnistuneesti myyriä yli kuukauden Kiikan ja Äetsän väliseltä tie osuudelta tien penkalta. Canon EOS 1Dx MkII + 500mm II + 1.4x III, ISO 1600, piilokojuna auto, jota haukka ei pelännyt. Olavi Kalkko
2018_41 virtavästäräkki.jpg
Hatanpään arboretumissa viihtyi virtavästäräkki syyskuussa. Lintu oli varsin arka ja nähtiin vain silloin tällöin. Kuvan yksilö tuli oma-aloitteisesti hyvälle kuvausetäisyydelle 23.9.2018. Canon EOS1D-X MkII + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2018_40_pähkinähakki.jpg
Lähikuvassa pähkinähakki. Syksyisin pelottomat hakit ovat helposti kuvattavissa niiden kerätessä sebramännyn siemeniä talvea varten. Ylöjärvi 20.9.2018 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_39_kanadanhanhia.jpg
Kanadanhanhia on kerääntynyt ruokailemaan matalaan lahteen ennen muuttomatkaa. Kuvattu Lielahdessa 23.09.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_38_pähkinähakki.jpg
Eksoottinen pähkinähakki on suurimman osan vuotta aika piilotteleva laji. Tähän aikaan vuodesta linnut näyttäytyvät kuitenkin avoimesti, sillä ne keräävät talvea varten ahkerasti sembramäntyjen siemeniä ja kuljettavat niitä kätköihin. Pähkinähakki on harvalukuinen pesimälintu Pirkanmaalla. Pirkanmaan kanta on 20–40 paria. Kanta syntyi itäisten vaellusten jäljiltä. Viikon kuva on kuvattu 10.9.2018 Tampereen Iidesjärvellä. Kuva: Juha Lehtinen
2018_37_kapustarinta.JPG
Kapustarintojen muutto alkaa jo hiipua, mutta vielä liikkuu ainakin nuoria lintuja. Kuvassa nuori lintu Tampereen Santalahdessa. Kuvattu 9.9.2018 Nikon d7200+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_36_varpuspöllö.jpg
Varpuspöllö löytyy nykyään helpoiten kuvattavaksi, jos tietää asutun pöllön pöntön. Kuvan pöllö asustelee Hämeenkyrössä ja sai tänäkin vuonna 5 poikasta lentoon. Canon EOS 1Dx MK II + 100-400 II. ISO 1600. Olavi Kalkko
2018_35 nuori tikli.jpg
Syksyllä nuorten lintujen tunnistaminen voi tuottaa päänvaivaa. Kuvan nuori tikli näyttää hyvinkin erilaiselta kuin koreat vanhat linnut. Monien muiden lintulajien kohdalla on samoin. Kannattaa olla tarkkana! Tikli on kuvattu 22.8.2018 Tampereen Iidesjärvellä Canon EOS-1 X MkII + 500/4 x 1,4 ext. MkIII Kuvaaja Timo Havimo
2018_34_kaakkurit-5413.jpg
Viikon kuvassa kaakkurit syyssoitimella. Nokia 3.8.2018 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_33_lapinsirri.jpg
Lapinsirri Näsijärven rantakivellä. Kuva on otettu Santalahdessa 10.8.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_32_selkälokki_6296.jpg
Kaunis mustaselkäinen selkälokki pesii Pirkanmaalla tyypillisesti järvenselillä, mutta kaikkein helpointa niitä on katsella Tampereen Tarastenjärven kaatopaikalla. Keskikesällä siellä voi oleskella jopa yli 300 selkälokkia. Mustaselkäisen fuscus-nimirodun kannasta puolet pesii Suomessa. Pirkanmaan kanta lienee noin 450 paria, koko maan 6 000-8 000 paria. Näinä päivinä alkaa selkälokin muutto kohti Afrikkaa. Kuva: Juha Lehtinen Viikon kuva on otettu 18.6.2018 Tampereella Tarastenjärvellä. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/8000 s, f/9, ISO 1250
2018_31.jpeg
Pohjantikka koiras tuomassa ruokaa poikasilleen. Pesässä oli ainakin kolmae poikasta, joten molemmat emot saivat olla hakemassa koko ajan ruokaa. Kuvattu Tampereen Hervannassa 19.6.2018 Nikon d7200+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_30_sarvipöllö.jpg
Ruoveden Ruhalassa saalisteli yhteistyökykyinen sarvipöllö 14.6 suopöllön sijaan, jota lähdin hakemaan. Canon EOS 1Dx Mk II, 500mm II+ 1.4x III, ISO 1250. Olavi Kalkko
2018_29 Suomen kakkonen.jpg
Pesimälintuna peipon jälkeen kakkoseksi pudonneen pajulinnun ensimmäiset yksilöt alkavat liikehtiä. Tämä lintu on varsin keltainen, kuten monet nuoret linnut. Kuva otettu 10.7.2018 Iidesjärven rantapajukossa. Kuvaaja Timo havimo Canon EOS-1D X Mk II + 500/4 x 1,4 Ext.
