Saukkoja ja joutsenia
Jouluna jäi retkeily kokonaan väliin, koska varsin ankara flunssa iski. Se teki miehestä lähes sänkypotilaan. Vieläkään tauti ei ole kunnolla hellittänyt, mutta nyt -uudenvuodenaattona- oli pakko päästä hieman luontoon retkeilemään. Kaiken lisäksi viikonlopuksi on luvattu kylmää pohjoista puhallusta, joten kesämökin ruokintapaikka Oriveden Rönnissä oli käytävä tarkistamassa ja kunnostamassa. Samalla voisi vilkaista, viivytteleekö Rönnin sulassa vielä laulujoutsenia.
Niinpä lähdin aamuvarhaisella ajelemaan kohti Orivettä. Saavuin mökkitielle siinä hieman yli klo 9.00 Aamusta alkaen tuuli puhalsi melkoisen voimakkaasti, mutta jo kaukaa mökkipolulle kuului joutsenten vilkas toitottelu.
Tiaisia kesämökin ruokinnalla © Jukka T. Helin
Mökkipihaan tullessani havaitsin, että piharuokinta kaipasi kiireellistä täydennystä. Menin kuitenkin ensiksi vilkaisemaan rannasta Rönninsalmea, jonka laitamilla näkyi kelluvan runsaasti valkoisia ja harmaita kansallislintujamme. Pakkasta on viime päivinä ollut sen verran, että Rönni oli melkoisen laajasti jäässä. Vain virtaavan salmen lähiympäristö oli pysynyt sulana. Ei ole vaikeata ennustaa, että lähipäivien aikana sula jäätyy varmaankin lähes kokonaan, ja joutsenille taitaa tulla lähtö etelään. Uudenvuodenpäivänä Pirkanmaalla voi nähdä mukavaa joutsenmuuttoa.
Yhtäkkiä äkkäsin joutsenten joukossa pari tummaa ”palloa”. Siinähän juoksenteli jään reunalla kaksi saukkoa, jotka välillä uiskentelivat ja sukeltelivat sulassa. Ne näyttivät löytävän myös ruokaa vedestä. Rönnin alueella olen jo useampana vuonna talvisin ja keväisin saanut tarkkailla saukkoja. Saukot pitävät jännää ”ininää”, joka erottuu pitkälle joutsenten tööttäilyjen seasta.
Saukot ja joutsenet Rönnissä © Jukka T. Helin
Vietin jonkin aikaa mökillä ja laitoin ruokinnan kuntoon saapuvia pakkasia varten. Sitten lähdin tutkailemaan Rönnin länsipuolta, joka ei näy mökilleni. Sielläkin oli salmi laajasti jäätynyt, mutta joutsenia lepäili jäällä ja kellui vedessä ajankohtaan nähden runsaasti. Laskeskelin Rönnin alueelta yhteensä 290 laulujoutsenta. Sillan kupeessa lenteli vanha mustarastaskoiras.
Laulujoutsenia Rönnin mökkirannassa © Jukka T. Helin
Paluumatkalla poikkesin Hiedanrantaan ja Pappilanniemeen sekä tarkistin Venehojan suun. Nämä olivat suurin piirtein jäässä, joten havainnot jäivät vähiin. Jokusia joutsenia näkyi lähinnä kiertelevän ja etsivän mahdollisia sulapaikkoja. Joutsenkerääntymiä ei näkynyt edes kaukana Pappilanselän jäällä. Eikä siellä näkynyt Aarne Ohtosen pari päivää sitten näkemää merikotkaakaan.
Pappilanniemen talvista rantakoivikkoa © Jukka T. Helin
Päätin kävellä lintutorni valkosiivelle. Tuo kävelyreitti kulkee mielenkiintoisen ranta-alueen ja koivikon kautta, jossa voi vuodenajasta riippumatta tehdä kiintoisia havaintoja. Nyt tapasin siellä muutaman punatulkun, tiaisia ja jokusia urpiaisia. Totesin jälleen kerran, miten kaunis on talvinen suomalainen rantakoivikko.
Jäätynyt Pappilanlahti Uudenvuodenaattona v. 2008 © Jukka T. Helin
Saukkojen ja laulujoutsenten seuraaminen omasta mökkirannasta talvisessa rauhassa on aina mukavaa. Ja ehkäpä ensi kerralla törmään jälleen valkoselkätikkaan, joka on tullut nauttimaan ruokintani herkuista! Saa sitten nähdä, onko enää yhtäkään joutsenta jäljellä sinnittelemässä viimeisissä sulavesissä.
Jukka T.