Atlas

Lintuatlastilanne 19.52023

Kevät ja lintujen pesinnät ovat edenneet. Vaikka hyönteissyöjien massat eivät ole vielä Suomessa, on rastailla, pöllöillä, käpylinnuilla ja peipoilla jo poikasia maastossa. Pesintöjen myötä lintuatlaksen 2 maastokausi käynnistyi ja etenee Pirkanmaalla hyvää vauhtia. 122 ruudustamme enää 20 on pelkkien satunnaishavaintojen varassa. Näistäkin ruuduista 2 on siirtymässä lähiaikoinan välttävälle tasolle. Heikoimmin kartoitetut ruudut löytyvät Pirkanmaan reuna-alueilta, kolme heikointa ruutua ovat Juupajoen Hirvijärvi, Ylöjärven Iso-Mustajärvi ja Sastamalan Sävi. Näille ruuduille tarvitaan lisää retkeilyä, suuntaa siis atlasretkeilysi ruuduille joista on satunnaishavaintoja!

Käenpiika, kuvaaja Mauri Sorri

Välttäviä ruutuja on eniten Pirkanmaalla, 49 kpl eli noin 40 % Pirkanmaan ruuduista. Näistä ruuduista 2 on siirtymässä pian tyydyttävästi kartoitettuihin. Ilahduttavasti kolmelle välttävästi kartoitetulle ruudulle on ilmoittautunut laskija, Parkanon Hanhinevan, Sompanevan ja Laholuoman ruuduilla on henkilö, joka on luvannut käydä ruudulla retkeilemässä useammin. Koska näiltä ruuduilta on jo kohtuullisesti havaintoja, kannattaa käyttää maastolomaketta retkeillässä apuna. Maastolomakkeethan löytyivät ruudun numerolla täältä: https://havistin.biomi.org/atlas .

Yritetään nostaa mahdollisimman moni välttävästä tyydyttävälle tasolle tänä kesänä!

Tyydyttävät, hyvät ja erinomaiset ruudut, näitä on yhteensä 53 kpl, joista erinomaisia on 6 kpl. Prosenttilukuna 43 %, eli vielä ollaan 8 ruutua vajaa, että olisimme valtakunnallisen tavoitteen puolivälissä. Valtakunnallinen tavoite saada kaikki Etelä-Suomen ruudut vähintään tyydyttäviksi.

Lintuatlakseen tulospalveluun on tullut lajien yhdistyskohtainen näyttö, eli jokaisesta lajista saa nyt karttakuvan, millä yhdistyksen ruuduilla se on havaittu ja kuinka todennäköisesti se pesii siellä. Lajiluettolo löytyy yhdistyksen tulossivulta: https://tulokset.lintuatlas.fi/society/ML.1099

Valtakunnan tasolla olemme hyvässä vauhdissa ruutujen kartoituksessa, meitä lähempänä tavoitetta on vain kuusi yhdistystä! Jatketaan samaan malliin, ja katsotaan päästäänkö kolmannen lintuatlaksen huippulukemiin? Sen päättyessä ruuduista 70,8% oli erinomaisesti kartoitettuja, 24,8 % hyvin kartoitettuja ja 4,4 % hyvin kartoitettuja. Nyt lukemat ovat erinomaiset 4,9%, hyvät 14,8 % ja tyydyttävät 23,8 %. Mahdollisuudet ovat hyvät, sillä tämän kesän lisäksi on vielä 2 kokonaista maastokautta jäljellä.

Kiitos että ilmoitat atlashavaintoja!