2018_28_ruokosirkkalintu.jpg
Ruokosirkkalintu viihtyi Ylöjärvellä Harhalanlammen ruovikossa noin viikon ajan kesäkuun alkupuolella. 12.6.2018 Canon 7D II+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_27_räystäspääsky.jpg
Räystäspääsky hakemassa pesäsavea hulevesilammikolta Vuoreksessa. Kuva on otettu 24.6.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_25_vesipaasky.JPG
Vesipääsky on myöhäinen muuttaja, se muttaa toukokuun loppupuolelta kesäkuun alkuun. Kuvattu: Tampereen Sorsapuistossa 5.6.2018 Nikon 7200+Nikkor 400mm f2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_24_punapäänarsku.jpg
Toukokuun alussa Kangasalan Kirkkojärvellä viihtyi jonkin aikaa punapäänarsku koiras, jonka kuvaaminen oli hiukan hankalaa, tiheän ruovikon ja toivottoman valon takia. Canon EOS 5D Mark IV, 500mm II+ 2x III, ISO 1600, jalusta ja tarkennus käsin ruovikon läpi. Olavi Kalkko
2018_23 Laululento Tampere.jpg
Useimmat linnut laulavat oksalla istuen, mutta muutamat lajit pyrähtävät lisäksi lentoon samalla laulaen. Pääosin järvien rannoilla esiintyvä ruokokerttunen kiipeää laulaessaan korren tai pajunoksan päähän ja tekee lyhyen laululennon. Tämä jo laskeutumassa oleva lintu lauloi Iidesjärvellä 29.5.2018. Canon EOS-1D X + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2018_22_pyrstötiainen.jpg
Pyrstötiainen Ylöjärvellä 6.5.2018 Canon 7D II + 400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_21_töyhtöhyypät.jpg
Töyhtöhyyppien soidinkisailua rantapellon yllä, meno on näyttävää ja äänekästä. Kuva on otettu Kangasalalla 19.5.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_20_härkälintu.jpg
Tampereen Viinikan Pahalampi on erikoinen paikka. Härkälintupariskunta saapuu vuosi toisensa jälkeen lammelle. Tämä kuva todistaa, että pesimävarmuusindeksi on näiden lintujen kohdalla hyvin korkealla. Viikon kuva on otettu 30.4.2018. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/2000 s, f/5,6, ISO 3200
2018_20_härkälintu.jpg
Tampereen Pahalammen härkälintupariskunta ruokki ahkerasti poikasiaan vesihyönteisillä. Tiiviimmin emoaan seurannut poikanen sai ravintoa enemmän kuin sivusta seurannut. Toki molemmille ruokaa tuntui riittävän yllin kyllin. Viikon kuva on otettu 18.6.2018. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/1600 s, f/7,1, ISO 800
2018_19_hernekerttu.JPG
Hyönteissyöjät tulevat, kertut, kerttuset ja monet muut. Kuvassa on hernekerttu Iidesjärvellä 5.5.2018 Nikon D7200+Sigma 120-300mm f/2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_18_jalohaikara.jpg
Pois alta! Joutsenet Iidesjärvellä häätivät muutaman joutsenen pois ja takaisin tullessaan laskeutuivat jalohaikaran päälle. Jallu ehti alta pois. 23.4.2018. Canon EOS 7D Mark II, 500mm II+1.4x III, ISO 800. Olavi Kalkko
2018_17 mandariinisorsa, Vesilahti.jpg
Paljon kiinnostusta herättänyt mandariinisorsakoiras on saanut seurakseen sinisorsanaaraan, joka nöyttöää seuraavan sitä tiiviisti. Korea vieras ahdistelee välillä sinisorsanaaraan puolisoa. Pariskunta on kuvattu Vesilahden Laukossa 18.4.2018. Canon 1D X Mk II + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2018_16_pikkujoutsen.jpg
Joutsenparvet kannattaa katsoa tarkasti läpi pikkujoutsenten varalta. Pikkujoutsen Sastamala 7.4.2018 Canon 100D+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_15_västäräkki.jpg
Västäräkkejä on havaittu monin paikoin ympäri Pirkanmaata. Kuvan västi ihmettelee vielä varsin lumista maisemaa, pelloilla ei ole vielä edes pälviä. Kuva on otettu Kangasalan Liuksialassa 8.4.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_14_laulujoutsen.jpg
Kevät on tänä vuonna edennyt hitaasti. Vasta muutamia alkukevään lajeja on saapunut Pirkanmaalle. Laulujoutseniakin on maastossa tavanomaista vähemmän. Talvisesta maisemasta huolimatta joutsenilla on jo soidinmenot käynnissä. Tämä pariskunta kuulutti kevättä Nokian Alasenlahdella. Viikon kuva on otettu 24.3.2018. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/2500 s, f/5,6, ISO 2000
2018_13.jpeg
Kuvassa on talvesta selvinnyt peippo. Kuvattu 21.1.2018 Rantaperkiössä Nikon D7200+Sigma 120-300mm f/2.8 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_12_teeri.jpg
Teeren ja metson soidin on jo täydessä käynnissä. Soidin alkaa jo parhaimmillaan helmikuussa ja todellinen rähinä on ns. naarasviikoilla yleensä huhtikuun pari viimeistä ja toukokuun eka viikko. Orivesi 9.4.2011. Canon EOS 1D Mark IV, 500mm, ISO 640, piilokoju. Olavi Kalkko
2018_11 mustarastas.jpg
Iso osa mustarastaista viettänyt talvensa ruokintapaikkojen läheisyydessä ja ne alkavat valmistella pesintää laulaen jo innokkaasti. Kuvan mustarastaskoiras oli Härmälässä 18.2.2017 Canon 1D X Mk II + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2018_10_koskikara.jpg
Viikon kuvassa yksi Siuronkosken koskikaroista. 2.3.2018 Canon 1D IV+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2018_09_puukiipijä.jpg
Puukiipijä liikkuu vilkkaasti kuusen rungolla ja etsii syötävää. Kuva on otettu Suolijärvellä 25.02.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_08_huuhkaja.jpg.jpg
