Eräpyhän maisemissa Orivedellä

Varhain lauantaiaamuna 29.5. kaksitoista toiveikasta retkeilijää lähti ajelemaan kohti Eräpyhän jylhiä järvimaisemia Orivedellä. Osa retkeläisistä starttasi Tampereelta Hakametsän jäähallin parkkipaikalta. Toinen mokoma lähti liikkeelle Kangasalta. Sääennuste oli luvannut aamuksi poutaa, mutta lounaasta lähestyvä sadealue oli uhkana. Aamu valkenikin poutaisena ja osittain selkeänä, joten mielialat olivat korkealla.

Marko Ollila tarkkaavaisena Eräpyhän polulla©Jukka T. Helin

Suuntasimme matkamme Kuhmalahden kautta, koska ensiksi oli tavoitteena nähdä ja kuulla Oriveden ja Kuhmalahden rajamailla reviiriä pitäviä kuhankeittäjiä. Kuhankeittäjät ovat viime vuosien aikana taantuneet uhkaavan nopeasti Pirkanmaalla. Muistan itse lapsuudestani ja nuoruudestani, miten eksoottisen kuhankeittäjän laulu kuului kaikkialla Oriveden maisemissa. Itselleni kuhankeittäjästä on tullut jonkinlainen kiintymyksen kohde. Tästä syystä tunnen suurta surua siitä, että tämä kaunis kesän lintu on käynyt maakunnassamme todella harvinaisuudeksi.

Tulimme Maljastensalmen silloille hieman yli puoli seitsemän. Kangasalta saapuneet odottivatkin jo parkkipaikalla. Maljastensalmen siltojen tuntumassa ei kuulunut kuhankeittäjän tuttua ääntä. Ajelimme hieman silloilta Orivedelle päin ja katsastimme hyvän koivulehdon. Koivulehdossa kuulimme aina kauniisti soivan mustapääkertun laulua. Myös kultarinta oli päättänyt juhlistaa vierailuamme paikalla. Mutta se päätähti -kuhankeittäjä- pysyi edelleen vaiti.

Taideteos lahokannossa©Jukka T. Helin

Poikkesimme asfalttitieltä hiekkaiselle sivutielle Vihasjärven eteläpuolelle. Ja vihdoin ponnistelumme palkittiin. Tutulta Hattokallion reviiriltä alkoi kuulua kuhankeittäjän sieluja koskettavaa viheltelyä. Toinen kuhankeittäjä kruunasi kuunteluhetken vastaten lännen suunnalta. Ainakin tänä kesänä voi vielä kuulla kuhankeittäjän vihellystä Oriveden maisemissa. Komea keltainen kuhankeittäjäkoiras lensi pellon poikki. Jotkut retkeläisistä onnistuivat näkemään sen.

Tyytyväisinä lähdimme Eräpyhän suuntaan, mutta poikkesimme matkalla kuuntelemaan, olisiko löytämäni rastaskerttunen edelleen äänessä Uiherlanjoen ruovikossa. Rastaskerttunen on uusi laji Oriveden pinnalistoille. Hyttysten inistessä korvan juuressa yritimme kuulostella rinteen päältä Uiherlanjoen ruovikon suuntaan. Ja sieltähän kaikui kuuluvasti rastaskerttusen voimakas ja hidas tahti. Retkemme oli alkanut loistavasti. Aurinkokin lämmitti pilvien välistä.

Äänien kuuntelua reitin varrella©Jukka T. Helin

Saavuttuamme Eräpyhän parkkipaikalle oli ensiksi eväiden vuoro. Söimme eväitä laavulla, mutta itse tarkastin ensiksi Längelmäveden pinnan mahdollisten lepäilevien lintuparvien varalta. Mitään erityistä en kuitenkaan löytänyt. Retkeläiset nauttivat eväitään jutellen ja hymyillen. Sitten oli aika lähteä Eräpyhän retkeilylenkille.

Polku lähtee aika kovalla nousulla rinnettä ylös. Mutta hitaasti kulkien ja lintuja kuunnellen nouseminen onnistuu hyvin. Koko ajan piti kuitenkin olla varuillaan kivenkolojen sekä liukkaiden kivien ja juurien vuoksi. Retkipolun varrella on muutama melkoisen paha kohta, mutta yllättävän hyvin retkeläiset selviytyivät polun haasteista.

Lepohetki Nunnankirkolla©Jukka T. Helin

Polku kulkee komean näköalarinteen ja metsäkosteikon läpi kohti Nunnankirkkoa. Rinteeltä näkee pitkälle Längelmävedelle Kangasalan suuntaan, mutta harva männikkö asettaa näkymälle rajoitteita. Nunnankirkko on vain kasa kiviä, mutta tästä kivikasasta on joskus etsitty aarrettakin. Pidimme evästaukoa Nunnankirkon edustalla.