ruudun numeroruudun nimiSelvitysastePVI-summaVälttävätyydyttäväHyväErinomainen
686:337Juupajoki, Hirvijärvisat.havaintoja2499,2176,4230,4266,4
689:331Ylöjärvi, Iso-Mustajärvisat.havaintoja3696,8171,6225,6261,6
684:327Sastamala, Sävisat.havaintoja48100,8179,6233,6269,6
689:330Kihniö, Mäkikyläsat.havaintoja5196,8171,6225,6261,6
685:327Ikaalinen, Vehuvarpeesat.havaintoja55100178232268
690:329Kihniö, Kankarinjärvisat.havaintoja6496170224260
683:334Kangasala, Teerinevasat.havaintoja65101,6181,2235,2271,2
687:328Ikaalinen, Kovelahtisat.havaintoja6798,4174,8228,8264,8
679:331Vesilahti, Iso-Arajärvisat.havaintoja68104,8187,6241,6277,6
685:335Orivesi, Yröskulmasat.havaintoja69100178232268
688:333Ruovesi, Haukkamaasat.havaintoja7397,6173,2227,2263,2
684:334Tampere, Viitapohjasat.havaintoja75100,8179,6233,6269,6
687:332Ylöjärvi, Hietalanperäsat.havaintoja8298,4174,8228,8264,8
691:330Kihniö, Pääjärvisat.havaintoja8395,2168,4222,4258,4
683:337Orivesi, Eräjärvisat.havaintoja85101,6181,2235,2271,2
685:336Juupajoki, Juupajoen keskustasat.havaintoja90100178232268
681:326Sastamala, Vehkakorpisat.havaintoja91103,2184,4238,4274,4
681:337Pälkäne, Rautajärvisat.havaintoja92103,2184,4238,4274,4
682:337Kangasala, Kuhmajärvisat.havaintoja95102,4182,8236,8272,8
685:337Orivesi, Äväntäjärvisat.havaintoja96100178232268
690:330Kihniö, Kihniön keskustaVälttävä10096170224260
686:332Ylöjärvi, Kurun keskustaVälttävä10299,2176,4230,4266,4
688:332Ylöjärvi, Kuru RiuttanenVälttävä10397,6173,2227,2263,2
688:327Parkano, LaholuomaVälttävä10497,6173,2227,2263,2
688:330Parkano, AurejärviVälttävä10497,6173,2227,2263,2
685:332Ylöjärvi, Länsi-TeiskoVälttävä105100178232268
683:335Orivesi, SiitamaVälttävä106101,6181,2235,2271,2
682:338Kangasala, VehkajärviVälttävä111102,4182,8236,8272,8
682:326Sastamala, Kiikoisten keskustaVälttävä112102,4182,8236,8272,8
686:336Juupajoki, LylyVälttävä11399,2176,4230,4266,4
689:329Parkano, LinnanjärviVälttävä11396,8171,6225,6261,6
679:330Vesilahti, KrääkkiöVälttävä114104,8187,6241,6277,6
687:329Ikaalinen, LeppäsjärviVälttävä11598,4174,8228,8264,8
678:329Punkalaidun, SarkkilaVälttävä118105,6189,2243,2279,2
685:334Tampere, KaanaaVälttävä118100178232268
689:334Ruovesi, TarjanneVälttävä11896,8171,6225,6261,6
690:328Parkano, SompanevaVälttävä11996170224260
691:328Kihniö, HanhinevaVälttävä12295,2168,4222,4258,4
689:328Parkano, KovesjärviVälttävä12496,8171,6225,6261,6
691:329Kihniö, PäretnevaVälttävä12495,2168,4222,4258,4
680:329Sastamala, EkojärviVälttävä129104186240276
684:333Tampere, TerälahtiVälttävä133100,8179,6233,6269,6
679:328Sastamala, IlloVälttävä134104,8187,6241,6277,6
683:328Sastamala, HahmajärviVälttävä139101,6181,2235,2271,2
685:333Tampere, VelaattaVälttävä139100178232268
686:335Ruovesi, SiikanevaVälttävä14199,2176,4230,4266,4
680:330Vesilahti, SuonojärviVälttävä142104186240276
677:329Punkalaidun, MetsäkulmaVälttävä143106,4190,8244,8280,8
682:327Sastamala, MouhijärviVälttävä143102,4182,8236,8272,8
679:329Sastamala, SammaljokiVälttävä145104,8187,6241,6277,6
687:333Ruovesi, PihlajalahtiVälttävä14598,4174,8228,8264,8
681:330Nokia, TottijärviVälttävä150103,2184,4238,4274,4
680:336Pälkäne, AitooVälttävä151104186240276
683:327Suodenniemi, Suodenniemen keskustaVälttävä152101,6181,2235,2271,2
687:330Parkano, VahojärviVälttävä15398,4174,8228,8264,8
680:331Vesilahti, NarvaVälttävä156104186240276
682:336Kangasala, KivisalmiVälttävä156102,4182,8236,8272,8
686:328Ikaalinen, Mylly-KarttuVälttävä15799,2176,4230,4266,4
688:331Ylöjärvi, Itä-AureVälttävä15797,6173,2227,2263,2
687:331Ylöjärvi, SeitseminenVälttävä15998,4174,8228,8264,8