Joka talvi muutama huuhkaja tulee talvella etsimään ravintoa kaupunkiympäristöstä. Havaintoja on vuosien mittaan jopa aivan ydinkeskustaa myöten. Viikon kuva on otettu 11.2.2018. Kuvassa huuhkaja (Bubo bubo) torkkuu Tampereen Kalevankankaan hautausmaan kuusessa eikä juurikaan välittänyt variksista, jotka yrittivät häätää sitä pois. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/125 s, f/7,1, ISO 1600
2018_07_palokarki
Palokärki talven lumisessa maisemassa. Kuvattu 21.1.2018 Rantaperkiössä. Nikon 7200+Sigma 120-300mm 2.8f kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_06_maakotka .jpg
Monien lintulajien selviytyminen talvesta helpottuu talviruokinnan avulla, niin pienten kuin suurten. Kuvan nuori ensimmäisen talven (1T) 2kv maakotka on kuvattu Parkanossa 4.3.2005. Canon EOS 20D, EF 100-400, ISO 400, piilokoju. Olavi Kalkko
2018_03_sarvipöllö.jpg
Sarvipöllö tähyilee kuusessa Pyhäjärven rannan tuntumassa. Kuva on otettu Rantaperkiössä 11.01.2018 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2018_02_tuulihaukka.jpg
Tuulihaukka on jäänyt talvehtimaan Tampereen Santalahden alueelle. Rannalla oleva masto on linnun mielipaikka, josta se tähyilee. Lintu ilmestyi Santalahteen ilmeisesti jo lokakuun lopulla. Talven aikana tulihaukka on nähty Pirkanmaalla myös Sastamalassa ja Nokialla. Viikon kuva on otettu 4.12.2017. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III 1/1000 s, f/5,6, ISO 2000
2018_01_vihervarpunen
Vihervarpunen on yksi monien pihojen peruslaji. Kuvattu Viinikassa 22.12.2018 Nikon 7200+Sigma 120-300mm 2.8f kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2018_ 05 allihaahka; Lempäälä.jpg
Viimeviikkoisen koirasallihaahkan kuvan jatkeena saman lajin naaraspukuinen yksilö, joka viihtyi pitkään telkkien seurassa Lempäälän Herralankoskella. Canon 1D X MkII + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_52_pikkukäpylintu.jpg
Tämä syksy on ollut mm käpylintujen runsauden aikaa. Yrjöläntiellä on parhaimmillaan ollut 20 pikkukäpäriä. Käpylinnuista se jota odotin ei osunut kertaakaan kohdalle, siipijuovallinen. Canon EOS 7D Mark II, EF 500 IS II, 1.4x III, jalusta, ISO 800
2017_51 marjalintu.jpg
Räkättirastaat tyhjentävät parhaillaan pihlajia marjoista. Marjat katoavat todella nopeasti lintujen kurkkuihin, sen huomaa hyvin niitä kuvatessa. Kuvan lintu ruokaili Kaukajärvellä 10.12.2017 Canon EOS1D X Mk II + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_50_tilhi-0804.jpg
Tilhet tyhjentävät vauhdilla pihlajia marjoista. Canon 1D Mark IV + 400/5.6 Kuvattu Lempäälässä 6.11.2016 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_49_järripeippo.jpg
Järripeipolle maistuvat orapihlajan marjat Hatanpäällä. Kuva on otettu 2.12.2017 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_48_laulujoutsen.jpg
Sanotaan, että joutsenen lento on kuin runoilijan kynästä. Laulujoutsenet tuovat elämää loppuvuoden lintumaailmaan, kun muut lajit ovat jo vähissä. Joutsenen syysmuuton huippu on siirtynyt Pirkanmaalla koko ajan myöhäisemmäksi. Marraskuun puolivälissä Pirkanmaalla oleskeli yhä 8 000 laulujoutsenta. Joutsenet jatkavat matkaa etelään seuraavien kylmien pohjoisten virtauksien myötä. Viikon kuva otettu 21.10.2017 Akaan Käyrälässä. Kuva: Juha Lehtinen
2017_47_valkoselkatikka.jpg
Rantaperkiössä on ollut vajaan kuukauden ajan kaksi valkoselkätikkaa koiras ja naaras. Kuvassa naaras. Kuvattu 18.11.2017 Rantaperkiössä Nikon 7200+Sigma 120-300mm 2.8f kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2017_46_kanahaukka 2.jpg
Kanahaukka tarkkailemassa mahdollista saalistuskohdetta Iidesjärven itä letolla, asian teki tyhjäksi räkättiporukka, joka ei antanut hetken rauhaa haukalle. 12.10.-17. Canon EOS 7D Mark II, EF 500 IS II + 1.4x III, ISO 800
2017_45 väsynyt huuhkaja.jpg
Huuhkaja haukotteli aurinkoisena iltapäivänä Iidesjärven rantamaisemissa. Liekö väsymyksen syynä ollut juuri nautittu välipala, suupielten ollessa vielä veren punaamat. Kuva otettu 3.11.2017 EOS 7D MkII + 500/4 x 1,4 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_44_pulmuset-0840.jpg
Pulmusia on nyt liikkeellä Pirkanmaalla. Kuva otettu Tampereella 10.11.2016 Canon 1D Mark IV + 400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_43_sepelhanhi.jpg
Sepelhanhi viihtyi lähes kaksi viikkoa joutomaalla Santalahdessa. Kuva on otettu 15.10.2017 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_42_pikkujoutsen.jpg
Lauantaina 14.10.2017 Akaan Metsä-Paavolassa odotti yllätys. Yhdeksän pikkujoutsenen parvi lepäili tulvalammikossa haapanoiden kanssa. Lisäksi yksinäinen kymmenes pikkujoutsen tallusteli läheisellä pellolla. Pirkanmaan linnusto -kirja ei mainitse yhtäkään näin suurta paikallista lepäilevää parvea Pirkanmaalta. Viikon kuvassa osa 9 linnun parvesta. Kuva: Juha Lehtinen
2017_41_suosirri.JPG
Viimeiset suosirritkin lähtevät nyt. Kuvassa on suosirri. Kuvattu Akaassa 1.10.2017 Nikon 7200+Sigma 120-300mm 2.8f kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2017_40_leppälintu.jpg