Tauon jälkeen laskeuduimme Nunnankirkolta alas Längelmäveden rantaan. Rannan lähituntumassa on Nunnankallio, jolla pesii suurehko tiirayhdyskunta. Katselimme Längelmävettä, mutta emme löytäneet kuin pari kuikkaa. Viertolan Onni kuitenkin kertoi nähneensä petolinnun toisella puolella järveä, mutta pikainen nuotitus ei tainnut oikein onnistua.

Reitti kulkee jyrkkää rinnettä alas©Jukka T. Helin

Kävelimme varovaisesti rantapolkua takaisin parkkipaikkaa kohti. Matkalla poikkesimme toiselle laavulle, jonka edustalla on komea ”grilli” ruoanlaittoa varten. Viertolan Kirsi sytytti nopeasti kokemuksellaan tulen ja kärräsi monta palaa makkaraa tulen päälle. Olin itse jättänyt Palosen Tuijan kanssa eväsreppuni autolle, mutta onneksi makkaraa riitti myös meille molemmille. Tosin makkaran syönnin jälkeen oli puhdistettava suu noesta, koska ainakin oma makkarani oli hieman palanut. Mutta maku oli erinomainen!

Nunnankallio sijaitsee rannan läheisyydessä©Jukka T. Helin

Kun olimme levänneet kylliksi, jatkoimme taivaltamista parkkipaikkaa kohti. Parkkipaikan lähellä kuuntelimme sirittäjän eri ääniä ja tapasimme myös pikkusiepon, joka piti vain ”tsri”-ääntä. Itse olin kuullut paikalla pari päivää ennen laulavan pikkusieppokoiraan, mutta tämän näkemämme pikkusiepon sukupuoli jäi hieman epävarmaksi. Se oli joko naaras tai viime kesäinen koiraslintu. Pikkusieppo vilahteli todella nopsaan lehvästön suojissa.

Viertolan Kirsi hallitsee makkaranpaiston taiat©Jukka T. Helin

Paluutamme parkkipaikalle ilahdutti myös pyrstötiainen. Pyrstötiainen on komistus tiaisten joukossa. Tämän harvinaisen pesimälajin kohtaaminen on aina miellyttävä kokemus. Pyrstötiaisen pesä on ilmeisesti jossakin lähistöllä, koska olen tavannut pyrstötiaisparin säännöllisesti kevään aikana Eräpyhän alueella.

Eräpyhässä ollessamme kuulimme tai näimme yhteensä 35 lajia. Lintujen lauluaktiivisuus oli kuitenkin melkoisen passiivista, koska monella lajilla tuntuu nyt olevan välivaihe pesinnöistä riippuen. Toinen laulukausi on vasta edessä. Längelmävedessäkään ei ollut mitään lintuparvia, vain jokusia kuikkia. Kuikka on kuitenkin tällaisen maiseman ehdoton tunnelman tuoja.

Joko makkara kohta valmistuu?©Jukka T. Helin

Osa porukasta suuntasi vielä Eräpyhästä kohti Sinivuorta. Sinivuoressa on ollut idänuunilintuja, joita nyt haluttiin erityisesti kuulla. Sinivuoressa lauloi kaksi pikkusieppokoirasta ja pari peukaloista, mutta idulin löytäminen oli tuskallista. Mutta yhtäkkiä iduli suostui ilmoittamaan itsensä laulamalla pari kertaa. Tämä oli onnellinen piste retkellemme.

Retki Orivedelle oli näin ollen menestyksellinen. Jotkut saivat kuulemani mukaan matkalta jopa kolme elistä.  Sain kuulla retkellä mukana olleelta asiantuntijalta, että kohta uhkaa kiikareiden särkeminen, jos eliksiä tulee liian paljon. Tällainen tapa lienee jossain päin käytännössä. Mutta ei ilmeisesti vielä kolmen eliksen jälkeen, koska kiikarin sirpaleita ei näkynyt tällä matkalla.

Kostea painanne luo tunnelmaa©Jukka T. Helin

Sinivuoresta lähdettyämme sadekin alkoi todenteolla. Mutta se ei nyt haitannut. Kaksi kuhankeittäjää, rastaskerttunen, kolme pikkusieppoa, kultarinta ja idänuunilintu olivat mukava saalis kotiin vietäväksi. Takana oli myös rentouttava linturetki mukavassa porukassa. Jälleen tuli opittua uutta lintujen elämästä ja maailmasta.

Jukka T.