681:329Sastamala, KärppäläVälttävä160103,2184,4238,4274,4
683:333Tampere, KolunkyläVälttävä163101,6181,2235,2271,2
684:335Orivesi, MyllykyläVälttävä166100,8179,6233,6269,6
686:334Ruovesi, JäminkipohjaVälttävä16899,2176,4230,4266,4
685:328Ikaalinen, KilvakkalaVälttävä175100178232268
684:330Ylöjärvi, RokkakoskiVälttävä177100,8179,6233,6269,6
678:332Akaa, JalantiVälttävä178105,6189,2243,2279,2
678:328Punkalaidun, VanttilaVälttävä180105,6189,2243,2279,2
681:327Sastamala, MyllymaaVälttävä182103,2184,4238,4274,4
681:331Pirkkala, SäijäTyydyttävä190103,2184,4238,4274,4
680:338Pälkäne, KuohijokiTyydyttävä191104186240276
681:336Kangasala, SappeenjärviTyydyttävä193103,2184,4238,4274,4
681:338Pälkäne, ÄmmätsäTyydyttävä193103,2184,4238,4274,4
684:337Orivesi, Längelmäen kkTyydyttävä193100,8179,6233,6269,6
683:336Orivesi, PajukantaTyydyttävä196101,6181,2235,2271,2
686:329Ikaalinen, TevaniemiTyydyttävä19699,2176,4230,4266,4
680:333Lempäälä, LastustenkulmaTyydyttävä199104186240276
683:332Ylöjärvi, VahantaHyvä19981,3145188,2217
682:334Kangasala, Kangasalan keskustaTyydyttävä200102,4182,8236,8272,8
685:330Ikaalinen, LuhalahtiTyydyttävä200100178232268
688:328Parkano, LapinnevaTyydyttävä20097,6173,2227,2263,2
686:330Ikaalinen, SisättöTyydyttävä20599,2176,4230,4266,4
682:335Kangasala, SahalahtiTyydyttävä209102,4182,8236,8272,8
680:332Lempäälä, Lempäälän keskustaTyydyttävä210104186240276
680:334Pälkäne, MallasvesiTyydyttävä210104186240276
681:335Kangasala, MajaalahtiTyydyttävä210103,2184,4238,4274,4
679:333Valkeakoski, MetsäkansaTyydyttävä211104,8187,6241,6277,6
681:333Tampere, HervantaTyydyttävä211103,2184,4238,4274,4
681:332Lempäälä, HöytämöTyydyttävä216103,2184,4238,4274,4
688:329Parkano, Parkanon keskustaTyydyttävä21697,6173,2227,2263,2
685:329Ikaalinen, Ikaalisten keskustaTyydyttävä219100178232268
687:335Ruovesi, VäärinmajaTyydyttävä22098,4174,8228,8264,8
684:336Orivesi, LyytikkäläTyydyttävä222100,8179,6233,6269,6
679:332Akaa, ViialaTyydyttävä224104,8187,6241,6277,6
684:332Ylöjärvi, KuljuErinomainen22480,6143,7186,9215,7
680:328Sastamala, HouhajärviTyydyttävä226104186240276
685:331Ylöjärvi, HyyniläTyydyttävä226100178232268
688:334Ruovesi, MustaselkäTyydyttävä22697,6173,2227,2263,2
686:333Ruovesi, Murolehyvä23199,2176,4230,4266,4
680:327Sastamala, KiikkaTyydyttävä235104186240276
680:337Pälkäne, KukkiaTyydyttävä237104186240276
682:329Sastamala, HäijääHyvä238102,4182,8236,8272,8
684:328Hämeenkyrö, VesajärviHyvä239100,8179,6233,6269,6
688:335Ruovesi, Tuuhoskylähyvä23997,6173,2227,2263,2
687:334Ruovesi, Ruoveden keskustahyvä24298,4174,8228,8264,8
678:333Akaa, Toijala Metsä-PaavolaHyvä244105,6189,2243,2279,2
683:329Hämeenkyrö, KierikkalaHyvä245101,6181,2235,2271,2
682:331Nokia, Nokian keskustaHyvä250102,4182,8236,8272,8
683:330Hämeenkyrö, MahnalaHyvä250101,6181,2235,2271,2
686:331Ikaalinen, Juhtimäkihyvä25199,2176,4230,4266,4
684:331Ylöjärvi, MutalaHyvä254100,8179,6233,6269,6
680:335Pälkäne, Pälkäneen keskustaHyvä256104186240276
682:328Sastamala, Mouhijärven keskustaHyvä258102,4182,8236,8272,8
678:334Valkeakoski, SaarioispuoliHyvä260105,6189,2243,2279,2
682:330Nokia, SiuroHyvä267102,4182,8236,8272,8
682:332Tampere, PispalaHyvä267102,4182,8236,8272,8
681:328Sastamala, HeinooHyvä271103,2184,4238,4274,4
684:329Hämeenkyrö, KyröskoskiErinomainen281100,8179,6233,6269,6
682:333Tampere, IidesjärviErinomainen285102,4182,8236,8272,8
681:334Kangasala, RoineErinomainen29182,6147,5190,7219,5
683:331Ylöjärvi, Ylöjärven keskustaErinomainen299101,6181,2235,2271,2
679:334Valkeakoski, Valkeakosken keskustaErinomainen304104,8187,6241,6277,6
Pirkanmaan atlasruutujen tilanne 19.5.2023