Monet nuoret koiraslinnut ovat varsin erilaisia kuin juhlapukuiset ad koiraat. Kuvassa 1kv nuori koiras leppälintu, joka on sulkimassa ensimmäiseen aikuispukuun. 12.8.2017 Lukonmäki. Canon EOS 7 D Mark II, EF 500mm, ISO 800. Olavi Kalkko
2017_39 mehiläishaukka, European Honey Buzzard; Tampere Finland; copyright Timo Havimo.jpg
Mehiläishaukat ovat jo pääosin lähteneet muuttomatkalleen monien muiden kaukana etelässä talvehtivien lintujen tapaan. Kuvan mehiläishaukka lenteli Iidesjärvellä 20.8.2017. Canon EOS-1D X + 5004 x 1,4 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_38_palsasirri-1550.jpg
Viikon kuvassa Akaan Käyrälästä löytämämme palsasirri. 6.9.2017 Canon 1D mark IV+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_37_tylli.jpg
Tylli aallonmurtajalla Santalahdessa. Viikon kuva on otettu 10.9.2017 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_36_sorsa.jpg
Osa sorsista oppii jo pienestä pitäen, että ihmiseltä saa ruokaa. Tampereen Hatanpään Arboretumin puiston vierailijoiden suurta huvia on myös kesäisin ruokkia sinisorsien ja telkkien sekä nauru- ja kalalokkien poikasia samalla, kun he ihailevat hienoa kasvitieteellistä puutarhaa. Viikon kuva on otettu Tampereen Hatanpäällä 12.8.2017. Kuva: Juha Lehtinen iPhoto 5
2017_35_nokikana_poikanen.JPG
Nokikanan poikanen taiteilee naurulokin vanhan pesän päällä. Kuvattu Tampereen Iidesjärvellä 9.7.2017 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola. Nikon D7200+Sigma 120-300mm2.8f
2017_34_lehtokurppa.jpg
Liikenteen aiheuttamat lintukuolemat ovat täysin turhia. Tämä auton kanssa törmännyt lehtokurppa löytyi Sorilasta heinäkuun puolivälissä. Canon EOS 1D Mark IV, EF 16-35/4L, 16 mm, ISO 200. Olavi Kalkko
2017_33 mustahaikara, Black Stork; Ruovesi Finland; copyright Timo Havimo.jpg
Ruoveden Muroleessa piipahti vajaan vuorokauden ajan kaksi nuorta mustahaikaraa. Kuva otettu kyseisistä linnuista 12.8.2017 Canon EOS-1 X + 500/4 x 1,4 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_32_phalob010-1.jpg
Viikon kuvassa on heinäkuussa muuttomatkallaan Pirkanmaalle pysähtynyt vesipääsky. Canon 1D mark IV+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_31_pikkulepinkäinenruokkii.jpg
Pikkulepikäisen ruokintahetki matalan kuusen latvassa. Viikon kuva on otettu 25.7.2017 Kanasalalla Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_30_kuovisirri.jpg
Vanhojen kuovisirrien päämuutto etelään tapahtuu yleensä heinäkuun loppupuolen tienoilla. Nuoret linnut tulevat sitten kuukautta myöhemmin. Nämä vanhat linnut suosirrien seurassa on kuvattu Lempäälän Ahtialanjärvellä. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II + 1,4 ex. III. 1/640 s, f/20, ISO 2000.
2017_29_nuorinaurulokki.JPG
Nuori naurulokki kesäaamun kauniissa valossa. Tampere Pahalampi 29.7.2017 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola. Nikon D7200+sigma 120-300f2.8
2017_28_punapäälepinkäinen.jpg
Toukokuun lopussa Urjalan Kortejärvellä oli punapäälepinkäinen pari päivää paikalla. Löytöpäivän ip alkoi tihuttaa vettä. 27.5.2017. Canon EOS 7D Mark II, 500mm+1.4x, Iso 800, jalusta. Olavi Kalkko
2017_27 sepeltasku Ylöjärvellä; copyright Timo Havimo.jpg
Ylöjärvellä jonkin aikaa viihtynyt ja paljon kiinnostusta herättänyt sepeltasku ei ollut oikein poseerauspäällä, eikä näyttänyt kuvassa järripeippomaista rintaansa. Tänä kesänä harvinainen lämmin ja tyyni päivä (29.6.) vaikeutti lämpöväreilyineen kuvaamista, ainakin tieltä käsin. Sepeltaskua ei ainakaan tulevaisuudessa pidettäne omana lajinaan. Lintu viihtyy Ylöjärvellä hyvin pensastaskujen seurassa. Canon EOS 1-D X + 500/4 x 2,0 Ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_26_mustaleppälintu-.jpg
Mustaleppälintuja pesii Pirkanmaalla lähinnä erilaisilla tehdasalueilla. Tampere 21.6.2015 Canon 7D+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_25_pensassirkkalintu.jpg
Suviyössä kuuluu taukoamatonta sirninää, pensasirkkalintu on laulutuulella. Viikon kuva on otettu 9.6.2017 Niemenrannassa Lielahdessa Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_24_kalatiira.jpg
Aina yhtä tyylikkään näköinen kalatiira on melko yleinen laji Pirkanmaalla. Pirkanmaan linnustokirjan mukaan maakunnan kanta on 2000–3000 paria. Runsaimmin kalatiiraa tavataan pesimäaikana isoilla järvenselillä, mutta esimerkiksi Lempäälän Ahtialanjärvellä kanta on saatu kasvamaan kunnostustoimien ansiosta jo yli 90 pesivään pariin. Kalatiira pesii myös muun muassa teollisuuskiinteistöjen katoilla. Viikon kuva on otettu Tampereen Iidesjärvellä. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. 1/4000 s, f/7,1, ISO 3200
2017_23_viitakerttunen.jpg
Yön taituri. Viitakerttunen on yksi maamme taitavimmista matkijoista ja hienoimmista yölaulajista. Toukokuun lopussa ja kesäkuun alku puolella aina juhannukseen asti on hyvä hetki kuulla viitakerttunen ja muitakin yölaulajia. Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola Kuvattu 29.5.2017 Tampere Turtola
2017_22_peukaloinen.jpg
Peukaloisten maailmassa koiras tekee useampia pesänalkuja, joista naaras sisustaa yhden pesintää varten. Koiras rakennuspuuhassa ja välillä lauletaan, Tampere 23.5-17. Canon EOS 7D Mark II, 500mm, ISO 800, jalusta. Olavi Kalkko
2017_21 vihervarpunen; Nokia; copyright Timo Havimo.jpg
Yksi tavallista myöhemmin saapuneista ja talvella lähes kadoksissa olleista vihervarpusista. Tämä yksinäinen Nokialla 6.5.2017 kuvattu koiras sai nauttia rauhassa männyn siemenistä. Canon EOS 1D-X + 500/4 x 1,4 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_20_pikkutylli-4073.jpg
Pikkutylli on Birdlife Suomen vuoden 2017 lintu. Pikkutyllejä kannattaa etsiä pesimäaikaan esimerkiksi erilaisilta joutomailta, sorakuopilta ja teollisuusalueilta. Ylöjärvi Keijärvi 3.5.2017 Canon 1D mark IV + 400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_19_pikkulokki.jpg
Viikon 19 kuva Pikkulokki lentelee Kangasalan Kirkkojärvellä tehden vähän väliä syöksyjä järven pintaan mistä noukkii jotain syötävää. Viikon kuva on otettu 2.5.2017 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_18_sinisuohaukka.jpg
Koiras sinisuohaukka. Keväällä lajin päämuutto on huhtikuussa. Tänä keväänä lajista on kertynyt mukavasti havaintoja. Sinisuohaukka on harvinainen pesimälaji Pirkanmaalla. Hyvinä myyrävuosina pesivän parin voi löytää esimerkiksi suolta tai hakkuuaukiolta. Viikon kuvan lintu kierteli Vesilahden Mantereenjärven pellolla 17.4.2017. Hetken kuluttua haukka iski myyrän ja jäi maahan syömään sitä. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. 1/2000 sec; f/5,6; ISO 1250
2017_17_liejukana.JPG
Liejukana Hervannassa on jo reilu 3 viikkoa viihtynyt peloton Norjassa rengastettu liejukana, joka on helposti kuvattavissa. Ahvenisjärvi, Hervanta 17.4. 2017 Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2017_16_metso.jpg
Tampere Teisko 03.2017 häiriintynyt kukko. Metson ja teeren ns. naarasviikot ovat parhaillaan menossa, jolloin soitimella sattuu ja tapahtuu. Kiihkein aika jatkuu yleensä toukokuun ensimmäiselle viikolle ja soidin voi kestää jopa kesäkuun alkuun. Canon EOS 1D Mark IV, 70-200 2.8, ISO 640. Olavi Kalkko
2017_15 yksinäinen; Punkalaidun Finland; copyright Timo Havimo.jpg
Hanhien muutto on käynnissä voimakkaana Pirkanmaalla ja lepäileviä lintuja näkyy monin paikoin. Ennen parvet koostuivat lähes yksinomaan metsähanhista. Nykyisin niissä näkyy suurin joukoin mm. viime viikon kuvassa esiteltyjä tundrahanhia. Yksinäinen metsähanhi tervehti kuvaajaa Punkalaitumella 6.4.2017. Canon EOS-1D X + 500/4 x 1,4 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_14_tundrahanhi-3354.jpg
Tundrahanhi parvi etsii laskeutumispaikkaa sumussa. 2.4.2017 Urjala Canon 1D mark IV + 400mm/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_13_Kanukkiparijäällä.jpg
Viikon 13 kuva Kanadanhanhipari tepastelee jään reunalla Kangasalan Villikanlahdella. Viikon kuva on otettu 26.3.2017 Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_12_merikotka.jpg
Merikotkasta tuntuu tulleen Pirkanmaan näkyvin petolintu. Tietenkään se ei oikeasti ole yleisin, mutta eri-ikäisiä lintuja näkee nykyisin lähes joka linturetkellä ja jopa ympäri vuoden. On kiinnostavaa seurata, miten tämä aikoinaan kovasti uhanalainen komea merellinen laji valloittaa nyt sisämaata. Pirkanmaalla havaittiin ensimmäiset pesinnät kaksi vuotta sitten. Näyttää siltä, että merikotka vakiintuu parhaillaan maakunnan säännölliseksi pesimälajiksi. Viikon kuva otettiin 12. maaliskuuta 2017 Nokian Alasenlahden rannalla. Kuva: Juha Lehtinen Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. 1/2500; f/5,6; ISO 1250
2017_11_laulujoutsen.JPG
Ensimmäisten joukossa Laulujoutsen tulee ensimmäisten muuttolintujen joukossa Suomeen. Tämä yksilö on kuvattu 2.3.2017 Viinikanlahdella. Kuvaaja: Aleksanteri Mikkola. Nikon 7200+sigma 120-300 f2.8
2017_10_pikkusirkku.jpg
Sastamalan Kärppälässä on pikkusirkku viihtynyt jo pidempään. Kuvattu 06.02.2017, Canon EOS 1D Mark IV, 500mm + 1.4x, ISO 640, jalusta. Olavi Kalkko
2017_09_pariskunta.jpg
Punatulkkupariskunnat alkavat katsella pesäpaikkoja hyvissä ajoin, varsinkin kuvanottohetken kaltaisina aurinkoisina kevättalven päivinä. Kuva otettu Tampereen Härmälässä 18.2.2017 Canon EOS-1D X + 500/4 x 1,4 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_07_tilhiäruokinnalla.jpg
Tilhet ovat käyneet joukolla ruokinnalla tänä talvena. Viikon kuva on otettu 21.1.2017 Rantaperkiössä Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2017_06_tundraurpiainen.jpg
Talvivieras. Urpiaisen ja tundraurpiaisen erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa. Kuluvan talven aikana tämän lajiparin opetteluun on ollut hyvät mahdollisuudet, kun tundraurpiaisia on ollut liikkeelle mukavasti. Itsekin sain tundraurpiaisen pihapinnaksi. Tosin Birdlifen uusin maailman lajilista laittaa nämä samaksi lajiksi. Tämä lintu on kuvattu Tampereen Viinikassa. Kuva: Juha Lehtinen. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. 1/320, f/5,6, ISO 1600.
2017_05_tundraurpiainen.JPG
Tundraurpiainen Tundraurpiaisia on ollut paljon liikkeellä tänä talvena. Kuva: Aleksanteri Mikkola kuvattu 3.1.2017 Nikon 7200 + sigma 120-300 2.8f
2017_04_maakotka.jpg
Ad k+n maakotkapari kuvattu 14.1.1981. Viihtyivät yli kuukauden ruokintapaikalla nykyisen Seitsemisen kansallispuiston alueella. Canon F1, FD 400/4.5, ISO 200 (kodakcrome dia). Olavi Kalkko
2017_04_allihaahka.jpg
Pirkanmaalla on havaittu tänä vuonna jo kaksi allihaahkaa. Kuvan koiras viihtyi pari päivää Mänttä-Vilppulassa. Lempäälässä taas on ollut paikallisena naaras lintu jo yli viikon. Kuvattu Vilppulankoskella 5.1.2017 Canon 1D Mark IV+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_03 take off
Koskikaran lentokuvan saaminen asettaa hieman haasteita. Kuvan ottopäivänä 17. joulukuuta 2016 pilkahti aurinko hetken pilvien välistä, antaen hieman valoa pimeyteen. Kuva otettu Lempäälässä. Canon 1D X + 500/4 x 1,4 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2017_02_metso-1296.jpg
Talvi on hyvää aikaa kanalinturetkille. Metso Hämeenkyrössä 5.1.2017 Canon 1D mark iv+ 400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2017_01_hiiripöllösaalistaa.jpg
Hiiripöllö syöksy saaliin kimppuun, saaliina tällä kertaa pulska metsämyyrä. Kuva otettu 1.1.2017 Vuoreksen asuinalueella Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2016-52-käpytikka.jpg
Hauska vieras Tähän aikaan vuodesta lintuja löytyy erityisesti ruokintapaikoilta. Käpytikka käy mielellään hakemassa rasvaa. Silloin tiaiset ja muut pienemmät linnut pysyvät vähän kauempana. Viikon kuva on otettu 6. tammikuuta 2016. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. Kuvaaja: Juha Lehtinen
2016_51_sinnittelija.JPG
Sinnittelijä Mustapääkerttu on asettunut Viinikkaan talvehtimaan. Kuva: Aleksanteri Mikkola 17.12.2016 Nikon 7200 + sigma 120-300 2.8f
2016_50_palokärki.jpg
Naaras palokärki Tampere Ryydynpohja. Tukkipinoja kannattaa kierrellä tänäkin talvena tikkojen toivossa. Canon EOS 7D Mark II, 500mm+1.4x, ISO 640, jalusta. Olavi Kalkko
2016_49_pimeän ajan lintu; Kaukajärvi; copyright Timo Havimo.jpg
Mustalintu uiskenteli pitkään sulana pysyvässä Kaukajärvessä., Kuten usein tähän aikaan vuodesta. ne ovat tämän linnun tapaan naaraspukuisia. Kuvattu 13.11.2016 Kaukajärvellä; Canon EOS 1D X + 500/4 + 1,4X ext. Kuvaaja Timo Havimo
2016_48_urpiainen-0776.jpg
Talvisin urpiais parvia voi löytää ruokailemasta nokkospuskista. 6.11.2016 Canon 1D mark IV+ 400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2016_47_laulujoutsenia.jpg
Lepääviä laulujoutsenia Kaukajärvellä. Kun marraskuun alkupuolen pakkaset jäädytti pikkujärviä ja järvenlahtia, alkoi vielä osin sulaan Kaukajärveen kerääntyä ruokailemaan laulujoutsenia. Enimmillään niitä on ollut 44, mikä lienee järvellä ajankohdan ennätys. Lisäksi paikalla on ollut yksi kyhmyjoutsenpari. Viikon kuva on otettu 15.11.2016 Kaukajärvellä Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2016_46_lepinkäinen.jpg
Lähes spontaani havis. ☺ Sastamalalaisen Jouko Metsälän löytämä lepinkäinen oli ollut muutaman päivän kadoksissa. Linnun luultiin jo lähteneen paikalta. Lauantaina 15.10. keltasirkkuja katsellessani lintu ilmestyi yhtäkkiä kiikarin kuvaan. Sadat onnelliset lintuharrastajat pääsivät näkemään syksyn aikana punapyrstölepinkäisenä määritetyn linnun, joka voi olla jonain päivänä peräti uusi laji Suomelle: ruostepäälepinkäinen (Lanius phoenicuroides). Viikon kuva on kuvattu 15. lokakuuta 2016 Sastamalassa Vaneritehtaan rannassa. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. Kuvaaja: Juha Lehtinen
2016_45_viimeinen_sula.JPG
Viimeinen sula Iidesjärvellä oli enää muutama sulapaikka 5.11.2016. Yhdessä niistä, nelimetrin sulassa, oli isokoskelo ja telkkä, joita varikset välillä ahdistelivat. Vihdoin isokoskelo päätti yrittää lentoon jäätä pitkin mutta pito ei riittänyt, eikä koskelo päässyt lentoon. Kuva: Aleksanteri Mikkola Kuva: Aleksanteri Mikkola 5.11.2016 Nikon 7200 + sigma 120-300 2.8f
2016_44_taigarautiainen.jpg
Taigarautiainen Kangasala Teerimäki. Canon EOS 7D Mark II, 500mm, ISO 800, jalusta. Olavi Kalkko
2016_43_punapyrstölepinkäinen; Sastamala Finland; copyright Timo Havimo.jpg
Paljon huomiota saanut punapyrstölepinkäinen (tai miksi se lopulta osoittautuukaan) on viihtynyt Sastamalassa jo pitkään. Tässä lintu kakoo kurkkuun juuttunutta hyönteistä 20.10.2016. Canon EOS-1D X + 500/4 x 2,0 ext. Kuvaaja Timo Havimo
2016_42_tunturikiuru.jpg
Lielahden Niemenrannassa on viihtynyt jo pidemmän aikaa kaksi tunturikiurua. 13.10.2016 Canon 1D mark iv+ 400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2016_41_turturikyyhky.jpg
Turturikyyhky on viihtynyt Pirkkalan Kyöstissä lokakuun alusta saakka. Viikon kuva on otettu 6.10.2016. Canon EF100-400mm f/4.5-5.6L IS II USM +1.4x III Kuvaaja :Pekka Turunen
2016_40_kurki.jpg
Nähdään ensi vuonna! Pirkanmaa on sekä keväisin että syksyisin hienosti kurkien muuttoreiteillä. Viimeiset isot kurkiaurat menivät tänä syksynä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viikon kuva on kuvattu syyskuussa 2010 Lempäälässä. Canon 7D, 300mm/f2,8 + 1,4 ex. Kuvaaja: Juha Lehtinen.
2016_39_pahkinahakki_AM.JPG
Hakit vaeltavat taas Pähkinähakki on peloton varislintu, joka vaeltaa syksyisin. Tällä paikalla hakkeja oli 5 yksilöä. Turtola, Tampere 24.9.2016 Nikon d7200+120-300/f2.8 kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2016_38_sinisuohaukka.jpg
Nuori sisu Sastamalan Kiviniemen pellolla. Canon EOS 7D Mark II, 500mm+1.4x, ISO 800, piilokojuna auto. Olavi Kalkko
2016_37_Yhä tavallisempi näky
Harmaahaikarat ovat ilahduttavasti yleistyneet viime vuosina Pirkanmaalla. Tämä lintu lenteli Iidesjärvellä 20.7.2016 Canon EOS-1D X + 500/4 x 1,4 Kuvaaja Timo Havimo
2016_36_isokirvinen.jpg.jpg
Syksyisin sopivilta paikoilta voi hyvällä tuurilla löytää isokirvisen, tämä yksilö viihtyi Tampereen Lielahdessa 19-20.9.2015. Canon 7D+400/5.6 Kuvaaja: Lassi Kangasmäki
2016_35_kaakkuripoikue.jpg
Kaakkuripoikue pikkujärvellä Pirkanmaalla. Viikon kuva on otettu 12.8.2016 Canon EF100-400mm f/4.5-5.6L IS II USM +1.4x III Kuvaaja :Pekka Turunen
2016_34_pikkusirri.jpg
Illan valossa. Vanhat sirrit muuttavat pääosin jo heinä-elokuussa. Nyt on nuorten kahlaajien aika. Peloton pikkusirri tuli ruokailemaan aivan viereen. Lempäälä, Ahtialanjärvi 3.9.2014. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. Kuvaaja: Juha Lehtinen.
2016_33_ruohikossa.jpg
Ruohikossa: Lapasorsa Iidesjärven ulkoilutien varressa. 4.7.2016 Nikon d7200+120-300/f2.8 kuvaaja: Aleksanteri Mikkola
2016_32_leppälintu.jpg
1kv leppälintu koiras vaihtamassa ensimmäiseen aikuispukuun. 26.07.2016 Lukonmäki Canon EOS 7D Mark II, 500mm+1.4x, ISO 800, jalusta. Olavi Kalkko
2016_31_Ei kaikkia kaloja yhdelle
Kalastusvuorossa oleva silkkiuikku vasemmalla on tuonut poikaselle särjen. Poikuetta (3 poikasta) vartioinut emo ottaa kuitenkin kalan pois ja antaa sen toiselle poikaselle! Kuva otettu 4.7.2016 Näsinsillallta. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja :Pekka Turunen
2016_30_Kähmy näkyvissä
Kaulushaikara näyttäytyy harvoin, tämä lintu siirtyi lyhyen matkan kaislikossa. Kuva otettu Valkeakoskella 25.6.2016 Canon EOS 1D X + 500/4 x 1,4 Kuvaaja Timo Havimo
2016_29_Kesäyö
Laulujoutsen lipuu veneen ohi kesäyön hämärässä Näsijärvellä. 6.8.2015 Canon 7D+400/5.6 Kuva Lassi Kangasmäki.
2016_28_kalatiira.jpg
Soidinmenot. Kalatiiroilla on välillä aikaa leikkiä ja ajaa toisiaan takaa. Meno on äänekästä ja vauhdikasta katseltavaa. Viikon kuva on otettu 10.6.2016 Tampereen Iidesjärvellä. Kuvaaja Juha Lehtinen. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. 1/5000; f/7,1; ISO 2500.
2016_27_telkka.JPG
Poikasten aikaa. Telkän poikanen Arboretumilla 5.5.2016. Nikon D7200 + 120-300mm, f2.8. Kuvaaja Aleksanteri Mikkola
2016_26_Evästä nuorisolle
Evästä nuorisolle. Olavi Kalkon viikon kuvassa sarvipöllö Toijalasta. Canon EOS 7 D Mark II + 500 mm ISO 800
2016_25_Valkokurkkuinen laulaja
Pensaskertut laulavat aktiivisesti pitkälle keskikesään saakka. Mahdollisesti voi olla kyse toisesta pesinnästä tai epäonnistuneen paikkauksesta. Tämä lintu lauloi Iidesjärvellä 11.6.2016 Canon EOS 1D-X + 500/4 x 1,4 Kuvaaja Timo Havimo
2016_24_sirittäjä.jpg
Sirittäjä lauloi Ylöjärven Veittijärvellä 31.5.2016 Canon 7D+400mm/5.6 Kuvaaja Lassi Kangasmäki
2016_23_pikkuvarpuset.jpg
Pikkuvarpuset ovat keksineet taas uuden pesäpaikan. On valoisaa, turvallista ja hyvät näkymät. Viikon kuva on otettu 2.6.2016 Hervannan valtaväylältä. Canon EOS 7D Mark II Zoom 100-400 Kuvaaja: Pekka Turunen
2016_22_naurulokki.jpg
Kesäilta Kesän illoissa oma syvä tunnelmansa. Viikon kuva on otettu 27.5.2016 Tampereen Iidesjärvellä. Viitakerttunen aloitteli lauluaan. Satakielten näppäilysarjat kuuluivat kauas. Kalatiirat soidintivat huudellen taivaalla auringonlaskun valossa. Punasotkakoiras nukkui ja naurulokkipariskunta vietti rauhallisen hetken. Canon 1 DX, 500mm/f4 IS II x 1,4 ex. 1/2500 sec; f/7,1; ISO 1250. Kuvaaja: Juha Lehtinen
2016_21_pieni.jpg
Tappelussa. Sinisorsat tappelevat Arboretumilla 5.5.2016. Nikon D7200 + 120-400 mm. Kuvaaja Aleksanteri Mikkola
2016_20_avosetti.jpg
6.5.2016 Lempäälän Ahtialanjärvellä poikkesi 6 avosettia. Kuvausetäisyys n.300m. Lämpöväreilyn takia terävän kuvan saaminen on miltei mahdotonta. Canon EOS 7D Mark II, 500mm+2X III, jalusta, ISO 640 Kuvaaja: Olavi Kalkko
2016_19_valkoposkihanhi_1_barnacle_goose_nokia_finland_copyright_timo_havimo.jpg
Kuvaaja: Timo Havimo Tornien taiston yhteydessä saatiin seurata vuoden aikaan nähden yllättävänkin runsasta hanhimuuttoa. Hanhien joukossa esiintyi metsä-, tundra- ja valkoposkihanhia, jopa kaikkia samoissa parvissa. Tällainen on varsin uutta Pirkanmaalla, varsinkin tähän aikaan vuodesta Kuvan valkoposkihanhet on kuvattu Nokialla 7.5.2016 Canon EOS-1D X + 500/4 x 1,4
2010_3 kolme erilaista.jpg
Viikon kuvassa kolme väritykseltään toisistaan poikkeavaa kirjosiipikäpylintua. Vasemmalla ja ylhäällä koiras sekä alhaalla oikealla naaraslintu. Ylänurkan nuoremmalla koiraalla on vain vähän punaista väriä puvussaan. Varsinkin huonossa valossa on käpylintujen sukupuolet usein hankala erottaa toisistaan. Kuvan linnut tulivat hetkeksi Mältinrannan rantakiville pikku-uikun tarkkailijoiden iloksi. Kuva otettu 10.1.2020 Canon 1D X II + 600/4 III x Ext. 1,4 III Kuvaaja Timo Havimo
15_2019_telkka.jpg
Vesilinnut saapuvat kovaa vauhtia kasvaviin sulapaikkoihin. Pienessä sulassa voi käydä vilske, kun telkät tai nokikanat kinastelevat keskenään. Kuvassa telkkä koiras juoksee vedenpintaa toisen jahdatessa. Kuvattu: 7.4.2019 Tampereen Iidesjärvellä Nikon D500+Nikkor 400mm f2.8 Aleksanteri Mikkola
13_2021 valkkari.jpg
Talven ensikohtaamiseni monilla paikoilla esiintyneen valkoselkätikan kanssa. Erityisesti ilahdutti se, että tikka löytyi aivan sattumalta. Kuvan naaraslintu oli ilmeisissä pesänrakennuspuuhissa Pirkanmaalla 17.3.2021. Canon EOS1-D X MkII + 600/4 MkIII x Ext. 1,4 MkIII. Kuvaaja Timo Havimo